Taivas ei kuuntele Syyrian lapsia

Lukiessani Iltasanomista syyrialaisen neljän lapsen äidin sanat, pysähdyin: ”Jumala ei tänä vuonna suonut meille muuta armoa kuin sen, ettei talvi ollut kovin ankara”.

Lausunto on riipaiseva. Varsinkin, kun tietää sanojen taustan. Ja kaikki me sen tiedämme, jos hiemankaan seuraamme muutakin kuin Maisa Torpan Instagram-tiliä. Toki yritämme olla välittämättä Syyrian sodasta ja sivuutamme kiusaantuneena sitä koskevat uutiset mahdollisimman nopeasti. Niiden seuraaminen on liian järkyttävää.

Mutta tieto hirveyksistä ei katoa. Kuvat nousevat verkkokalvolle: Sireenit soivat ja äidit kantavat palaneita ja silpoutuneita lapsiaan sairaalaan – ja seuraava pommi osuu juuri sinne. Itkua, hätää, verta, puuttuvia ruumiinjäseniä…

Syyrian sodassa on kuollut jo yli 200 000 siviiliä. Heistä lähes 30 000 on lapsia! Tynnyripommit räjähtelevät siviilien seassa ja sairaaloita pommitetaan yhtä lailla kuin kaikkea muutakin. Ihmisen raakuus näyttäytyy paljaampana kuin ilmestyskirjan pedon kirjoittaja osasi ikinä kuvitella.

Jopa juuri haudatut ruumiit kaivetaan haudanryöstäjien toimesta esiin ja omaisten on haudattava rakkaansa uudelleen. Yöllä. Päivällä ei pommitusten vuoksi voi. Syyrialaiset elävät vuodesta toiseen keskellä pahinta kauhuelokuvaa. Sillä lisäyksellä, että heille se on totta.

Miten muu maailma (eli me) pystyy katsomaan tuota teurastusta vuodesta toiseen muka keksimättä siihen minkäänlaista ratkaisua? Mitä virkaa on YK:lla? Mitä virkaa on ihmisoikeuksien julistuksella? Mitä virkaa kauniilla puheilla ja ylevillä julkilausumilla? Mitä virkaa pappien rukouksilla ja loitsuilla?

Vastaan itse: Ei mitään.

Ihmiskunnalla ja sen kansoilla ei ole todellista halua, tahtoa eikä voimaa lopettaa julmuuksia, vaan pikemminkin pitää niitä yllä. Sen saa aikaiseksi pohjaton itsekkyytemme, yhteiset valheemme, ylevät aatteemme, ideologiamme ja uskontoihin pohjaava surkea oikeudentajumme. Minä, me, me, me… ja meidän Jumala – tai ainakin meidän jumalalliset etumme.

Ja ne lukemattomat typerät kysymykset, joiden jankkaamiseen käytämme aikamme, samalla kun tappaminen vain jatkuu ja jatkuu: Kenen syy? Kuka aloitti? Kuka hyötyy? Kenen etupiiri? Mikä olisi oikeudenmukainen ratkaisu? Mitä sodan jälkeen?

Mitä väliä?
On vain yksi ainoa kysymys: Miksi tappamista ei saada loppumaan?

Jos kaikki itseään läntisiksi sivistysvaltioiksi kutsuvat nousisivat yhtenäisenä joukkona ILMAN aatteellisia hölynpölyjään, ilman ylevää moraalisäteilyään, ilman uskontojaan ja ideologioitaan, ilman kylmää itsekkyyttään, ilman luikurimaisia veto-oikeuksiaan… Pelkästään inhimillisyyden nimissä ja sanoisi yhteisellä äänellä: Jumalauta, se tappaminen loppuu NYT. Se loppuisi.

Se loppuisi viimeistään silloin, kun paikalle marssisi pari miljoonaa ihmiskunnan (tai ainakin sivistysvaltioiden) yhteisesti pestaamaa sotapoliisia ainoana aatteenaan ja tehtävänään lasten ja äitien murhaamisen välitön lopettaminen.

Tekisimme niin, jos meissä olisi enemmän sääliä kuin itsekkyyttä. Enemmän rohkeutta kuin pelkuruutta. Enemmän tahtoa kuin voivottelua. Enemmän vastuuta kuin velttoa käsien pesua. Enemmän järkeä kuin aatteen paloa. Enemmän inhimillistä rakkautta kuin jumalallisen haikailua…
Jos.

Mutta ei. Jokaisella Lähi-idän roistovaltiolla – ja muita siellä ei olekaan – on omat tukijansa länsimaiden joukossa. Niinpä tilanne ei pääty koskaan.

Seudulla on sodittu aina. Jokainen jokaista vastaan. Alistettu naapureita, tapettu viattomia, revitty lähimmäisiä palasiksi, poltettu elävältä, heitetty homoja katoilta, ristiinnaulittu syyttömiä, raiskattu, kivitetty…

Olisi helpompi luetella mitä kauheuksia siellä ei ole tehty. Näin kautta koko ihmiskunnan historian. Mikä tahansa aikakirja todistaa sen.

Silti juuri siellä myös rukoillaan eniten. Tälläkin hetkellä peräti kolmea eri Jumalaa.  Eikö se ole ristiriitaista? Jos asia ei olisi niin vakava, sanoisin: naurettavaa! Tässäkö on kaiken sen rukoilun, kumartelun ja nyökyttelyn tulos: Yhäti kasvavat ruumisröykkiöt ja äitien pohjaton suru? Vuosisadasta toiseen?

Kirkoille, moskeijoille ja synagogille tiedoksi: Jos rukous olisi auttanut, niin juuri tuo alue olisi maanpäällinen paratiisi.

Mutta kun ei. Teurastus jatkuu ja jatkuu… Eikä kukaan sovi ainuttakaan kaunaansa, ei unohda, eikä ikinä anna anteeksi. Ei luovu mistään.  Ja ne Jumalat… Voiko kivisydämisempiä kuvitella? Kaiken tuon keskellä?

Eikä kukaan rakasta ketään… Paitsi ne äidit lapsiaan. Eikö olisi aika jo meidän ihmisten vastata kaikkien jumalten puolesta alussa kerrotun äidin rukouksiin? Taivaat eivät taida häntä kuunnella.

Jussi Juhani

 

 

 

 

Kommentit

  • plokkariukki

    Jussin mainitsemat Jumalat kuulevat äitien rukoukset. Vastuu rauhasta on annettu aseteollisuudelle, jokaiselle aseen käyttäjälle, valtaa himoitsevalle ja paratiisipaikkaa etsivälle. Niin kauan kun on katkeruutta, vihaa ja vähintäin kaksi vallanhimoista hengissä ja heillä jonkinlainen väline tappamiseen, se jatkuu. Sellainen on ihminen hamaan tappiin asti, kunnes se toiseksi viimeinen toisinajattelijakin on hengettä ja lopuksi vihon viimeinenkin pistää ittensä narun jatkoksi.

  • vähän kyllästyttää jo

    Ei tähän mitään YK:ta tarvita. Riittää että ulkomaat (YK:n jäsenvaltiot) lopettavat kapinallisten tukemisen ja hallitus hoitaa sodan loppuun.

    Tämä ei tietenkään käy vaan yritetään samaa “Libyan temppu” jolla saadaan laillinen hallitus kaadettua.

  • ttapani

    Kyllä maailmalla ollaan huolissaan lähi-idän tilanteesta!
    Nuoria miehiä hoivataan kymmeniä tuhansia.

    Ei päästetä heitä mielellään lihapatojen äärestä palaamaan
    vaaraan naistensa ja lastensa luo…

  • lehtola

    Näin se on, vaikka siltä näyttääkin!

  • lapin mies

    sehän on porvarin etu tulee uutta korjattavaa ja rakennettavaa sekä omaisuuden uusjako kapitalismin perus peri aate lyödä lyötyä ja hyysätä sipilöitä

Jätä kommentti

*