Tuleva kausi voi olla haastava, sillä suoritan tällä hetkellä varusmiespalvelusta Santahaminan urheilujoukoissa. Armeija voi tehdä minulle tosin myös paljon hyvääkin. Ruokailu tulee olemaan säännöllistä ja oikeanlaista. Lisäksi nukkumiseni voi parantua, enkä valvo myöhään yöhön.
Nyt joudun tulevalla kaudella, varsinkin alkuun tekemään paljon harjoituksia yksin. Tässä tulee olemaan varmasti minulle haastetta, sillä varsinkin pitkissä vedoissa tarvitsen jonkun potkimaan minua persuuksille, jotta esimerkiksi palautusajat ovat oikeat ja vauhdit sopivia. Olen kuitenkin vielä sen verran uusi yleisurheilussa. Tässä toivonkin, että pystyn suorittamaan joitain vetotreenjä muiden juoksijoiden kanssa yhdessä, sillä esimerkiksi puntillehan aina jonkun kaverin saa messiin.
Useita kertoja olen miettinyt olisiko pitänyt valita naapurissa oleva Rissala Santahaminan sijaan. Rissalassa olisin voinut päästä puolella vuodella, joka on URHK:issa minulle aika epätodennäköistä. Lisäksi iltavapailla olisin päässyt käymään aina kotona ja reenaamassa oman treeniporukan mukana. Haittoja Rissalassa tosin olisi varmaan ollut se, että se ei olisi ollut niin
joustava harjoitusten ja kisojen suhteen kuin URHK. Esim viime kesä oli minulle aika menestyksekäs, ja en tiedä kuinka hyvin se olisi mennyt jos olisin astunut palvelukseen heinäkuussa.
Nyt kolme viikkoa Santahaminassa palvelleena, URHK alkaa vaikuttaa lupaavalta. Ainut harmillinen asia on matka Helsingin ja Kuopion välillä. Olemme olleet valmennuskurssilla Kisakalliossa ja ensimmäiselle nuorten maajoukkueleirille pääsin mukaan.
Olen varma, että loppupeleissä URHK oli se oikea valinta sillä, joka viikko pääsee treenaamaan, pystyy suorittamaan useamman ulkomaanleirin ja kilpailukausiin pystyy panostamaan täysillä sen mukaan millä tavalla urheilukomennuksia minulle myönnetään.
Lisäksi olosuhteet harjoitteluun ovat hyvät. Kasarmilla on omat kuntosalit ja testikeskukset joita saa käyttää. Ja ne ovat top notch. Lisäksi Santahaminassa on yleisurheilukenttä, jonka keskellä on tekonurmikenttä.
Tosi asiassa turha sitä inttiä on syyttää, tulokset ovat miehestä itsestä kiinni. Tekee vain asiat kunnolla, niin sotilaskoulutuksen kuin urheilun. Tästä loppuun hyvä esimerkki Simo Lipsanen, joka kehittyi inttivuonna noin 80cm kolmiloikassa ja voitti esimerkiksi Kalevan Kisat.
-Juho
Mirella
Ihan huikeen kiva blogi! Lisää vaan näitä juttuja ja samalla treeniboostia meille taviksillekin :)
Ois mahtavaa saada myös urheilijan ja liikkujan ruokavaliovinkkejä yms. Siinäpä yksi postausidea!
Napakka Kontakti
Hei! Kiitos vinkistä ;) varmasti meiltä tulee vielä ruokajuttujakin!