Kun kaikki on ok

Kesä on jättänyt jäähyväiset ja syksylle voi sanoa tervetuloa käymään.

Mitä minulle kuuluu? Kaikki on ok, mutta ei kuitenkaan ole.

Kuluneena kesänä tapahtui paljon hyviä asioita ja muutamia pettymyksiä elämään ja omaan itseenikin.

Olen jäänyt leijumaan jonnekin välitilaan, enkä pääse eteenpäin. Elämä jatkuu, päivät kulkee ja minä vaan olen jämähtänyt omaan olotilaani. Mikään tunnu miltään ja kaikki tuntuu joltakin.

Kaksi vuotta aikaa, kun olen viimeksi ollut paikassa, jossa avaimet eivät olleet enää omassa taskussa ja lääkkeet jaettiin ajallaan.. Asiasta pitäisi olla onnellinen.  Omalla tavallaan on selviytynyt, mutta ei kuitenkaan ole. Asia olisi  kahvin ja kakun arvoinen, mutta kun ei huvita. Suurin osa ihmisistä pysyy poissa  koko elämänsä sieltä ja niin se kuuluisikin olla.

Viime viikkoina sitä on taas jälleen kerran ajatellut liikaa ja yrittänyt etsiä vastauksia. Ratkaisukeskeisen ihmisen ongelma. Kaikkeen ei vaan ole vastauksia, mutta edelleenkin niitä pitää etsiä vaikka väkisn. Huonokin vastaus kelpaa.

Ihminen tarvitsee toista ihmistä, ystävää. Sellaista johon luottaa ja joka hyväksyy sinut sellaisena kuin olet. Sellaista ei vaan nyt ole. Tieto lisää tuskaa ja totuus tekee saman. Olen ihmisenä ihan kiva, mutta en ole millään tavalla kiinnostava. Tavallinen ei riitä ja näkyväksi tulemisesta ei ole kirjoitettu opaskirjaa.

“Hyvän jutun” kertomisesta toiselle syntyvä “flow” on jäänyt puuttumaan. Kun ei ole vuorovaikutusta, eikä saa palautetta, hyvätkin asiat menettävät merkityksensä.

Tiedän tehneeni töitä itseni ja oman hyvinvointini eteen.  Asiat ovat paremmin kuin moneen vuoteen. Se ei riitä, että kerrot olevasi itsellesi hyvä tyyppi ja kehut itseäsi hyvin suoritetusta projektista. Se täytyy saada kuulla joltain toiseltakin ihmiseltä.

Olen edelleenkin välitilassa.

Ei ole voimassa olevaa hoitosuhdetta, jossa joku kertoisi, millaisia valintoja elämässä voisi tehdä, koska  pärjään hulluuteni kanssa yksinkin.

Olen eläkkeellä ja yhteiskunnallisesti minua ei kukaan tarvitse.

Kuinka moni tietää minun edes olevan olemassa? Tiedänkö minä sitä edes itse?

Kaikesta huolimatta päivästä tulee hyvä, elämisen arvoinen.

Parhain terveisin edelleenkin  minä ja haluan joululahjaksi sinisen dinosauruksen.

 

 

 

 

 

Kommentit

  • Sari

    Tiällä on tapana sanoa Kia Kaha – Pysy vahvana! Ja toivotaan että se dinosaurus pukinkontista löytyy :)

Jätä kommentti

*