Uusia tuulia

Uuden treenikauden aloitus tänä syksynä on ollut omalta osaltani erilainen edellisiin verrattuna kahdestakin syystä. Olen joutunut tekemään suurimman osan treeneistä korvaavana pitkään kestäneen akillesjännevamman vuoksi.  Peruskuntoa voi onneksi rakentaa hyvin muillakin keinoilla kuin juoksemalla. Pyöräily, cross trainer, hyppynaruhypyt ja vesijuoksu ovat tulleet tutuksi kuluneen syksyn aikana.. Onneksi jalkani kestää portaissa juoksemisen, joten vedot olen pystynyt korvaamaan eri pituisilla pätkillä porrasjuoksua. Puijon portaissakin on siis tullut vietettyä tavallista enemmän aikaa. Mielikuvitusta käyttämällä olen kuitenkin pystynyt tekemään monipuolisesti kaikkia osa-alueita, kiitos valmentajan, joka on näitä erilaisia juttuja keksinyt! Juoksijana tietysti lenkkimaastot ja Kuopio-hallin uusittu juoksurata houkuttelisivat enemmän kuin korvaavat treenimuodot. Nyt on vain pysyttävä kärsivällisenä ja kuntouttaa jalka täysin juoksukuntoon niin pääsen nauttimaan siitä, mistä pidän eniten.

Syksyyn on mahtunut ikävän pitkittyneen vamman lisäksi myös kivoja juttuja! Siirryin uuteen treeniryhmään ja harjoitteluni on muuttunut edelliseen verrattuna aika paljon. Voimaa ja nopeutta on lisätty, jonka pitäisi vaikuttaa myös nelkun kehittymiseen. Juoksutreenejä odotankin innolla kun vain akilles alkaa sitä kestää. Uudet asiat tuovat aina piristystä treenaamiseen, ja toivottavasti kesällä myös tuloksiin radalla. Itselleni uutta on myös ryhmässä treenaaminen, koska aiemmin tein suurimman osan harjoituksista yksin. Vaikka yleisurheilu onkin yksilölaji, on minun mielestäni porukassa kiva treenata. Omiin suorituksiin saa hyvin lisävauhtia ja tsemppiä, kun tulee pientä kilpailua. Vetoapua on myös luvassa, ei tämä siis mitään yksinäistä puurtamista koko ajan ole.

Viime talven hallikisoista.

Viime talven hallikisoista.

Treeniporukka kasassa.

Treeniporukka kasassa.

Minulta onkin monesti kysytty, miten jaksan treenata yksin ja kisailla yksin, kun ei ole joukkueen tukea ja turvaa ympärillä. Todellisuudessa ainut hetki, jolloin olen ihan yksin, on lähtöviivalla. Kisassa en pysty turvautumaan treenikavereihin, vaan jokainen juoksee vain itselleen ja tehden omat ratkaisunsa kahden kierroksen aikana. Tästä olenkin aina kaikkein eniten pitänyt yksilöurheilussa. Tulos kilpailuissa on aina vain niin hyvä kuin oma suorituksensa. Voitot ja häviöt ovat aina omalla vastuulla, oman toiminnan tulosta. Juoksen jokaisessa kilpailussa vain niin hyvin kuin itse jaksan, joukkuetoveri ei minua auta paria sekuntia kovempaan tulokseen, mutta ei toisaalta voi hyvää suoritusta pilatakaan. Ehkä yksilöurheiluun tarvitaankin vähän itsekästä luonnetta, kun kaikki halutaan kokea vain itse.

Toivon kovasti, että vammakierre on pian historiaa ja pääsen taas juoksun makuun. Onneksi kesään on vielä aikaa, joten kaikki on vielä mahdollista tavoitteiden saavuttamiseksi!

-Marianne

Jätä kommentti

*