Joulukalenteri 20.12 Pikkujoulua ja pitkän lenkin taikaa

Moi

Tänään joulukalenterin luukun takaa paljastuukin yllätyshahmo. Vakiopanelisteille annettiin lepovuoro kirjoitushommista ja Olli pyysi treeniryhmän ikämiestä avaamaan sanaisen arkkunsa ja kertomaan päivän kuulumiset sateisesta Iisalmesta. Haaste otettu vastaan.

Eilen käytiin illalla porukalla viettämässä pikkujouluja. Olli ja kaikki viisi valmennettavaa kokoontuivat toisen kerran syksyn aikana samaan paikkaan. Edellisen kerran oltiin tekemässä koko porukka nopeusharjoitusta reilu kuukausi takaperin kuopiohallissa. Nyt vaihtuivat treeniasut hieman rennompiin vaatteisiin ja istuuduttiin ravintolan pöytään. Ruoka ja juoma olivat hyvää, vaikka urheilijan näkökulmasta saattaa jäädä ravintolan annoksista vaikutus, että olisi enemmänkin voinut syödä. Ainakin Ville harmitteli, että nälän tunne on vielä aistittavissa. Ruokailun päälle pelailtiin aliasta ja kerrottiin toinen toistaan sekavampia selityksiä. Peli ei oikein edennyt mutta porukkaa nauratti ja mukavaa oli. Sehän se oli illassa pääasia. Ajatukset hetkellisesti pois urheilusta ja muista arjen asioista.
IMG-20151220-WA0000

Tänään aamulla pärähti kello soimaan seiskan jälkeen ja hieman ennen kahdeksaa piti lähteä kohti Iisalmea ja työpistettä. VT5, ja väli Iisalmi – Kuopio – Iisalmi, on tullut viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana tutuksi, kun hallitreeneihin on saanut ajaa. Sateen piiskatessa auton tuulilasiin, ajattelin mielessäni, että illalla sitä saa juosta pitkän lenkin taas sulilla teillä. Mikäs siinä, mukavaa, että tossu pitää mutta jatkuva loska/jääkeli ei juoksijan mieluisimpia alustoja ole. Olisipa siis kunnolla sulaa tai napakka lumipeite niin olisi paljon mukavampaa!

Niin, pitkä lenkki on urheilijoilla tänään ohjelmassa. Juho tosin saattaa hyödyntää valmentajan tarkkaa silmää ja hyviä olosuhteita ja tekee jotain nopeampaa/terävää hallissa. Muut lähtevät juoksemaan hiljakseen itseään väsyksiin. Toiset Kuopiossa, yksi Iisalmessa. Jotkut voivat miettiä, miksi tällaisia harjoitteita tehdään mutta syitä on monia, ainakin allekirjoittaneen näkökulmasta; Luodaan urheilijalle kestävyyspohjaa harjoittelua varten, kehitetään peruskestävyysominaisuuksia, luodaan puitteet paremmalle palautumiselle, sekä tyhjennetään lihaksiston energiavarastot. Jahka varastot taas täyttyvät, on urheilija entistä ehompi. Noin sen pitäisi suunnilleen mennä. Pitkässä lenkissä on monesti se taika, että sen juostua, on urheilija seuraavana päivänä todella terävä. Sen takia tälläkin porukalla uusi viikko alkaa aina uudestaan ja uudestaan nopealla juoksulla.

Allekirjoittaneella pitkä lenkki tarkoittaa 20+ kilometriä. Kuten aiemmin mainitsin, niin se tulee juostua hiljakseen, noin 5min/km -vauhdilla. Riippuen kropan olotilasta ja yleisestä kulusta vauhdit voivat hieman vaihdella. Tuo on myös hyvä treeni opetella kuulostelemaan omaa kroppaa ja pohtimaan sitä, että minkälainen vauhti on järkevää, että lenkki ei olekaan kuluttava. Näillä ajatuksilla kohti iltaa ja viikon viimeistä harjoitusta, jonka saan tehdä tälläkin kertaa työpäivän päätteeksi. Huomisessa nopeusharjoituksessa selviää, onko taika jälleen toiminut :)

– Konan

Kommentit

  • Sakari

    Piitkät lenkit on 30+ ;)

Jätä kommentti

*