Raivokohtaus on terveyden merkki

Lahtelaisope sai raivarin. Se oli mediatapaus. Turhaan. Kuka tahansa voi saada raivokohtauksen. Luullakseni. Itse ainakin saan niitä silloin tällöin. Siitä tulee hetkeksi mukavan simpanssimainen olo. Krapula tulee sitten vasta myöhemmin – ja aina sekin tulee.

Toki tunnen ihmisiä, jotka pystyvät pitämään ”sivistyksen” luomaa pahviseinää itsensä ja apinamenneisyytensä välillä, mutta onhan tietääkseni aseksuaalejakin. Ihmisiä, joita seksi ei kiinnosta tippaakaan. Tulevaisuudessa – niin uskon – on myös kyborgeja. Ihmisiä, joilta on poistettu haitalliset tunnereaktiot ja vaihdettu tilalle pelkät järkikomponentit – ja liimattu naamalle tekohymy. Haluan kuolla ennen sitä.

Pidän raivostumista normaalina reaktiona tilanteeseen, jossa mikään muu ei enää auta. Vaihtoehtona olisi alistuminen. Alistettu ihminen on orjuutettu. Vahvemmat ovat ottaneet vallan ja pistäneet hänet paikkaan, jossa hän ei haluaisi olla. Raivo on väline, jolla taistellaan tie nurkasta ulos. Jos ei pääse, niin kuoleepahan ainakin lajinomaisesti.

En usko jatkuvaan diskuteeraamiseen ja neuvottelemiseen. Ne ovat yleensä vain röyhkeimmän, mutta parhaiten itsensä hillitsevän, viheliäs keino pyrkiä voittoon. Aseena on kiusaava uuvuttaminen. Jos olen joutunut kieron uuvuttamisstrategian kohteeksi, olen lopulta räjähtänyt – ja kieroilu on loppunut siihen.

Sanonta, että itsehillintänsä menettänyt automaattisesti häviää tilanteen, ei pidä paikkaansa. Sen voi sillä konstilla myös voittaa. Aina kun olen kohdannut sietokykyni ylittävää paskamaisuutta ja räjähtänyt kunnolla, olen kävellyt tilanteesta voittajana. Koska a) itsekunnioitukseni on säilynyt, b) olen osoittanut, että minua ette kohtele miten haluatte, vaan minä itse määrittelen mitä otan vastaan.

Olen tehnyt selväksi: Olen ehkä pienikokoinen, mutta en hiirulainen. Jos ette kykene kunnioittamaan minua, pakotan teidät siihen. Kunnon raivarin saanutta nimittäin kunnioitetaan tiedostamattomasti, vaikka muuta ehkä esitetään. Apinavaistomme aiheuttavat sen. Simpansseja seuratessa sen näkee. Kun joku laumasta saa kunnon raivarin, muut vetäytyvät hämillään. Kiusaaminen ja härkkiminen loppuu. Raivostuneelle annetaan hänen tarvitsemansa tila. Se on vaistotoimintaa. Kavahdamme myös psykoosiin joutunutta samasta syystä: hän on mielentilassa, joka on arvaamaton.

Ihmisillä on lopulta hyvin vähän tietoa omista tunteistaan ja niiden toimintamekanismeista. Naistenlehtipsykologit (ja muitahan ei lueta) esittävät asiasta kiiltokuvakliseitä. Vain ilon ja onnen tunteita metsästetään.  Väitän, ettei todellista euforista iloa ja onnea voi kokea ilman kykyä ärsyyntyä apinanraivoon saakka. Tunteiden keinulautaperiaate vaatii sen.

Jos kykenet seisomaan aivan keskellä lautaa, et tunne mitään. Sitä sanotaan mielenrauhaksi – ja pitkittyessään tylsyydeksi. Yleensä arkielämässä sitä taiteilee laudan keskivälillä: hieman keinahtelee puolelta toiseen, mutta säätelee tietoisesti – ja jäykästi – keinumistaan.

Yllättäen tapahtuu jotain mukavaa ja keinahtaa toiseen ääripäähän: huikaisevaan iloon. Hienoa. Mutta takaan, ettei heiluriliike pysähdy. Mentaalinen painovoima pitää laudan liikkeessä, heilauttaa toiseen lakipisteeseen. Pian ihmettelet minne onni katosi ja tilalle vaihtui ärsytys ja kiukku.

Joillekin käy niin onnettomasti, että tippuvat laudalta kokonaan. Sitä sanotaan masennukseksi. Tuttua on sekin. Ainoa lääke on päästä nopeasti laudalle takaisin, kumpaan päähän hyvänsä.

Olen tanssija. Tykkään reilusta liikkeestä. Muut säädelkööt keinumistaan hyväksytyn norminytkähtelyn rajoissa. Ei kiinnosta sellainen nyhveröinti. Elämä on nimittäin huvipuisto. Keinulaudan lisäksi siellä on myös kummitusjuna. Siellä kohtaa kauheita otuksia ja ääritunteita. Siitä tykkään eniten. Kiva seurata muiden kirkumista – ja omaansa.

Jussi Juhani

Kommentit

  • vahvanäppi

    Nauroin ainakin kolmessa kohdassa! Hyvä.

  • hiljainen matkaaja

    Olen saanut kerran elämässäni asiakastilanteessa raivarin ja huutanut suoraa huutoa matkatoimiston johtajalle. Jos en olisi niin tehnyt niin passini ja viisumini olisi jäänyt ko. toimistoon ja matkani olisi peruuntunut. Jos vastassa on osaamaton tumpelo niin ainoa keino saada viesti läpi on joskus huutaa! Eli oikeassa paikassa ja tarpeen tullen raivari auttaa…

  • Puntta

    Höpö höpö, raivostuminen on seurausta oman tilannehallinnan menettämisestä. Opettajankin tilanne
    on suori seuraus hänen kyvystään hallita kyseisiä nuoria
    oppimistilaisuudessa. Osa opettajista ottaa tilanteen haltuun henkilökohtaisilla ominaisuuksillaan, osa kuvittelee, että nuorten tulee käyttäytyä, kuten opettajaseminaarissa on kuvattu oppimistilanne.

    Kontrolli katoaminen ao.tapauksessa kertoo surullisella
    tavalla kyseisen opettajan tunneälyä, se kuvaa myös lopputulemaa 70-luvun metodeista, kun kaikkea pitää
    vain koettaa ymmärtää ja hyväksyä yksilön identiteetin
    pelastamiseksi. Eläköön maailman syleily !

Kommentointi on suljettu.