Sipilä, haluamme LISÄÄ!

 

Ei, ei ja ei! En suostu luopumaan mistään. Ettekä tekään, myöntäkää pois. Antaa hallituksen sauhuta. Ovat niin täpinöissään leikkauslistojensa kanssa, että hytkyvät. Ei hetkauta meikää. Me pidetään eduistamme kiinni vaikka kakkaa sataisi, eikö niin?

Kyllä jämpti on niin ja Kollaa kestää! Kun ei luovuta mistään, niin ei luovuta. Pitääkö tätä jankuttaa jatkuvasti kuin jokin helkkarin käkikello? Eikö se millään meinaa upota listamaakarien kaaliin!

Me EI luovuta. Piste. Päinvastoin. Haluamme lisää. Ja rutkasti. Sellainen on todellista suomalaisuutta. Hinku enempään on hyveemme.

Meikän porukoissa ollaan yhtä mieltä siitä, että kansalaisille on lisättävä kaikkea, eikä vähennettävä. Vain rikastuminen ja “kystä kyllin” voi olla tavoitteena, kaikki muu on taantumista. Ja PALJON on mukavaa luvassa, kun ymmärsimme yhdessä päättää, ettei luovuta mistään. Tosi paljon.

Ainakin seuraavia jutskia on satavarmasti tulossa rikastamaan elämäämme. Iloitkaamme jo etukäteen:

  1. Alaspäin sojottavat talouskäyrät. Sellaisia putkahtelee laskentaohjelmista tosikkoekonomistien näyttöruuduille solkenaan. Söpöjä.  Äimistelkööt niitä keskenänsä, pellet. Meitä ei käppyrät kiinnosta.
    **
  2. Leipäjonot. Taitaa lähes joka kortteliin ilmestyä ihan oma ilmaissafkaluukku. Se on lähiruokaa sellainen. Ei tarvitse almunyyttinsä kanssa enää kilometreittäin ravata.
    **
  3. Lisävelka. Mukavaa seurata kun valtion piikki pullistuu. Niillä on oikein kello, josta näkee paljonko velkasaldo kasvaa tunnissa. Millin kuulemma. Kuka jaksaa kytätä jotain kellon paskaraksutusta kokonaisen tunnin? No, eiköhän viisarit ala pyörimään kohta vähän vikkelämmin. Kellon viihdearvo lisääntyy. Äksöniä nääs. Kun pääsevät kymppimilliin per tunti, niin meikäkin taputtaa.
    **
  4. Lopputilit. Kivaa luvassa! Minun nuoruudessani nimittäin sanottiin, että lopputili tietää rahaa, joten kohta monella on. Tietää säpinää kuppiloissa.
    **
  5. Työttömien yhdistykset. Pitäähän kokonaisella kansakunnan puolikkaalla olla harrastusmestoja. Siivoojia vain pitäisi löytää jostakin. On mukavampi harrastaa työttömyyttä, jos ei pyöri sätkäpapereita ja ”ei voittoa” – arpalippuja lattioilla.
    **
  6. Ulkomaiset siivoojat. Tulevat tarpeeseen, kts edellä. Iloitkaamme.
    **
  7. Lakot. Työstä laistamisesta eli poliittisista huilipäivistä nautitaan pian oikein porukalla. Eläköön! Tohkeissaan oleminen yltyy mukavasti aivan kiimaan saakka. Adrenaliiniryöppy on kuin pikkutaivas. Jopo-tehdas on ainoa, jossa työssäolopäivät lisääntyvät. Vittuilupyörien kysyntä kasvaa AY-piireissä.
    **
  8. Heikkotehoiset autot. Kun Volkswagen-konsernin päästöhuijaus-Audit kuristetaan todellisille arvoille, niin surkeita nuhapumppuja riittää. Vaikka oma tojota hieman savuttaa, niin tehoissa löytyy! Se on Audi-miehellä vielä totinen paikka motarin kiihdytyskaistalla, heh.
    **
  9. Maahanmuuttajat. Luvassa on vilinää ja kulttuuria Narinkka-torille ja rautatieasemille. Meteliä, värikkäitä vaatteita ja halpaa pitsaa, jee! Ja mieltä kiihottavia yksittäistapauksia tietenkin.
    **
  10. Vapaaehtoiset. Turvapaikanhakijat saavat totisesti apua, hallelujaa! Sukkapuikot kilisevät ja lettuja paistetaan kirkon diakoniakeskuksissa.  Jalkapalloa potkitaan, että mäntykankaat jymisevät – Allah vastaan Jahve. Hurmoshenki lisääntyy. Se on pakkasessa oiva lämmike.
    **
  11. Lakanamiehet ja naamiokummitukset. Viihdyttäviä kauhtanapellejä ilmaantuu tötteröhatuissaan sinne tänne maisemaa somistamaan – ja tietenkin myös Arhinmäen älykköystäviä naamareissaan.  Viskovat toisiaan kaljatölkeillä ja pökäleillä. Sitä on kiva seurata. Vähän kuin Hattujen ja Myssyjen sodan pösilöversio.
    **
  12. Kakkavaipat. Huonokuntoiset vanhukset lisääntyvät – tai siis eiväthän ikäihmiset enää kykene lisääntymään – heidän numeraalinen lukumääränsä kasvaa. Ulkomaiset siivoojat eivät kotoudu käsistään niin näppäriksi, että voisivat vastata laitosten kakkaamisbuumiin. Ehkä karhujen talviunesta tutut pihkatapit otetaan käyttöön. Innovaatiot kurjuuden piilottamiseksi siis lisääntyvät, hyvä.
    **
  13. Tosi-tv. Seuraava tuotanto on jo suunnitteilla. Siinä keskivartalolihavat uskovaiset heteromiehet osallistuvat homojen järjestämille kikkelinvenytyskursseille Tähtitornin maastossa. Innolla odotamme venyykö.

No niin… LISÄÄ on siis luvassa tuhdisti. Peräti neljätoista kohtaa. Saman verran kuin on tähtiä kahtena nähdyssä Otavassa – alkoholiongelmat nimittäin lisääntyvät myös… Ai perhana, eikö noita olekaan kuin 13? No, kohta 9. tulee tuplana.

Mutta yksi asia ei taatusti lisäänny: järki.

Jussi Juhani