Turun tappaja – kuin puutarhatonttu helvetistä

Olen karttanut blogitekstin kirjoittamista Turun puukotuksesta. Tapaus on liian hämmentävä arkijärjelle, liian julma ymmärrettäväksi, liian sydäntäsärkevä uhrien vuoksi ja liian skitso kaikkine oheistapahtumineen – maalitettuine toimittajineen ja muineen.

On karmivaa lukea raportteja puukottajan oikeudenkäynnistä. Painajaisunta, jonka päähenkilö on kuin suoraan helvetistä. Uhreilleen naureskeleva lapsenkasvoinen hirviö, jolla on viattoman puutarhatontun parta ja olemus.

Tappaja tuli Marokosta saakka kylmään, mutta ah niin naiivin ystävälliseen pohjolaan. Tekeytyi alaikäiseksi saadakseen mahdollisimman hyvän kohtelun – ja sitten viilsi jumalansa kunniaksi viattomien kurkut auki. Tappoi kaksi ja haavoitti kahdeksaa. Lausui hirmutöitä tehdessään taikasanat ”allahu akbar”.

Nyt tyyppi sitten huutelee ja naureskelee oikeudessa. Antaa pahuudelle perverssin kikattajan kasvot. Mitä ihmettä tuosta pitäisi ajatella? Voiko sairaampaa olla? Näytelmää katsellessa mieltä viritetään taajuuksille, joilla vilahtelee kuvia entisaikojen hullujenhuoneista. Epäilen, että mielikuvat osuvat oikeaan. Mielenvikaisuudesta lienee kysymys.

Vihollisiani kaikkialla – Suomessa, Saksassa, Italiassa, Marokossa – ovat naiset. Tuntuu siltä, että kaikki miehet ovat naisten uhreja,” sanoo puukottaja ja purskahtaa nauruun.

Että hänen sieluttomuutensa kohdistuu juuri naisiin, ei miehiin, on kummallisen perverssiä. Olen nimittäin varma, että Euroopassa – ja varsinkin Suomessa – juuri naiset ovat olleet hänelle ystävällisiä ja lempeitä.  Siis miksi?

Ja vielä tuo ainainen Allahu akbar, selittääkö se mitään?

” Sen jälkeen kun hyökkäsin, sisälläni tuli sellainen tunne, että minun on pakko huutaa Allahu akbar “, terroristiksi itseään kutsuva tappaja selitti.

Hillitön, sekava viha, joka sai puutarhatontulta näyttävän terroristin tappotouhuihin, ei liittyne mitenkään erityisesti meihin suomalaisiin. Ei edes naisiin. Ehkä ei edes Allahiin.  Se liittyy hänen taustaansa, näin uskon. Kasvuympäristöönsä, lapsuuteensa. Siitä olisi hyvä tietää enemmän.

Mistä moinen silmittömyys kumpuaa? Mitä tapahtui, kun Abderrahman Bouanane oli lapsi? Millaisissa oloissa hän varttui? Kuinka kohdeltiin? Hakattiinko? Häpäistiinkö? Nöyryytettiinkö? Käytettiinkö hyväksi?

Ai ettei kiinnosta, hirteen vain? Ymmärrän. Siltä minustakin tahtoo tuntua, mutta silti. Olen utelias. Kaikki asiat johtuvat jostakin. Ensin on syy ja vasta sitten seuraus. Mikä on todellinen syy, että seuraus on noin kauhea?

Millaista on ylipäätään olla lapsi Marokon kaupunkislummeissa tai aasitalouteen perustuvalla maaseudulla? Mihin siellä uskotaan, mihin kasvatetaan? Mitkä ovat arvot ja ihanteet? Mikä on pyhää, mikä epäpyhää? Mikä on hyvän ihmisen malli ja mitä kanssaihmiset ja Allah häneltä odottavat?

Ja vielä: Miten siellä suhtaudutaan naisiin?  Miten erityisesti länsimaalaisiin naisiin? Onko sillä ollut vaikutusta Bouanannen tappavaan naisvihaan? Onko ihmisen taustoilla  ylipäätään vaikutusta, kun tappotouhuihin lähdetään? Vai onnistuuko kuka tahansa aivopesemään itsensä hirveyksiin taustoistaan huolimatta?

Epäilen.

Jos saisimme vastauksia, ne ehkä selventäisivät tuota mielettömyyttä – tai sitten eivät.  Ehkä tuollaista ei selitä muu kuin jo alussa mainitsemani mielenvikaisuus, jota on ruokittu keskiaikaisilla uskomuksilla, pyhällä vihalla, naurettavilla arvoilla ja rujoilla ihanteilla.

Haluan hanakasti uskoa, että kyseessä on vain yhden jo valmiiksi vinksahtaneen tyypin loppuluisu siihen ihmismielen pimeimpään moodiin, jota me kutsumme pahuudeksi. Ja vain sattuman oikusta se tapahtui Turun torilla.

Outoa, miten juuri tuo tulkinta tuntuu minusta kaikkein lohdullisimmalta – jos tuossa nyt kykenee näkemään ylipäätään mitään lohdullista. Jos nimittäin kyse on suuremmasta kulttuurisesta kontekstista, olemme kusessa. Silloin tappajia liikkuu keskuudessamme odottaen vain omaa hetkeään.

Miten Bouananea sitten pitäisi rangaista?
En tiedä.

Uhreja ei oikeasti voi hyvittää millään, se on selvä, mutta mikä olisi suomalaisen oikeustajun mukainen tuomio tekijälle? (Se, miten Bouananen oma kulttuuri rankaisee moisesta, on kyllä tiedossa.)

Vaikka en siis tiedäkään oikeudenmukaisinta rangaistusta, saanen kuitenkin ehdottaa:
Ensin tiukka psykiatrinen tutkimus, jossa selvitetään taustat. Jos on täysin syntymäkahjo, niin elinikäinen hoito. Mutta kotimaansa mielisairaalassa. Suomi ei ole maailman hullujenhuone.  Jos taas katsotaan syyntakeiseksi, niin elinkautinen tuomio ja ehdottomasti sopimus Marokon kanssa, että passitetaan sinne kärsimään.

Ei noin brutaalista ja silmittömästä tappamisesta sentään voi seurata palkkio-oleilemista suomalaisessa vankilassa islamin suuria totuuksia opiskellen ja ihailijakirjeitä lukien – joita hän aivan taatusti tulee saamaan. Maailma on niin hullu paikka.

Jussi Juhani

 

 

 

 

Kommentit

  • Kessu ja jymy

    Niin myöhäjunassa ollaan näitä islamistekaistapäitä on pilvin pimein valtion elättinä. Tuo ko. Teko on normaalia toimintaa heiltä. Tuon tapainen homma jatkuu ja itää jo syvällä yhteiskunnassa. Sietäkää jos kykynette. Jollakin menee pinna poikki. Kuunnellaan katsotaan. Ruoka pitäis laittaa nuille kortille ja kontrolliin muutenkin. Ei hyvä.

  • Heikki

    Suomen yhteiskunta ottakoon osan vastuusta. Ei Marokkolaisella turvapaikanhakijalla pitäisi olla mitään oikeutta notkua täällä pitkiä aikoja.
    Oikeudenkäynnistä on sitten tullut täysi farssi, tämä terroristi pompottaa koko systeemiä miten tahtoo.

  • Passittomattervetuloa

    Niin. Maailma on sekaisin ja pieni mutta sisukas Suomi haluttiin myös sekaisin ja siinä on onnistuttu kohtalaisen hyvin.

  • Mika Kotikoski

    Kirjoitat: ”Jos nimittäin kyse on suuremmasta kulttuurisesta kontekstista, olemme kusessa. Silloin tappajia liikkuu keskuudessamme odottaen vain omaa hetkeään.”

    Kyse on valitettavasti suuremmasta kulttuurisesta kontekstista: Konservatiivisesta, poliittisesta Islamista.

    Jotta ymmärtäisitte mitä tarkoitan pyydän katsomaan oheisen videon ”By The Numbers”

    This might well be the BEST AND MOST IMPORTANT video discussing and understanding “islamism” ie. conservative, political Islam. Unfortunately also about the actual threat it presents to all of us considered infidels. Including moderate, secular muslims. The commentator is Raheel Raza, a Sunni and a human rights activist:
    http://go.clarionproject.org/numbers-full-film/

  • Jonne Lövkvist

    Jussilla yleensä hyviä kirjoituksia, mutta nyt en ymmärrä lainkaan kysymyksenasettelua. Vastaus on kai liian ilmeinen!
    Uskonto ja kulttuuri.
    Tai:
    Kulttuuri ja uskonto.
    Älä nyt hyvä mies sinäkin lähde tuohon “mielenterveysongelmia” jargoniin.

  • Siviili

    Kirjoitat “saanen kuitenkin ehdottaa: Ensin tiukka psykiatrinen tutkimus, jossa selvitetään taustat. Jos on täysin syntymäkahjo, niin elinikäinen hoito…”. Tappajallehan on jo tehty mielentilatutkimus, jossa nimenomaan selvitetään tarkasti taustat. Hänet todettiin siinä syyntakeiseksi. Suomalainen mielentilatutkimus on hyvin tarkka, noin 20000 euroa maksava, kolme kuukautta kestävä perusteellinen selvitys, joka sisältää lukuisia vaiheita.

  • Fleming

    Yksttäisen mielenvikaisen motiivien setviminen lienee turha vaiva. Jos kyseessä taas on uskonnoksi kutsuttu massaharha, niin siitä voi vetää edes jonkin johtopäätöksen: ei yhtään samanuskoista tänne enää, ja jo täällä olevatkin huut helvettiin kirkumaan allahu akbariaan.

  • Kline

    Täysin yhteiskuntakelvottomasta yksilöstäkin pystyy yhteiskunta hyötymään. Oikeudenkäyntikulut voi ulosmitata sisäelimillä, luuytimellä, verellä yms. Kohdellaan kuin täysin aivokuolleena. Letkuissa sydämen irrottamiseen saakka.
    Parasta olisi että näin päätyisi ehkä pelastamaan enemmän kuin tappoi.

  • Paavo

    Kysymyksiä herätti:
    Paljonkohan me suomalaiset maksoimme tukea tälle terrori-iskulle?
    Tyyppi tulee saamaan ns “elinkautisen”. Onko vankilassa 15 vai 16 vuotta?
    Karkotetaanko sen jälkeen vai jatkammeko tukemista rahallisesti (asunto, terveydenhuolto, käyttöraha, mahdollinen perhe) koko loppuelämän?
    Minkälaiseen hoivakotiin vanhuksena päätyy? Onko meillä siinä vaiheessa jo joillekin uskontokunnille omat vanhainkodit? Sallitaanko niissä naisia?
    Paljonko nykyään otamme kuukausittain turvapaikanhakijoiksi ihmisiä jotka ovat “hukanneet” henkilötietonsa (Passi, luottokortti, ajokortti, some-tausta?) ja meillä on heidän taustastaan vain heidän oma sanansa?
    Miksi älykännykkä säilyy vaikka muu “hukkuu”.
    Miksi toimittajat eivät tutki haluavatko kaikki tulijat oikeasti kotoutua kuten meille koko ajan syötetään?
    Kuinka moni tulija haluaa vain oleskeluluvan ja vain oleskella kun se kerta on mahdollista?
    Miksi Suomi haluaa ottaa mallia maahanmuutossa Ruotsista eikä Virosta?
    Onko Viron mallissa jotain vikaa?
    Eikö Viro noudata sopimuksia?

  • P-ls

    Liekkö tuommonen mielenvikainen pojan kyörä edes ymmärtää koko oikeus käytäntöä. Ihmettelee vain että mitenkä näinhyvin kohdellaan vaikka on tehnyt pahojaan. Eikö nuille kotona opeteta että ei noin saa tehdä. Eläimetkin monesti antaa paremmat elämän eväät poikasilleen, kuin nuo niinsanotut ihmis elukat.

Kommentointi on suljettu.