Vanhusten kiusaajat

On tullut jo ikää. Ei ihan hirveästi, mutta sen verran, että kuolinilmoituksia tulee lueskeltua. Että onko tuttuja nimiä. Usein on. Myös vanhusten kohtelu yhteiskunnassamme kiinnostaa jo tällä iällä. Nuorempiahan se ei oikeasti kiinnosta, kunhan teeskentelevät. Jos kiinnostaisi, oheisen kaltaisia tutkimustuloksia vanhusten hoidosta ei tulisi.

Valviran mukaan 25 prosenttia vastaajista oli havainnut, että karkeaa, epäasiallista tai lapsenomaista kieltä käytettiin päivittäin, viikoittain tai kuukausittain. 20 prosenttia vastaajista oli huomannut, että määräilyä, rankaisemista tai moittimista esiintyi yhtä usein.”

Siis vanhusten kaltoinkohtelua päivittäin. Suomessa! Voi helvetti mitä menoa. Kuin romanialaisessa koiratarhassa.

”Vastanneista 73 prosentin mukaan useimmiten kaltoinkohtelija oli toinen työntekijä.”

Siis vanhustyön ammattilainen! Siinä sitä on pro-meininkiä kerrakseen. Jos kyseessä olisi pikkututkimus, kyselyn tulosta voisi pitää yleisenä löpinänä, mutta otos on peräti 7406 työntekijää sosiaalihuollon ympärivuorokautisista yksiköistä. Eli puolet ammattikunnasta. Uskottava on, kun omat kertovat faktoja kollegoistaan. Miten paljastavaa. En haluaisi edes tietää, mutta hoitohenkilökunnan asenne tunkee väkisin näkyville kuin kaalimato salaatista. Se on lautasellasi, vaikka kuinka yrität katsella muualle.

Olen varma, että alalle hakeutuvista vähintään puolella EI ole kyseessä kutsumusammatti. Ei sinne päinkään. Ovat ajautuneet vaipanvaihtohommiin vastoin tahtoaan, kun siistimpää duunia ei ole löytynyt. Siinä kaltoinkohtelun todellinen syy. Pitävät vanhuksia esineinä, joita käännellessä oma elämä tuhlautuu hukkaan. Eikä horajava ja kuolaava vieras vanha ihminen ole miellyttävä tekemisen kohde. Päinvastoin. Aika rasittavia osaavat olla. Vastenmielisiäkin.

Ja oikeastaan, tarkemmin ajatellen, allensa paskovat vaarit ja mummot ovat osaltaan syyllisiä, ettei hoitsu ehdi räplätä kännykkäänsä riittävän usein. Miten sellaista kestää? Jatkuvaa häirintää. Some-elämä kärsii ja pysyykö jengin muistissa silloin? Menevillä nuorilla ihmisillä on niin paljon tekemistä omissa asioissakin, ettei oikeasti kiinnosta jonkun ikälopun telkänpöntön hyvinvointi. Edes duunissa.

Julkinen loppuhoitotestamentti

Tiedostettuani maan tavan hoitaa vanhuksiaan, olen nyt, vielä täydessä ymmärryksessä ollessani, päätynyt pyytämään oman ikääntymiseni suhteen seuraavaa:

Jos ja kun joudun ikäni vuoksi laitoshoitoon (sairaalaan tai vastaavaan), eikä paranemista takaisin ihmisarvoiseen elämään enää ole odotettavissa, lopettakaa minut. Ja mahdollisimman pian. Tavalla ei ole väliä. Kaikki käy. Litra morfiinia, parvekkeelta pudotus, niskalaukaus…

Jos sen sijaan vastoin tahtoani päädytte säilyttämään minua kroonikko-osastolla kuset ja paskat housussa töykeiden hoitajatyttösten ja –poitsujen halveksittavana, katson teidän syyllistyvän kidutukseen. Kidutus on a) kansainvälisen lain ja ihmisoikeuksien vastaista b) hoitoetiikan vastaista c) julmaa ja epäinhimillistä.

Jos hoidatte minut pois päiviltä tahtoni mukaisesti, eli riittävän nopeasti huomattuanne tilani, kirjoittakaa hautakiveeni: Tässä lepää tyyppi, joka inhosi teeskentelyä.

Jos ette noudata tahtoani, tekstatkaa kiveen: Rääkätty loppuun saakka.

Jussi Juhani

 

 

Kommentit

  • Seija Hämäläinen

    Takavuosina laitettiin työttömäksi jääneet metallimiehet, rahtarit, motokuskit jne lähihoitajakoulutukseen karenssin uhka soveltuvuustestinä. Jos on ikänsä paperirullaa leikannut, ei muodonmuutos velihellävalkoiseksi käy niin nopeasti kuin jollakin sudenkorennolla tai television nuortumisleikissä. Tällä moitin systeemiä, en miehiä enkä naisia.

  • Älä sysää vastuuta muille. Osta motoripörä, 300hv. Jos ei auta niin ala verkkokalastajaksi.

  • Hoitaja

    Eivät kaikki hoitajat ole väärällä alalla. Liian pienet resurssit selittävät aika suuren osan tutkimuksen kaktoinkohtelusta. Voi jos itse olisitte hoitajana laitoksessa, todennäköisesti ymmärtäisitte. Rahaa ja hoitajia lisää hoivaan ja turhanpäiväiset testit sun muut unholaan sieltä. Vanhuksille normaali puhtaus ja ruoka +lääkkeet. Kuka hyötyy muusta kuntouttavasta ja virkistävästä toiminnasta, hänelle siis sitä tarjottakoon! Mutta turhanpäiväiset jutut siis pois ja hoitajien vaihtuvuus minimiin!

  • Lukutoukka

    Hoitaja, älä viitsi. Kiire ja työtaakka ei oikeuta kohtelemaan hoidettavia epäasiallisesti.

Kommentointi on suljettu.