Paras Jumala voittakoon!

Ihmisen hurmoksellisessa uskossa omaan jumalaansa on jotakin liikuttavaa. Ylenpalttinen lapsenkaltaisuus liikuttaa. Rion olympialaisissa siitä on taas lukuisia esimerkkejä: Ihania voittoja jumalolentojen kunniaksi, kiitosta ja kyyneleitä taivaallisille voimille, ylistystä sille ainoalle oikealle Suurelle Lohduttajalle ja Voimaannuttajalle. Jopa niin, että voisi kuvitella jumalten ottavan skaboissa yhteen ihmisedustajiensa välityksellä: Allah vastaan Jahve, Jeesus vastaan Muhammed, Kim Jong-un vastaan muu taivas

Mikäpä siinä. Uskon voima on mahtava. Se on aivojen luonnollista dopingia. Mitään ei tapahdu ilman uskoa. Missä usko on heikko, siellä tuloksetkin ovat surkeita. Esimerkiksi sopii vaikkapa Suomen nykyinen talouskehitys – ja maamme menestys Riossa.

En silti pysty olemaan huvittumatta ihmisen kyvystä uskoa juuri OMAAN jumalaansa. Oma on paras, ainoa ja suurin. Allahu akbar, Jumala on suuri, ja niin on Jahvekin. Jeesus on Jumalan poika, Muhammed profeettojen profeetta – ja Kim Jong-un hakkaa ne kaikki.

Kuvakertomus jumalten taistosta:

Kuva 1. Etiopian Almaz Ayana voitti 10 000 metriä ja teki samalla maailmanennätyksen. ”Ylistän Herraa, joka antaa minulle kaiken. Minun dopingini on Jeesus.”(linkki)

Almaz Ayana

Almaz Ayana

Kuva 2. Egyptin rantalentopalloilijat Doaa Elghobashy Nada Meawad pelasivat uskontonsa määräämissä asuissa. Muhammedin ja Allahin kunniaksi ilman muuta. Pyhä Totuus vastaan Synti ja Turmellus vai vapaus vastaan taantumus? (linkki)

Turmelus vastaan Totuus?

Turmellus vastaan Totuus?

Kuva 3. Ehkä jumalolennoista vahvin on sittenkin Kim Jong-un. Pohjois-Korean painonnostaja Rim Jong-sim oli nimittäin NIIN murskaavan ylivoimainen naisten painonnoston 75-kiloisten sarjassa. (linkki)

” Olen musertavan onnellinen, koska voitin tämän kultamitalin ja voin osoittaa kunnian tästä johtajalleni”.
” Menestykselleni ei ole mitään salaisuutta. Ainoa ajatus päässäni on johtajani. Hän on voima, joka sai aikaan tämän tuloksen”

Voittoansa Rim aikoo juhlia kuuntelemalla lempilaulujaan. Ne kertovat maan suuresta johtajasta.

Rim Jong-sim

Rim Jong-sim

Ehdotus Olympiakomitealle:

Ei ole tasa-arvoista, että toisten jumalat ovat heikompia kuin toisten. Se rikkoo olympiahenkeä ja aiheuttanee epäsopua myös taivaissa. Joten pidettäköön tasa-arvon nimissä kisat vastedes sen jumalan kunniaksi, jolle ne alun perin oli pyhitettykin, eli Zeuksen.

Jussi Juhani

(Kuvat: Lehtikuva)

Kommentit

  • Mustamies

    Uskon voimalla voitetaan, mutta miten se voijjaan testata, että onko usko oikeeta ?
    Vai harrastaako uskon käyttäjä vilippiä !

  • Ari Niemeläinen

    Olipa urheilijan jumala mikä tai kuka tahansa, ne “äitin ja talkkarin” antamat tabut ja piikit kuitenkin ratkaisevat mitalien ottajat. Eiköhän tämä ole todistettu jo moneen kertaan. Paitsi tietysti suomalainen kaurapuuro, sija se on viimeinenkin ja joskus viimeiset tulevat ensimmäisiksi, Jussille muistutukseksi isosta, mustasta kirjasta lainaten.

Jätä kommentti

*