Luovuuden terapiaa viikonloppuun

Huomenna on kesäkuun toinen lauantai ja  teemana on  monellekin neulojalle tuttu  Worldwide Knit in public – day, tuttavallisemmin KIP.

Teema on neuloa yhdessä tai (yksin) julkisella paikalla.

Idea on lähtöisin Yhdysvalloista ja ensimmäistä KIP-päivää vietettiin vuonna 2005.  Jokainen neuloja on erilainen, mutta elämys neulomisesta on sama. Samalla voi vaihtaa kuulumisia, kokemuksia ja saada apua ja vinkkejä neulomiseen liittyen.  Tour-de-Sock 2015 vilahtelee keskusteluissa useammankin  kerran päivän aikana.

Useimmilla on mielikuva huivipäisestä mummelista neulomassa keinutuolissa, mutta olen nähnyt livenä komean alfauroksenkin kera langan ja puikkojen. Ei ollut ollenkaan huono visuaalinen kokemus…

Varustaudun päivään neulomisen perustarvikkeilla: lankaa, puikot ja suuntaa antava ohje sekä hieman herkkuja. Sään salliessa minut voi pongata iltapäivällä sataman penkeiltä.

Opettelin neulomisen ala-asteikäisenä. Lieneekö syynä ollut, että asuimme keskellä “ei mitään”, joten harrastusmahdollisuudet olivat aika rajalliset ja jotain ajankulua oli keksittävä. Neuloin ahkerasti peruskouluajan, mutta sitten se  jäi muun elämän tieltä.

Aloitin neulomisen uudelleen muutama vuosi  sairastumisen jälkeen. Hieman  haparoiva alku, silmukat  katosivat, putoilivat, lisääntyivät tai  silmukoita sai kaivaa puikoilta tuskan hiki otsalla kun oli neulomus oli niin tiukkaa. Sukan neulominen aloitettiin kuvaohjeistuksella vaihe vaiheelta.. Ei ne maailman hienoimmat sukat  olleet, mutta itse omin käsin tehty ja melkein pysyivät jalassa.

Kun keskittymiskyky oli huonompi kuin kultakalalla (n. 9 sekuntia) neulomisen saattoi keskeyttää  muutaman neulotun silmukan jälkeen ja jatkaa päämäärätöntä vaeltamista yksiössä,  kun  mieli ja jalat olivat yhtä levottomat ja ahdistus söi sisältäpäin. Sukkaparin taisin saada aikaiseksi kolmessa viikossa. Taitavimmat tekevät sen yhdessä illassa.

Neulominen on ollut minulle itse-hoidollista terapiaa. Se on lisännyt psyykkistä hyvinvointia, parantanut elämänhallintaa ja antanut kokemuksen, että olen edelleenkin olemassa . Siinä on voinut haastaa itsensä ja saada onnistumisen kokemuksia.  Kun pään sisällä on samanlainen meininki kuin Helsingissä ruuhka-aikaan itselleen haastavan neuleohjeen tavaaminen ja toteuttaminen rauhoitti mieltä ja olotilaa kummasti, kun tuskalliset ajatukset jäivät taka-alalle. Hetken lepoa ahdistuksesta, joka oli pahimmillaan koko ajan läsnä, eikä sen syytä pystynyt tavoittamaan. Kun olotila aikojen saatossa parani, neuloessa ajatus alkoi “juosta vapaana” ja tunteetkin antautuivat käsiteltäviksi. Syntyi uusia oivalluksia ja toipuminen saattoi alkaa.

Lisätietoa aiheesta käsityöt terapeuttisena elementtinä:

http://www.utu.fi/fi/yksikot/med/opiskelu/muut_opinnot/asklepios/Documents/tiina_kivisto_terapeuttinen_kasityo.pdf

http://sokl.uef.fi/verkkojulkaisut/monitiet/pollanen.htm

Nautinnollista viikonloppua kaikille, juhannukseen on vielä viikko!

Alkuviikosta kirjoittelen yksinäisyydestä sekä  ensi viikolle on luvassa valokuvia viikonlopun tekemisistä ja tuotoksista.

Viime viikonlopun jäätelön valmistusprojekti käsitellään myös julkisesti loppuun. Olen edelleen elossa, ettei se nyt ihan epäonnistunut teos ollut…

 

 

Jätä kommentti

*