Miten historiaa luetaan?

Käytiin Tampereella ihmettelemässä historiaa ja vähän nykyaikaakin. Työväenmuseo Werstaalla sai huomata, että tänään työelämässä kamppaillaan paljolti samojen ongelmien kanssa kuin viime vuosisadan alussakin. Pätkätyöt, määräaikaisuudet ja naisten työ- ja perhe-elämän yhdistäminen ovat ongelmallisia edelleen. Pätkätöiden paineessa ei paljon suunnitella elämää eteenpäin. Epävarmuus näkyy syntyvyydessäkin, joka on laskenut jo viisi vuotta. Moni näkee tässä ajassa muitakin yhtäläisyyksiä menneisyyteen.

IMG_3137

Ylen sivuilla on melko laaja paketti sisällissodan aikaisia kertomuksia. Viime vuosina aihe on noussut esiin kirjallisuudessa, tutkimuksissa ja muisteloissa. Vuoden 1918 sota, veljessota, kansalaissota, punakapina, vapaussota. Vieläkään on vaikeaa tietää, mitkä käsitykset ovat totta, sillä molemmilla puolilla on hyvin erilainen käsitys tapahtumista. Valkoiset kokevat vapauttaneensa Suomen venäläisten vallasta, varmistaneensa itsenäisyyden. Punaiset kokevat taistelleensa oikeudenmukaisemman Suomen puolesta. Aihe ei ole jäänyt unholaan, monessa suvussa muistetaan, osassa on yritetty unohtaa liki sata vuotta.

Todella monessa suvussa poliittinen suuntaus periytyy. Teinivuosien kapina oman yhteisön vallitsevia totuuksia vastaan kääntyy yleensä viimeistään aikuistumisen jälkeen perinteisiin malleihin. Vaikka moni haluaa kertoa ajatelleensa asiat itse, perhetausta ja kokemukset ovat väistämättä vaikuttamassa, päätyipä mihin lopputulokseen tahansa. Silti on liian monia, jotka eivät tiedä sukunsa historiaa tai lähestyvät sitä hyvin yksipuolisesti. On heitäkin, jotka asettuvat mielellään ”puolueettomalle” kannalle ja pysyttelevät ulkopuolella. Minä haluan kertoa lapsilleni, mistä heidän verensä periytyy, sillä siihen kytkeytyy monen suvun tarina ja erilaisia ihmiskohtaloita. Mitä enemmän tietää, sitä vähemmän tuomitsee, toivoisin. Tai ainakin osaa perustella kantansa.

IMG_3122

Monet suurina suomalaisina pidetyt henkilöt, joista mediassa on tehty koko Suomen sankareita näyttäytyvät hyvin erilaisina, kun tuntee heidän historiansa. Kekkonen, Mannerheim… Heille on ollut muitakin nimiä kuin sankari. Kertomukset kansalaissodan julmuuksista opettavat myös ihmisyydestä. Veriset teot, julmuudet ja kohtuuttomuus eivät kuulu vain joihinkin kaukaisiin maihin, muille kansoille, ne ovat osa meidänkin historiaamme. Pystyisitkö sinäkin tappamaan käskystä? Raiskaisit ja kiduttaisit? Oikeuttaisit tekosi selittämällä asiat hyväksyttävinä? Vastaus on kaikella todennäköisyydellä kyllä.

Kysykää, pyytäkää, etsikää kuvia ja kertokaa toisillenne historiastanne. Vaikka emme pystyisikään muuttamaan tulevaisuuden suuntaa, voimme ainakin oppia jotakin ihmisestä, historiasta.

Kurkkaa täältä:

http://yle.fi/uutiset/punaisten_ja_valkoisten_perintoa_vaalitaan_yha__suomalaiset_lahettivat_yli_400_muistoa_vuoden_1918_sisallissodasta/8831374

http://yle.fi/uutiset/suomen_sisallissodasta_julkaistu_kuvia_kaikkien_kayttoon__tama_tulee_lahelle/8903565

Kommentit

  • Jari Holopainen

    Kiitos hienosta jutusta. Vuosien varrella olen ryhtynyt ajattelemaan sillä tavoin, että tulevaisuus voisi muuttua, jos sen annettaisiin muuttua. Valtakunnilla on kuitenkin omat tarpeensa elää konsonanssissa, ja välttää dissonanssia eli riitasointuja. Kun riitasointuja ja niiden käsittelyä vältetään hiljaisuudella, ja samaan aikaan ihaillaan tiettyjä ominaisuuksia, juuri mikään ei muutu. Sen takia vähemmän ihaillut piirteet eivät häviä minnekään. Uskon tarinoilla voivan niihinkin rakentaa uudenlaista suhdetta.

  • Moona

    Kiitos kommentistasi. Onkin totta, että hiljainen hyväksyntä ei johda muutokseen. Tunteisiin vetoavat tarinat ja aikalaiskertomukset voivat avata ymmärrystä tapahtumiin usein paremmin kuin kylmät faktat ja tilastot.

Jätä kommentti

*