Siis jos tarkkoja ollaan niin marraskuun lopusta 2015 lähtien on tämä Mualiman parraat lastenrunot -blogi ilmestynä. Ensin tämä bloki oli Iisalmen Sanomien blogeissa ja siirtyi SAVOBlogit -alustalle vuonna 2018 keväällä.
Lastenrunoja tähän blogiin pääasiassa valkkasin aikoinaan jo julkaistuista lastenrunokirjoistani. Silleen nämä blogin runot hahmottui blogin nimeä vastaavaksi: Mualiman parraat lastenrunot. Lastenrunokirjoja olin julkaissut tuolloin jo 20 kpl joten oli kertynyt mistä poimia parhaita ja toisena yhtä tärkeänä kriteerinä on ollut runojen puhtaus ettei mitään liian keplahia ole plokin runoissa. Tästä saamme aasinsillan; Iisalmen Sanomien keskiaukeaman juttu minusta, lastenrunoilija-kirjailija aiheinen julkaistiin 8.12.2015 ”Hyvään runoon kuuluu oivallus” ja sama haastattelu löytyy, ainakin vielä tänään kun tsekkasin Iisalmen Sanomien verkkosivuilta haulla 7.12.2015 päivättynä ”20:n kokemuksella sen tietää – Näistä aineksista syntyy hyvä lastenruno”
SAVOBlogeissa vähän aikaa kun oli kulunut niin aloin kirjoittaa blogiin uutta tuotantoa. Ja suurimman osan tämän blogin runoista olen kirjoittanut samana päivänä kuin olen runon blogiin liittänyt. Tällaista ensin välttelin sillä blogista oli siis muodostunut nimensä veroinen täydellistä runotekstiä hipova ploki. Mutta blogijutuissa esiintyvä taikakynä ilmeisesti on keksinyt tämän olevan oikeasti Mualiman parraat lastenrunot -blogi joten myös uudet runot ovat olleet tämän mukaisia ;) Blogijutuista löytyy maininta kuitenkin että mikä tämä taikakynä oikein onkaan käytännössä.
Sitten toinen vastaava ja tämä onkin oikea aasin silta. Sillä tässä lastenrunoblogissa on myös kirjoitettuja juttuja, eikä tarvitse kaukaa etsiä tällaista blogijuttua.
Parikymmentä juttua kertynyt tähän blogiin ja tärkeimpänä reilut sata toinen toistaan fanfaarimaisempia lastenrunoja. Klikkailen vielä pisteen iin päälle: i
Arja Hakala
Kyllä on lastenrunoja syntynyt
Oivalluksia esille tullut
Lukijoita miellyttänyt
Toinen toistaan parempia ollut
Runokirjan kansi
Silmiä herättää
Riveihin ihastuu
Sivuja aukomaan
Pysähtyy puntaroimaan
Lukemaansa makustelee
Ihania tarinoita
Lastenrunonne sopisi myös
Lastenohjelmissa esitettäväksi
Lauantaisin on televisiossa Tanhupallon oma ohjelma, ohjaajana Joonas.
Oon tykästynyt sitä ohjelmaa katsomaan
Tanhupallo taas ensi lauantaina ilta puoli 8.
Tuomas Väätäinen
Kiitos! Tämä blogi kun on niin viimeistelty kuitenkin; lastenrunot ja mielestäni jututtii. Että vieläkö sitä kehtaa enempää tähän ruapustoo. Aeka näyttöö.
Ja kiitos vinkistä!
Arja Hakala
Nytkö sitten lopetatte lastenrunotbloginne ja siirrytte toisaalle?
Ajat männeet noppeesti.
Tuomas Väätäinen
Tälleen ajattelin, juuri tähän blogijuttuun. Ja uudesta blogista/lastenrunoista/lastenkirjoista ei ole mitään suunnitelmia. Ehkä enemmän keskityn muihin, tavallisempiin puuhastelujuttuihin ja toisten lastenkirjailijoiden esim. klassikkoteksteihin. Kiitos Sinulle kommenteistasi!
Arja Hakala
Kiitos runoista
Parasta jatkoa ja menestystä tuleviin haasteisiin
Tuomas Väätäinen
diplomi-insinööri lastenrunoilija-kirjailija Toomas Väätämöinen kiittää
Arja Hakala
Minkä alan insinööri olette? Talonrakennus? Maa- ja vesirakennus? Logistiikka? Etc.
Diplomi-insinööri eikös ole lisäkoulutus varsinaisten insinööriopintojen jatkoksi? Silloin voipi käyttää tuota oppiarvoa.
Pelkkä diplomi-insinööri (DI) ei meille muille tuo lisäinformaatiota insinööriopinnoista.
Tuomas Väätäinen
Softa käytännössä jos ajatellaan työuraa ja pääasiassa elektroniikan ns. laitteistonläheistä ohjelmointia. Varmaan heti lukion jälkeen on yleisin reitti teekkariksi. TEK:n sivuilta v. 2018 uutisesta käy ilmi että Suomessa on työelämässä yli puolet dipl. insinöörejä insinöörien määrästä (selvennyksenä: insinöörejä siis lähes kaksinkertainen määrä 115 000) joten diplomi-insinöörejä on Suomessa kuitenkin paljon. Työssä olin mukana 3G-tukiaseman ohjelmoimisessa ja jännä sattuma kun myöhemmin tajusin että asuintaloni rappu oli 3 GG (P.S. iso taloyhtiö kun ei yhdet kirjaimet rappuihin riittäneet).