Valikoivaa rakkautta

Inhottaa olla inhottava, mutta tänään en voi luonteelleni mitään… enkä totuudelle, joka liian usein ON inhottava…

Luin Savon Sanomista ilahduttavan uutisen, että Suomeen on syntynyt ennennäkemätöntä halua auttaa heikompiosaisia. Tarkemmin sanottuna turvapaikanhakijoita. SPR:n suunnittelija Tuija Hännisen mukaan pelkästään Savo-Karjalan piirissä on parin viikon sisään ilmoittautunut vapaaehtoistyöhön jo peräti 300 henkilöä ja lisää on tulossa.

TV-Kakkosen Pakolaisillassa SPR:n Johanna Matikainen iloitsi vielä suuremmista määristä; vapaaehtoisia on ilmoittautunut huikeat 7000 henkilöä! Auttamishalu on liikuttavan suurta. Maa pursuaa lähimmäisenrakkautta. Kaikki on siis siltä osin hyvin, MUTTA…

Jututin päivällä erästä omaishoitajaa, jonka kehitysvammainen lapsi vaatii ympärivuorokautista hoivaa seitsemänä päivänä viikossa koko loppuelämänsä ajan. Jotta omaishoitajat saisivat edes hieman hengähtää, tarvittaisiin kipeästi auttavia käsiä lisää, esimerkiksi vapaaehtoisia. Vanhusten kohdalla on sama asia; ulkoiluttajia, juttuseuraa, pienten askarten tekijöitä, ostoksilla kävijöitä ja ylipäätään avuliaita lähimmäisiä toivottaisiin.

Omaishoitaja kuuluu erääseen kuopiolaiseen yhdistykseen, joka on yrittänyt järjestää vapaaehtoisapua sekä kehitysvammaisille että vanhuksille. Nyt kun alussa kuvatun suuruinen rakkauden aalto on pyyhkäissyt yli maan, niin vapaaehtoisia lienee ilmoittautunut riesaksi asti? Onhan sentään kyseessä oman maan heikoimmat ja hauraimmat avuntarvitsijat.

Joo. Kyynisimmät arvasivat oikein. Ei ilmoittautunut ainuttakaan.

Oma äitini makaa dementikkona pohjoiskarjalalaisessa hoitokodissa. Koko talo on täynnä pyörätuoleihin ja vuoteisiin sidottuja vanhuksia. Heitä, jotka rakensivat tämän maan. Montako vapaaehtoista luulette ilmaantuneen sinne heitä ulkoiluttamaan, viihdyttämään ja huolehtimaan pikkuasioista – tai edes lukemaan satuja ja tarinoita? Oikein arvasitte jälleen. Eipä ole näkynyt edes sitä kuuluisaa ristinsielua.

Mutta on se silti kivaa, että suomalaisilta löytyy niin valtavasti rakkautta, että jo peräti 7000 on ilmoittautunut, ja vyöry jatkuu…

Tiedättekö mihin paikkaan NOIN valikoiva rakkaus oikeastaan pitäisi tunkea?

Tällä kertaa arvasitte väärin. En tarkoita sitä pimeää loukkoa, jonne rasismin vastustajat banderollissaan kehottivat sullomaan koko isänmaan. (Ilta-Sanomat 3.10.2015). Tarkoitan yläpäätä.

Ehkä se orastava rakkaudentynkä kannattaa tuupata hetkeksi takaisin sinne, mistä se nousikin: aivojen keveiden tavaroiden osastolle. Valuu sitten kokemuksen ja kärsimyksen kautta syvemmälle kudokseen jalostumaan, eli savolaisittain tekeytymään. Jospa siitä joskus kehkeytyy ihan aitoa rakkauttakin. Sillä niin kauan kun lähimmäisenrakkaus valikoi kohteitaan noin ronkelisti, antaisin sille ihan toisen nimen: tekopyhyys.

Jussi Juhani

Tunkekaa-Suomi-pers

Rasismin vastustajien kantama banderolli. Ilta-Sanomat 3.10.2015 . Kuva: Heikki Saukkomaa

Kommentit

  • Pasi Harju

    Samaa tulee ihmeteltyä kun jatkuvasti saa lukea ihmisten huolestumisesta oman maan köyhiä ja huono-osaisia kohtaan mutta silti vain pakolaisista huolissaan oleva kansanosa on valmis siirtymään puheista tekoihin. Todellinen auttamishalu tahtoo jäädä netissä huutelun tasolle vaikka kuka tahansa voisi lähteä tekemään jotain asioiden eteen. Se on todellista tekopyhyyttä se.

  • Mimmu

    Kyllä tässä maassa vanhusten omat omaisetkin saisivat katsoa pitkään peiliin, oma ura ja tavoitteet tekevät sen ettei omista vanhemmista edes huolehdita vaan heidät tyrkätään ja unohdetaan hoitokoteihin. Kaikkea pitää olla itselle ja mistään ei voi luopua. Eihän se “kivaa” ole saattaa ihmistä hautaan ja hoitaa sairasta. On väärin että tämäkin kirjoitus keskittyy siihen että asia pitäisi ratkaista vapaaehtoistyöllä. Mikäpä auttaisi oman navan tuijotteluun?

  • käveliä

    Edelleenkin se joen yläjuoksulta tuleva lastu on tappava.(suomesa)

Kommentointi on suljettu.