Populismi ja Stubb

Alexander Stubb sanoi Politico Europe -lehden haastattelussa, että populismin suosion kasvu Euroopassa on seurausta finanssikriisistä ja pakolaiskriisistä.

Helppo uskoa nuo kaksi syytä. Sanoja on asiantuntija. Ollut mukana aiheuttamassa molempia. Mutta se kolmas syy herra Stubbilta unohtui. Ehkä hän ei sitä hoksaa, koska omaa naamaa ei kykene näkemään ilman peiliä. Olen nimittäin aivan varma, että populistisen liikehdinnän yksi perussyy on ylimielisyys. Ei populistien ylimielisyys, vaan stubbien.

Vai olenko muka ainoa, jolla on jo vuosia ollut tunne, että tavallisen kansalaisen älyä aliarvioidaan ihan kybällä?

Meitä on väen vängällä opastettu kohti ”ainoaa oikeaa” maailmankuvaa kuin vajaavaltaisia holhokkeja, joilla ei ole kykyä itsenäiseen ajatteluun. Ne, joilla on ollut sanomisen valta ja mahdollisuus, ovat yrittäneet julistamalla saada perille oman värittyneen viestinsä, vaikka olisi pitänyt kertoa karusti vain neutraalit faktat.

Stubbeille on muodostunut ihan oma kielipelinsä ja siihen eliittisanasto. Puhe on toki hienoa ja tavoittelee varmaan taivaita, mutta tavallisissa korvissa se kuulostaa lähinnä toruvalta lässytykseltä. Siltä kuuluisalta unelmahötöltä.

Rahvas ei ymmärrä sellaista kieltä. Se itse käyttää karkeampaa. Eikä ole olemassa sanakirjaa, joka kääntäisi unelmahötön suomeksi. Niinpä se tulkitaan alentuvaksi torumiseksi – mitä se onkin. Eikä kukaan halua tulla torutuksi kovin monta vuotta peräjälkeen. Aliarvioiduksi ei päivääkään.

Eliittilässytyksellä on toki toinenkin nimi. Sitä sanotaan poliittiseksi korrektiudeksi. Silläkin on paikkansa, mutta liikaa on liikaa. Korrektiussoosi valuu jo rinnuksille.  Ainakin minulla. Uskon, että sitä suostuvat nielemään enää ainoastaan ne, jotka ovat siihen addiktoituneet. Ne, jotka eivät elä tässä maailmassa, vaan vaikkapa esimerkiksi Punavuoressa.

Siis oikeesti. Kuka jaksaa vuodesta toiseen samaa tätimäistä länkytystä ja lapsellisen hurmoksellista maapallon syleilemistä? Varsinkaan kun ne puheet eivät ole tähän mennessä ratkaisseet ainuttakaan todellista ongelmaa – vaan pahentaneet entisiäkin. Tekoja kansa kaipaa, eikä ihanuuksien mielikuvamaalailuja.

Kuka haluaa keskustella joka ikinen päivä milloin minkin minimaalisen marginaaliryhmän ongelmista, kun enemmistölläkin on niitä ihan riittämiin? Kuka oikeasti haluaa toteuttaa vain toisten unelmat, kun kaikki omatkin ovat toteutumatta? Kuka jaksaa olla ylenpalttisen hyvä ja vieraanvarainen, vaikka on itse tullut kaltoin kohdelluksi? Aivan, pitäisi kyllä. Mutta milloin muka jeesusmaisuudesta tuli kansalaiskelpoisuuden edellytys?

Sillä sitähän tämä on ollut.  Ainakin Suomessa. Kun pitäisi ratkaista jokin todellinen kaikkia koskeva ongelma, niin joku edistyksellinen takuuvarmasti nostaa median tuella esiin ”ongelman”, joka koskee joko yhtä ihmistä sadastatuhannesta tai jotakin mitätöntä pikkuseikkaa. Ja pian koko valtakoneisto on höynäytetty jauhamaan Sipilän lippahatusta tai muun sukupuolisten wc-kylteistä. Lillukanvarsistako me teemme seuraavan vientituotteemme?

Rakkaat kanssakärsijät: tuhlaamme etsikkoaikamme paskanjauhamiseen, sen sijaan että ryhtyisimme toimeen. Jauhamisen generaattoreina toimivat kansanedustajat ja vaikuttajat ovat kyllä jokaisen tiedossa, heitä ei tarvitse erikseen luetella. Ja media, jonka pitäisi toteuttaa neljännen valtiomahdin rooliaan, toimii ainoastaan riidankylväjänä antamalla palstatilaa kaverinsa napanöyhdästä huolestuneille poliitikoille.

Stubbien edustama maailma koostuu tavallisuuden ja arkipäiväisyyden täydellisestä unohtamisesta. Se on aateliston maailma. Lattetuokioiden ja ylevien metakeskustelujen maailma, jossa kukaan ei kakkaa vaippoihinsa eivätkä kenenkään lapset kitise nälkäänsä. Teini-ikäiset eivät tule kännissä ja mukiloituina aamukolmelta kotiin, eivätkä isät joudu kadulle ja äidit leipäjonoon. Siellä, höttömaailmassa, on tilaa ja avaruutta unelmoida. Reaalimaailmassa se jaetaan haastemiesten ja turhautumistaan rähisevien naapureiden kesken.

Jussi Juhani

PS. Ehkä suurin latteus, minkä ikinä olen kuullut, menee seuraavasti: ”Monikulttuurisuus on rikkaus. Ei mulla muuta”. Mitä vettua se tarkoittaa? Onko tämä maailma nyt niin helkutin rikas, vaikka kulttuureja kyllä piisaa?

Kommentit

  • teeaa

    Suurin latteus tai epäonnistuminen yhteiskunnan ongelmien hahmottamisessa ja niitten ratkaisemisessa oli mielestäni kun pääministeri Juha Sipilä liittyi mieltäänosoittavien joukkoon, kun natsi oli potkaissut narkkaria kadulla. Ollaan nyt mitä mieltä vaan nimityksistä natsi ja narkkari ja teon seurauksista jotka olivat vakavat, niin oli todella rimanalitus yhteiskunnan päättäjiltä mennä kadulle osoittamaan mieltä.. päättäjiä vastaan kaiketi, kaiken kaikkiaan koko episodi osoitti täydellisen suhteellisuudentajun puutteen ja aivan sairaanoloisen ratkaisumallin, mennä nyt kadulle kävelemään tuollaisen jutun takia, ja olla siellä “hyviä ihmisiä”. Aivan ällöttävää!

  • Mustamies

    Jospa Stubin tarkoituksena on perustaa “oma-puolue”, koska hiän ei noudata kokkoomuksen toiminta ohjeita ?
    Kyllä Suomessa tilaa riittää vielä ainakin Stubin mielipitteitä kannattavalle polittiselle puolueelle.
    Näen saataisiin jo kevään kunnallisvaaleissa kunnon-kisat aikaiseksi !

  • Makustelija

    Kuosmasta tuntuu huolestuttavan monikulttuurisuus, ja onhan se aiheellista.
    Kuopion asukkaista on
    96,7% suomenkielisiä
    0,1% ruotsinkielisiä
    3,2% muun kielisiä.

    Ruotsinkieliset on saatu häädettyä pois Kuopiosta, mutta jossain kohtaa kaupungin suojauksessa on iso aukko josta on päässyt livahtamaan sisään kokonaiset 3,2% muun kielisiä.
    Savolainen monokulttuuri on siis tuhoutumassa monikulttuurisuuden vyöryessä päälle ja tuoden ongelmat mukanaan. Enää ei kuule lupsakkaa savonmurretta edes torilla, nuoriso on hylännyt muikkukukon ja vaihtanut sen kebabiin, tai mitä niitä nyt onkaan. Mutta onneksi edes syyllinen savolaisen kulttuurin tuhoutumiseen on selvillä: eliittiherra Stubb! Häntä syyttäkäämme, rahvaan kansan äänellä, kaikesta pahasta, joka rakasta kaupunkiamme on kohdannut.

  • Jussi Kuosmanen

    Ihan rehellinen ollakseni, tykkään kebabista huomattavasti muikkukukkoa enemmän.

  • Mustamies

    Ahvenna-Kukko on Mualiman paras Kukko, kebabbi jiäp toiseks!

    • Jussi Kuosmanen

      No ahvenkukko on hyvää. Varsinkin jos siihen lisää sopivasti kebabia…

  • Mustamies

    Elä sinä Jussi puhu joutavia, hyvä Ahvenkukko männee pilalle, jos siihen sekoitettaan kababia.
    Ahvenat kaipoo seurakseen vuan sian lihhoo jossa on sopivasti läskiä.
    Silloin Ahvenakukko on mualiman parasta herkkua !

  • Mustamies

    Jos tämä on Stubin juttuja, niin sitten en oo täysin varma syöpikö Stubbi savolaista kalakukkoo ?

  • Pensselisetä

    Jos edes pieni osakansanedustajista omaisi kymmenyksen Kuosmasen maalaisjärjestä ei meillä olisi mitään hätää! Mutta ei, niillä on niin kova hätä irakilaisten homojen tai eritrealaisten sotilaskarkureiden puolesta että siinä saa kotimaiset työttömät ja köyhät mennä sivuun – vieraat ensin. Ja media rummuttaa kuorossa tahtia. Lukekaas tuolta toinen hyvä juttu. J. Sakari Hankamäen ” Toimittajat tuhattaitureina, professorit propagandaministereinä ”

    Linkki:
    http://jukkahankamaki.blogspot.fi/2016/12/toimittajat-tuhattaitureina-professorit.html?m=1

Kommentointi on suljettu.