Kun puhelin soi sunnuntai aamuna ennen kuutta, siellä joku todennäköisesti haluaa pilata minun sekä oman päivänsä. Pitkä päivä tiedossa molemmille.
Puhelimessa oli joulupukki. Ehkä uskoin, ehkä en…
Hän kertoi joulun saapuvan neljän kuukauden päästä ja kehoitti minua valmistautumaan tulevaan juhlaan olemalla mahdollisimman kiltti. Viime vuodesta on vielä paljon, paljon parantamisen varaa.
Ammattinsa hallitseva joulupukki kysyy aina lahjatoiveita. Ilmaisia lounaita ei edelleenkään ole olemassa, mutta sillä hetkellä vähäinen uskoni satuolentoihin vahvistui huomattavasti kysymyksen myötä.
Kävimme seuraavan keskustelun:
”Mikä mahtaisi olla tämän vuoden tärkein lahjatoiveesi?”
”Haluaisin joululahjaksi dinosauruksen.”
” Maria, sinä olet jo aikuinen nainen ja tiedät varsin hyvin, että dinosauruksia ei ole olemassakaan. Olisiko joku muu toiveesi hieman realistisempi?”
” Sitten toivon itselleni aviomiestä.”
Ajattelin osoittaa vaatimattomuuteni, enkä luetellut kymmentä tärkeintä ominaisuutta, jotka haluan tulevalla loppuelämäni seuralaisella olevan. Ihan oikea joulukki varmasti haluaisi tarkennuksen lahjatoiveeseen ja hän pyysi olemaan realistisempi lahjan suhteen. Esitän joulupukille vain yhden haluamani ominaisuuden tulevasta aviomiehestäni. Vaatimattomuuden sädekehä syttyi välittömästi täyteen loistoonsa pääni ympärillä. Harvoin ihminen on näin tyytyväinen tekemisiinsä sunnuntaiaamuna.
Haluan viettää tulevan siippani kanssa mahdollisimman pitkän yhteisen elämän, miehen pitää olla ehdottomasti kokkaustaitoinen. Hänen tulee rakastaa ruoanlaittoa niin paljon, että toteuttaa sitä käytännössä ainakin kerran päivässä. Sillä ei todellakaan ole merkitystä, onko miehellä omia hiuksia päässä vielä jäljellä, kun kysymys on hengissä säilymisestä.
Toiveeni ei ole pilvilinnojen rakentamista (unelma jostain mahdottomasta), vaan arkipäivän realismia ja pitkän iän salaisuus tulevassa avioliitossa.
En halua elää todeksi asiaa, että viimeinen lause, jonka tuleva aviomieheni kuulee on:”Olisikohan noille korvasienille pitänyt tehdä jotain ennen lautaselle lisäämistä?”
Odotin jännittyneenä joulupukin seuraavaa kysymystä. Samalla rakentelin mielessäni kuvaa ruusunpunaisesta tulevaisuudesta avioliiton satamassa ja kuinka kaikki elämäni murheet olisivat taakse jäänyttä elämää. Tämä on niin siistiä!
Luurin toisessa päässä oli pitkään hiljaista ennen seuravaa kysymystä
”Maria, minkä värisen dinosauruksen sinä haluat”?
