Jälleen (eli lähes kaksi viikkoa sitten) oli aika palata ”ihan aikuisten oikeesti” koulunpenkille näin viikkoa myöhemmin poikkeuksena melkein kaikkiin muihin suomalaisiin yliopistoihin. Paluu omalla kohdallani oli kahden viikon varaslähdöstä huolimatta karu. Heti aamusta vajaan kymmenen kilometrin aamusykkelöinnin jälkeen olisi luvassa kolme kappaletta kahden tunnin luentoja täysin eri aiheista ja kaikki ihastuttavasti päällekäin. Eli oli siis pakottava tarve priorisoida ja valita ”parhaimmat” päältä. Aamuluennon ja lounaan jälkeen vuorossa oli jälleen yksi luento, jota seurasi parin tunnin vapaa. Vapaalla tässä yhteydessä tarkoitetaan siis mahdollisuutta opiskella lisää tai vaihtoehtoisesti kertailla illalla vuorossa olevaan tenttiin. Ja tämä oli vasta ensimmäinen päivä, jonka jälkeen tahti kiristyy kohti tenttiviikkoja edetessä.

Tunnen olevani hienossa asemassa saadessani opiskella haluamaani alaa, haluamassani paikassa ja vieläpä hyvien tyyppien ympäröimänä. Kaiken tämän lisäksi sain vielä mahdollisuuden liittää tutkintooni perusvalikoimasta poikkeavan sivuaineen muutamien sähköpostien, asiasta käytyjen erinäisten keskusteluiden sekä lukemattomien opinto-oppaiden pläräyskertojen jälkeen. Tekniikan luennoilla tunnen olevani kuin ”behind enemy lines”. Kaikesta poikkitieteellisyydestä ja opiskelusta yli ainerajojen käydystä haltioituneesta keskustelusta ja siihen kannustamisesta huolimatta, vallitsee etenkin kauppatieteen ja teknillisen alan välillä kuilu. Tämä onkin harmillista, sillä ei tutkintorakenne tai mikään muukaan koulutus määrittele ketään meistä ihmisenä.