Mitä on tietoisuus? Kenellä tietoisuus on? Onko ihminen tietoinen heti syntyessään, vai kehittyykö tietoisuus vasta myöhemmin? Onko koomapotilas tietoinen? Ovatko eläimet tietoisia? Kuten lyhytdokumentin ”What is consciousness?” lopussa todettiin, tietoisuuden tutkiminen ja pohtiminen herättää usein enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia.
Tietoisuus on aina subjektiivinen. Voimme ymmärtää toisten tietoisuutta ja todellisuutta kielellisten keinojen kautta, mutta itse kokemus on subjektiivinen. Itse käsitän tietoisuuden kokemuksena, jossa koemme olevamme osa ympäröivää maailmaa. Ymmärrämme olevamme tässä ja nyt, ymmärrämme olevamme hereillä ja olemme tietoisia siitä, mitä ympäristössämme on. Tiedämme että minä olen minä, ja tuo tuossa on tuo, ja että minulla on oma mieli, ja minun ajatukseni ovat subjektiivisia. Tiedostan.
Tietoisuus syntyy aivoissa. Siihen liittyy olennaisesti aistinalueet aivokuorella, jotka keräävät tietoa ympäristöstä. Tunnen sohvan allani, kuulen näppäimistön naputuksen, näen olohuoneen, haistan kylpyhuoneesta hiljalleen leijailevan tuoreen kissankakan hajun. Kaikki aistikokemukset eivät tietystikään päädy tietoisuutemme asti. Talamus aivoissamme seuloo jyvät akanoista ja päästää sellaiset aistimukset tietoisuuteemme, jotka ovat jollakin tavalla merkityksellisiä. Kun kisun kakka on kylpyhuoneessa jo jonkin aikaa kärynnyt, en enää haista sitä. Olen tottunut hajuun. En erityisesti tunne vaatteitani päälläni, pian en kiinnitä näppäimistön naputukseen mitään huomiota jne. Näköaistini rajoittuu tällä hetkellä merkittävimpään kohteeseen, tietokoneeni näyttöön, missä jotakin tärkeää tapahtuu. Siis kirjoitan.
Aistimukset siis ovat oleellinen osa tietoisuuden kokemusta, ja ne prosessoidaan ensisijaisesti aivokuorella. Aivokuoren lisäksi merkittävässä roolissa tietoisuuden synnylle on harmaasta aineesta muodostuva ohut vyöhyke aivokuoren alapuolella, jota kutsutaan englanniksi claustrumiksi. Suomenkielistä nimeä alueelle en löytänyt. Tarkemmin se sijaitsee linssitumakkeen ja aivosaarekkeen välissä. Merkittäväksi tämä alue havaittiin vasta kun eräs neurologi yritti paikantaa potilaansa epilepsian lähdettä. Hän sijoitti elektrodeja claustrumin läheisyyteen, ja kun virta kulki elektrodeihin, potilas menetti tietoisuutensa. Kun virta oli poissa elektrodeista, potilas oli taas tietoinen. Tällä tavoin, puoliksi vahingossa, saatiin tietää, että mm. aivokuorta, linssitumaketta ja tyvitumakkeita yhdistävä alue Claustrum on merkittävässä roolissa tietoisuuden synnyssä.
Alueita, jotka ovat välttämättömiä tietoisuuden ja tajunnan synnylle, kutsutaan termillä ”neuronal correlates of consciousness”, joihin claustrumkin kuuluu. Nämä alueet ovat kytköksissä toisiinsa hermoradoilla, ja kun olemme tajuissamme ja tietoisia, hermoverkot ovat aktiivisia. Toisin on esimerkiksi unessa, jolloin emme ole samanlaisessa tajunnan tilassa kuin hereillä ollessamme. Unessa osa näistä informaatioreiteistä sammuu, jolloin informaation kulku talamiselle alueelle rajoittuu. Hereillä ollessamme, aivot ovat kaikilta osin aktiivisena. Unessa ehkä poikkeuksena voisi olla valveunen tila, jossa tiedostamme olevamme unessa (tästä aiheesta voisin tehdä erikseen postauksen).
Sitä, onko ihminen tietoisessa tilassa, voidaan myös kokeellisesti testata. Funktionaalisella MRI-kuvauksella voidaan havaita, mikäli tietyt aivoalueet ovat aktiivisia. Esimerkiksi koomapotilaiden tietoisuuden tilaa voidaan kokeilla Adrian Owenin kehittämällä menetelmällä. Owen pyytää potilasta suorittamaan mielessään jonkin tehtävän. Esimerkkinä voisi käyttää tenniksen pelaamista. Mikäli potilas on tajuissaan, hän ymmärtää pyynnön, ja tietyt aivoalueet aktivoituvat hänen suorittaessaan tehtävää.
Ihmisen tietoisuuden ajatellaan heräävän noin kolmen vuoden iässä. Tämä herätti itselläni kysymyksen, että mikäli kehitysvammainen on niin pahasti vammautunut, että hänen henkinen tasonsa on alle tämän iän, onko hän tietoinen? Tietoisuuteen kuuluu olennaisesti ominaisuus, jossa ihminen tiedostaa itsensä. Tällaista itsetajuntaa voidaan kokeellisesti testata peilin avulla. Mikäli ihminen tai eläin tunnistaa itsensä peilistä, hän osaa esimerkiksi irrottaa otsaan kiinnitetyn tarran pois peilikuvan avulla. Mikäli itsetajunta ei ole tarpeeksi kehittynyt, lapsi kurottautuu kohti peiliä. Myös joidenkin eläinten on todettu tunnistavan itsensä peilistä. Näitä ovat elefantti, simpanssi, delfiini ja muurahainen. Sitä ei tiedetä, onko tämä pelkästään ns. kehotietoisuutta, vai tiedostaako eläin olevansa yksilö. Lisäksi ei tiedetä, onko näillä eläimillä ns. ”theory of mind”, missä eläin pystyisi analysoimaan omaa ja muiden käyttäytymistä, ja ennustamaan muiden käyttäytymistä ja asettumaan toisen asemaan. Ovatko nämä eläimet tietoisia? Kysymyksiä, joihin nykyihminen ei pysty vastaamaan.
Toinen ihan hyvä dokumentti aiheesta on BBC:n ”The Secret you”, jonka katsoin ”The brain and mind: cognitive neuroscience and consciousness”-kurssilla Amsterdamissa. Youtubesta dokkaria en löytänyt, ei lienee näkyvillä Suomessa.
https://vimeo.com/83831499
https://youtu.be/ir8XITVmeY4
tuulamyriam
Kiitos Karoliina hienosta jutusta!
Mielessäni heräsi monia virtoja. Aivoissa riittää tutkittavaa ja kuitenkin tiedämme niin vähän.
Käsittelet tietoisuutta selkeästi, kaikki aivoissamme tapahtuu johdonmukaisesti. Aivot ovat kuin tietokone.
Mutta entä kun mukaan tulevat tunteet, itsen kieltämät alueet, uni- ja rajatilat (joihin viittasit), vaistot, intuitiot, ryhmän tietoisuus..?
Karoliina Kurkinen
Kiitos paljon palautteesta! Kyllä vain, tähän mennessä tehty tutkimus on vain pintaraapaisu siitä, mitä vielä olisi neurotieteistä ammentaa. Loppupeleissä aivot ovat aika johdonmukainen systeemi, esim. mikään hermorata ei siellä ole sattumalta, vaan turhia karsitaan ja uusia luodaan tarpeen mukaan- aivot pyrkivät minimoimaan energiankulutuksen, kuten toki muukin luonto.
Tunteista, addiktioista, aggressioista yms. on kyllä tehty paljon tutkimusta ja esimerkiksi tuo aivokuva, jonka olen piirtänyt, liittyykin enemmän tuonne emootio/addiktio puolelle- otin vaan tähän, kun aivot on musta kivoja. Siinä on nähtävissä keskeisiä aivoalueita, kuten limbinen järjestelmä ja NAc, jotka liittyvät enemmän sitten niihin juttuihin. Ja aina mitä korkeamman älykkyyden funktio, esim. nyt vaikka ajattelu, suunnitelmallisuus tms., sitä “korkeammalla” aivoissa voi näiden ajatella tapahtuvan, eli nimenomaan etuaivolohkossa. Aivokuori on selkeästi suurempi ihmisellä kuin muilla eläimillä juurikin tämän vuoksi. Aivorungossa on sitten enemmän automaattisia toimintoja, ja ehkä enemmän niitä vaistonvaraisia toimintoja, kuten Fight or flight jne. Ja tarkoitat varmaan itsen kieltämillä alueilla jotain dissosiatiivisia juttuja, suojamekanismi siis: joku trauma, ristiriitainen tieto (omien näkemysten vastainen info voidaan käytännössä kokonaan kieltää) tms. voi aiheuttaa tämmöisiä informaation kulun katkoksia aivoissa, ja niitäkin voi toki purkaa esim. terapian avulla.
Meni nyt ehkä taas vähän ohi, kun innostuu, mutta tässäpä olisi postausaiheita kerrakseen, kiitos siis!
Eino J. (maallikkona)
Kiitos, oli mukavaa ruokatuntilukemista. Laitoin peukun – muuten vain – luin äskettäin erään kirjan, missä vastaavaa pohdittiin. Tietoisuuteen kuuluu olennaisesti ominaisuus, jossa ihminen tiedostaa itsensä.
Muistinvaraisesti todeten, ylimmät aivokerrokset, joissa kertomasi mukaan tietoisuus asuu, ovat kehittyneet ihmiselle viimeisimpinä, joten, korjaa jos olen väärässä, tietoisuus itsestään on luonnossa harvojen herkkua – eli maallikon vastaus (arvaus) kysymykseesi (Ovatko eläimet tietoisia?):
eläinasteella käyttäydytään vaistojen, lajiominaisuuksien, mukaisesti (aivothan ne tietenkin niitäkin ohjaavat) ja tuo itsesäilytysvaisto
Karoliina Kurkinen
Hyvä että kelpasi juttu, tämmöistä kevyttä maanantaiaamun pohdittavaa! Kyllä nimenomaan, se itsensä tunnistaminen on käsitykseni mukaan tavallaan lähtökohta koko tietoisuuden synnylle. Ja taitanee olla keskiaivot ja aivokuori juurikin niitä tietoisuudessa merkittävimpiä aivoalueita, mutta kuitenkin osittain vielä teorioiden tasolla ollaan tässäkin tutkimuksessa. Ja kyllä, oikeassa olet, telencephalon eli aivokuoren alue on viimeisiä kehittyviä alueita ihmisellä, ja jos verrataan vaikkapa hiiren aivoihin, niin kyllähän se aivokuori on ihmisellä ihan hurjan paljon isompi ja nimenomaan poimuttuneempi, kun hiirellä se on käytännössä sileä – tuskimpa siis tietoisuudenkaan syntyyn on hiirulaisella anatomisesti mahdollisuutta. Delfiinit ovat aika kiehtovia siinä, että pystyvät tunnistamaan itsensä peilistä ja oppivat nopeasti. Lisäksi delfiinien on havaittu keskustelevan toistensa kanssa, ja siis niille on kehittynyt oma kielensä. Ja koska kieli on ainakin meillä ajattelun pohja, ja mitä enemmän sanavarastoa on, sitä monipuolisempaa ajattelua syntyy. Niin olen itse pohtinut sitä, että jos delfiinit kerran pystyvät keskustelemaan, pitäisihän niiden periaatteessa ajatellakin. Kiitos paljon kommentista!
Jussi Kuosmanen
Neurotieteet ovat selvittävät aivojen rakennetta ja toimintaa kiitettävästi, mutta inhimillisesti tärkein kysymys on yhä vailla vastausta: Mikä MINÄ olen? (ei siis ”kuka”, vaan ”mikä”). Ajattelen, että vastaus on: Ei mikään. Itsen kokemus on kuin vanteen painopiste. Määrätyllä tavalla tärkeä, mutta oikeasti olematon, eli illuusio. Siitä seuraa: voiko illuusio omata vapaan tahdon ja moraalin? Vastaus: Voi, mutta vain leikisti.
Karoliina Kurkinen
Kuten ystävieni kanssa on tapana todeta niinä hetkinä, kun elämä kriisiytyy: “mikä vittu minä olen?” Hyviä ajatuksia!
Törnqvist
Erinomainen ja huolellinen kirjoitus. Paiskaan ikään kuin keskustelun jatkoksi seuraavan linkin: https://aeon.co/essays/your-brain-does-not-process-information-and-it-is-not-a-computer
Karoliina Kurkinen
Mielenkiintoinen juttu! One word: epigenetiikka.