Tunnit tuntuvat kummallisesti katoavan joka päivä jonnekin. Lähes päivittäin saan huomata, että vuorokausi on humpasahtanut ohitse huomaamattani. Monitoimi-mimmin arki vetää täysillä mukanaan. Ohjelmaa on aamusta iltaan ja toisinaan menee jopa niin myöhään, että voi ajatella tekemisen jatkuneen aikaiseen. Arkea on lähes pakko aikatauluttaa, että kaikelle tekemiselle löytyy jokin väli kaiken muun keskellä. Viime kirjoittelustani onkin kulunut harmillisesti jo kuukausi, joten nyt on jo aika näpytellä uutta materiaalia. Jotenkin tuntuu, ettei edes ”järkevälle” ajatustoiminnalle jää aikaa kaiken opiskelun ja muun elämän jälkeen. Kavereiden kanssa juttujen taso huitelee käsittämättömissä sfääreissä, eikä kotonakaan aihepiirit kovin siitä kaukana ole. Niinpä aivotoiminnan keskittyessä muualle, ajattelin keskittyä tarinoimaan arkipäiväisistä asioista. Elämmehän suurimmaksi osaksi aivan tavallista arkea.
Ajastani koulussa kiistelevät numerot eri asiayhteyksissään. On tunnuslukuja, insinöörimatikkaa, oikeustapauksien ratkontaa sekä koodausta. Tässä kaikessa perinteisessä koulunkäynnissä kun ei tietenkään ollut tarpeeksi, hakeuduin muutamiin luottamustoimiin sekä pariin keikkaluontoiseen työtehtävään koulun ulkopuolella. Tämän lisäksi liityimme muutaman ystäväni kanssa mukaan erääseen kerhoon, jossa muistutamme sen muita jäseniä erinomaisista taidoistaan sekä osaamisestaan silkalla läsnäolollamme. Ryhdyin (tai kuten etelässä sanotaan: kävin) sykkelöimään (kaverini tartuttama sana) entistä pidempiä lenkkejä kauniissa Saimaan rantoja mukailevissa maastoissa. Lenkillä on oikein vapauttavaa ajella fiiliksen mukaan sinne, missä polku näyttää kaikkein houkuttelevimmalta, eikä tukeutua sokeasti Google mapsiin ja tuttuihin reitteihin. Pieni, silloin tällöin tapahtuva eksyminen ei sekään haittaa. Kartalta tippuminen on erinomainen hetki pysähtyä hengähtämään ja keskittyä olemaan ajattelematta yhtään mitään tähdellistä, tarjoamaan mielelle ansaitun lepohetken.
Listaukseni eri aktiviteeteista voisi jatkua vielä usean kappaleen verran. Tästä rupesinkin miettimään sitä, miten joku voi voivotella tekemisen puutetta. Puuhaa kyllä löytyy, eikä sen etsiminen mitään turhan haasteellista ole. Jokaisen itseään toimettomaksi tituleeraavan pitäisi vaan uhrata hetki arjestaan ja etsiä itselleen jokin kiva homma. Kun on löytänyt yhden mieleisen askareen, sitä kautta löytää helposti tiensä kohti aina vaan uusia haasteita. Lopulta on siinä tilanteessa, ettei kaikkeen kivaan yksinkertaisesti riitä aika ja joutuu tekemään hankaia valintoja, jotka taasen ovat oma lukunsa nekin…
