Kirjoittelu on jäänyt harmillisesti hieman taka-alalle viimeisimmän parin viikon aikana arjen alkaessa jälleen. Differentiaaliyhtälöt, Taylorin polynomit ja vektorit ovat imaisseet kaiken energian mukanaan. Myös uusi harrastus, peruskotityöt ja ajatustoiminnan uudelleenkäynnitys tuntuvat omineen lähes kaiken järjellisen ajatustoiminnan fyysisen jaksamisen ohella. Keho ei vielä ole päässyt mukaan päivärytmiin, joka sisältää vähintään kaksi tuntia reipasta liikuntaa, seitsemän tuntia ahkeraa opiskelua ja kaiken tämän päälle vielä reilu tunti sekalaista puuhastelua. Jos nuo tuntimäärät summailee, saa tulokseksi kymmenisen tuntia valmista ohjelmaa vuorokauteen. Tähän lukuarvoon lisäillään vielä 7 – 8 tuntia laadukasta yöunta, joka auttaa sitten jaksamaan päivän mittaan sekä juurruttaa päivän aikana opitut asiat talteen. Johonkin välilöiseen olisi suotavaa saada vielä mahtumaan aikaa ravitsemuksesta huolehtimiselle, laatuajalle ystävien kanssa ja helposti unhoon painuvalle rentoutumiselle. Mitä tästä laskutoimituksesta voi sitten päätellä? Helposti törmää monelle kanssaelelijälle ahdistusta aiheuttavaan päätelmään: vuorokaudessa ei yksinkertaisesti ole riittävästi tunteja

Omalla kohdalla suurimmaksi haasteeksi voin todeta muodostuneen kiinnostavien asioiden liiallisen tarjonnan. Kalenterini pursuasi ilman rationaalista sääntelyä menoja, joista kunnialla selviytyminen vaatisi kykyä taivuttaa aika-avaruutta. Se ei valitettavasti ole vielä mahdollista (minulle ei ainakaan ole kerrottu asiasta), joten priorisointi eli asioiden asettaminen tärkeysjärjestykseen on osoittautunut elintärkeäksi taidoksi. Ympäröivän maailman tarjotessa kilpaa mitä mielenkiintoisempia tapahtumia ja projekteja, täytyy minun toisinaan pysähtyä miettimään, onko minulla aikaa tuohon? Jos ei löydy vapaata, niin saako sitä raivaamalla ”vähäpätöisemmät” tehtävät pois tieltä? Onko uusi ajanviete vanhan uhraamisen arvoinen?

Jotenkin kummallisesti tuntuu kuitenkin systeemini toimivan, sillä asioilla on taipumuksena aina jotain kautta järjestyä. Löydän itseni usein keskeltä uusia haasteita tai harhailemasta pyörän kanssa keskellä metsää. Saatan jopa huomata lupautuneeni mukaan monimuotoisiin projekteihin ja miettiväni vasta jälkeenpäin, että oliko tämä kaikki viisasta vuorokauden venymättömyyden kannalta ajatellen. Toisaalta nämä kaikki tempaukset rikastuttavat arkea, luovat haasteita niin ajankäytön kuin jaksamisenkin kannalta kehittäen organisointikykyä uusiin sfääreihin sekä avaavat ovia uusiin mahdollisuuksiin.