Sipilä, tule pois sieltä!

Suomalaisessa mediassa on taas käynnissä outo näytelmä.  Sanoisin sitä ajojahdiksi, ellei sen motiivi olisi vielä raadollisempi: kosto. Sen pääkonnaksi on nimetty Juha Sipilä.  Olen aivan varma, että kun syyllinen on selvillä ihan etunimeä myöten, myös rikos keksitään aivan lähiaikoina. Niin aina. Tarinan opetus jo tässä vaiheessa: Älä loukkaa vihervasemmistolaista toimittajakuntaa, ellet halua joutua kollektiivisen koston uhriksi.

Nyt vuorostaan Iltalehti aloitti aivan uskomattoman jeesustelun Sipilän Intian reissusta ja media – se vastuullinen – sitä tietenkin levittää kaikin mahdollisin vihjailevin lisäyksin. Hesari löysi jo – tietenkin – sopivan proffankin moralisoimaan ”kohukauppaa”. Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori Kuka Lie lätisee sitä sun tätä ja sanoo sitten (ilmeisesti sormi pystyssä):

”Pitäisi olla paljon varovaisempi, jotta epäilyksiä ei syntyisi.”

En tiedä miten huokauksen äänen saisi parhaiten esitettyä tekstissä, joten tyydyn kirjoittamaan kliseenomaisesti:

Huokaus! (Ja helvetin syvä.)

Tuota… oletteko koskaan miettineet, vainoharhaisten kuvitelmienne lisäksi, sitä todellista syytä miksi näitä mitävittua –lehtiä syntyy? No miettikää nyt hetki. Ette hiffaa? Pieni vihje: kuka jaksaa vuosikymmenestä toiseen lukea uutisina tarkoitushakuista paskaa, josta paistaa läpi kirjoittajan lapsenomainen usko oman ideologiansa moraaliseen ylemmyyteen? Ja varsinkin, jos läpi kuultaa silkka pahantahtoisuus?

Ja kun näin on, sanon Sipilälle: Tule pois sieltä. Suosiolla. Ne nylkevät sinut lopulta kuitenkin. Tämä maa (ja sen media) ei hyväksy johtajikseen muita kuin koko elämänsä verovaroilla vätystelleitä politiikan kirjolohia. Näillä villeniinistöillä ei todellakaan ole yrityskytköksiä, koska yksikään eteenpäin pyrkivä yritys ei palkkaisi heitä edes firmansa siivoojiksi. Vai kaipaako joku hektinen start up -yritys leipiinsä ihan homona  vaikkapa parivaljakkoa Antti Rinne – Timo Harakka? Paavo Arhinmäkeä? Li Anderssonia? Joo, eipä taida käsiä nousta. Paskanjauhimille ei ole käyttöä enää edes maataloudessa.

Juha Sipilä on menestynyt yrittäjä. Se on vaatinut kovaa, suoraviivaista ja tulokseen pyrkivää duunia. Sellaiseksi ei tulla takamuksia nuolemalla ja kymmenen vuoden vastaanvänkäämisellä. Hän lapsellisesti luuli voivansa auttaa kyvyillään tämän maan nousuun. Mutta erehtyi karmeasti. Maa ei sitä halua.

Ei edes yli sadan miljoona euron kauppa kelpaa Suomelle, kun siitä saattaa saada siivun  joku Sipilän entisen asuintalon talonmies tai joku serkun kaima.

Yrittäjät. Näin paljon meitä tässä maassa arvostetaan. Jos yksi meistä erehtyy sinisilmäisyyttään politiikan johtopaikoille, niin loppuosa maan kansalaisista haluaa kaataa median avustamana sankollisen sontaa hänen niskaansa, teki hän mitä tahansa. Joten älkää nyt herranjumala menkö politiikkaan mukaan. Ei meistä kukaan nyt sentään NIIN kiero ole, että siellä pärjäisi.

Jussi Juhani

Kommentit

  • Kun pikkuisen penkaisee se haisee

    Mikäs herran osoite on tässä kevään kuluessa voisin taltioida sitä itteensä ja lähettää aimo saavillisen sinulle, jos itselläsi ei ole koko läjälle käyttöä lähetä loput jälkivaatimuksella kamullesi Sipilälle valtio on muutakin paskapostia jaellut ja maksellut jopa kuljetukset ja ylläpidot kaikkine etuineen, tämä on sarjassamme sitä, myös sinunkin postisi!

  • laestadiuksen poikia

    Sipilä valitettavasti toimii vain lestadiolaisille tyypilliseen tapaan eli omia saa suosia niin paljon kuin haluaa, välittämättä laista, moraalista etiikasta tai mistään muustakaan. Lisäksi hän vaikuttaa olevan erityisen herkkänahkainen eikä kestä kritiikkiä. Häikäilemätön, röyhkeä, epärehellinen toimintatapa on tälle lahkolle enemmän tapa ja tottumus kuin mitenkään yllättävä juttu. Saisi joku perehtyä tämän lahkon liiketoimintaan hieman tarkemmin.

  • Röhröh

    Ihan vaan savolaisille tiejoksi, että Sipilä EI OLE lestadiolainen. Meneekö jakeluun?

    Klikkimedia tekee otsikoita, kuhan on raflaava otsikko ja mielikuviahan voi esittää, ja kateelliset tuulipuvut tekevät omia päätöksiään.

    Niin kertokaapa arvon kommentoijat, että mitähän Sipilä nyt teki väärin, jos kauppasopimus on tehty 2014? Keskusta oli tuolloin oppositiossa. Aikaisemmassa casessa eli ”YLE:n uhkailu” – kertokaapa missä se uhkailu oli? Ei ainakaan toimittajalle lähetetyissä sähköposteista (kyllä, kävin lukemassa ne toimittajan FB sivuilta)

    Myöskin hyi kamala rahankäyttäjä, kun virkamatkoja tehnyt omalla rahalla vuokraten koneen ja lentäen itse.

    Hyi, 100m tilaus SUOMEEN. Käsittämätöntä, siis TILAUS JA TÖITÄ. Hävetköön valtioneuvosto! Hävetköön pääministeri!

  • No minäpä ole tätä mieltä että...

    Sipilä on ihan hyvä tyyppi, minusta. Joitakin sieppaa uskonnollinen vakaumus, toisia yrittäjyys ja kolmansia kateus. On varmasti ajanut kiville, osin tyhmyyttään, osin sinisilmäisyyttään. Silti on varmasti parempi valinta kun kolumnissakin mainitut ” en ole kukaan enkä mikään” -tyypit. Jos itseäsi arvosteltasi noin rankasti ja jokaista askeltasi seurattaisiin tilanteessa kuin tilanteessa, saattaisi puna nousta kasvoille eikä aina olisi sitä nasevinsa lausetta huulilla sanottavaksi. Me kaikki ollaan kuitenkin vain ihmisiä, niin se on Sipiläkin, kaksi kättä ja pää hartioiden välissä.

  • Tp

    Se tosiasia että Sipilä tarjosi taloaan turvapaikanhakijoille riitti siihen, että hänen suosionsa romahti. Äärimmäisen tyhmä veto.

    • Yrjö Lautanen

      Ei se talon tarjoaminen vaa se että heittäytyy tyhmäksi ja täysin edesvastuuttomaksi pakolaisasian kanssa. Nämä partalapset osoittivat ettei tätä maata johda kukaan. Toistetaan vaan euroglobalistien NWO-agendaa vaikka tosiasiat ovat kaikkien nähtävillä. Vain suvakki voi ymmärtää miten kymmenientuhansien sovinistirasistien maahan päästäminen lisää maan SUVAITSEVAISUUTTA?

  • Voi hyvä sylvi!

    ”Ei edes yli sadan miljoona euron kauppa kelpaa Suomelle, kun siitä saattaa saada siivun joku Sipilän entisen asuintalon talonmies tai joku serkun kaima.” Ei ollut talonmies eikä serkun kaima vaan omat lapset. Pääministerin tehtävänä ei ole junailla rahaa omalle perheelleen. Pääministerin pitää tietää, että tällainen käytäntö ei ole hyväksyttävää ja että siitä nousee Suomessa meteli. Pääministerin pitää vain tietää.

    • Niinpä niin...

      Meniköhän se ihan noinkaan?

      • Pölhönpolskaa

        Ensin tartuin tähän kun kuvittelin jutun olevan ”vakavasti otettava”. Mutta luin uudestaan ja myös kirjoittajan esittelyn ja totesin ”mitä sitä tyhjää”. Tyypillinen kirjoitus jossa tosiasiat unohdetaan. Ei jotta saataisiin aikaan keskustelua vaan vain syvää vääristelyä.

        Median tehtävä on olla vallan vahti koirana ja valtamediassa ei mielestäni ole vielä ollut liioittelua Sipilän suhteen. Hän sen sijaan tuntuu vaativan erikoiskohtelua.

        Toki voin yhtyä mielipiteeseen, että Sipilän paikka ei ole politiikassa. En enää jaksa uskoa hänen kasvavan tehtävän mukana, joten voisi olla parempi kaikille jos hän tekisi johtopäätöksen ja eroaisi. Jos jatkaa, pitäisi pystyä nöyrtymään poliitikoksi erehtymättömän saarnaajan roolista ( ja ehkä myös alkaa ajamaan myös kansalaisten etuja).

        • Kokkomintti

          Niin, sitäkö mieltä että kasvaa tehtäviensä tasalle, juurikin siihen muottiin mitä kirjoittajakin oli mieltä että verovaroin vätystelleeksi politiikan kirjoloheksi? Niin, ajamaan kansalaisten etua? Jos ei nykyistä linjaa niin mitä sitten? Eikö se nyt jumankekka ala meneen ihmisten päähän se että nyt pitää saada yritysten tulokset terveelle pohjalle ja kansalaisille työtä ja toimeentuloa joista kertyvistä verovaroista sitten hoidetaan sosiaalietuuksia ym.ym. Se nyt ei vain hitto soikoon tässä tilanteessa mene valitettavasti niin että silitellään vanhusten, syrjäytyneiden ja lapsiperheiden, päitä ja sanota että minäpä käyn jostakin sinulle lainaamassa vielä jonkun lantin! Kerrankin kun on politiikassa joku jolla oikeasti tapahtuu ja saa asioita etenemään niin sehän poltetaan sitten vaikka noitana roviolla!

    • Kokkomintti

      Voi hyvä sylvi! Pääministerin pitää vain tietää! Eli pitää vain TIETÄÄ miten Suomi nostetaan talousahdingosta muttei saa tehdä elettäkään sen eteen, niinkö? Minusta asian voi ajatella noinkin. Eli vain tietää omat esteellisyytensä ja jäädä naputtelemaan sormiaan pöytään JUURI silloin kun häntä eniten tarvittaisiin… niin…

  • Vanha ja viisaampi.

    No koittakaapa käyttää nyt kaikki keinot mustamaalaukseen, kun ei oikein onnistunut Matti Vanhasen aikana, vaikka yritys oli kova, oli tuppeensahattua,oli uuniperunaa ja jos jonkinlaista ruususta. Raukkamaista ja läpinäkyvää touhua vihervasemmistolta. Perehtykääpä tekin järkevämmin valtiontalouden ja muihin yhteisten asioiden hoitoon ja jättäkää tämmöset typeryydet hiekkalaatikkoleikkeihin.

  • Timo Tolkku

    Sipilää koskevien jatkuvien mediahyökkäysten päämääränä on vihervasemmiston halu saada Sipilä ”heittämään tunkkinsa” ja luopumaan päämininisteriydestään ja saada sitä kautta Suomeen hallituskriisi ja lopulta uudet vaalit. Gallupit lupaavat tällä hetkellä oppositiolle sen verran hyviä lukemia, että vaaleissa todennäköisesti valta vaihtuisi. Puolan matkalta sopulit saavat varmasti lisää vettä myllyynsä; mielenkiinnolla odotan mikä kohu-uutinen sieltä nousee otsikoihin. Biotalous on kerrottu olevan yhtenä aiheena ja sen alan yritysjohtajia on mukana. Varmaan sieltä joku pomo löytyy, joka on Sipilän lapsen kummi.

    Toivottavasti Sipilä kestää tämän hallituskauden loppuun, vaikka tunkin paino kasvaa viikko viikolta.

  • Pylkkerö

    Sipilä on kovahermoinen, kylmästi laskelmoiva liikemies, joka jatkaa liikemiesmäistä poliitikkona. Hän puolustaa voimakkaasti sitä näkemystä minkä hän on muodostanut pääministerinä. Ei voida syyttää häntä rikollisesta toiminnasta, koska siitä ei ole näyttöä. Mutta hän kulkee hyvän ja huonon moraalin rajamailla. Jos hänen talouspoliittisiin kannanottoihin kiinnittää huomiota, herää kyllä kaikenlaisia kysymyksiä. Julkisen vallan käyttäjänä on tietenkin tärkeää, että hänen tällaisiin tapauksiin kiinnitetään huomiota. Pitäisi muistaa, että valtakunnan asioiden hoito ei ole samaa kuin liikelaitosten hoito.

  • Kokkomintti

    Juu, Sipilänhän kuuluisi näillä myynninedistämismatkoilla, juu, jäädä hotellihuoneeseensa juomaan appelsiinimehua, juu, kun entinen liikekumppani hoitaa kauppoja kotiinpäin, johan ne nyt Intialaisetkin pitäisi Sipilää tollona jos se jäisi pois ko. Lobbauksesta. Eh… tuota… minä nyt oon vähä jäävi… tuota köh… tuota, noko tuo minun jälkipolvi nyt on jonkinverran noita bisneksiä tehneet ja minähän nyt oon vähä väärässä paikassa tässä… Se tuota ois pitäny ottaa völijyyn tuo Rinteen Ana niin se olis voinu kertoa miten hyvin met suomessa istutaan sitten perseet penkkiin kun pitäs töihin ryhtyä!!! Kaks tai kolme Intiaanoa vois kattoa toisiaan hiukka hölmistyneenä…

Kommentointi on suljettu.