The Venus Project

Miltä kuulostaisi maailma, jossa ei olisi köyhyyttä tai nälkää? Maailma, jossa jokaisella ihmisellä olisi ihmisoikeutena elämän perusedellytykset ja vielä enemmän. Maailma, jossa jokaisella olisi tarpeeksi ruokaa, vettä, koti, koulutus, terveydenhuolto, sähkö, internet – ilmaiseksi. Maailma, jossa ihmisen ei tarvitsisi käyttää pahimmillaan 12 tuntia joka päivä siihen, että selviytyy. Että pysyy hengissä.

screen-shot-2016-10-21-at-20-32-07

Mitä sinä tekisit sillä ajalla, jonka käytät nyt siihen, että sinulla on rahaa ruokaan, asumiseen ja elämiseen? Mitä sinä tekisit kahdeksalla tunnilla päivästä? Ehkäpä niitä asioita, joita et muuten ehdi tekemään. Asioita, joista todella nautit. Ihmisen elämäntyö olisi keksiä uusia innovaatioita, kehittää maailmaa ja ihmistä koko ajan parempaan suuntaan. Siis parantaa maailmaa. Ihmisen elämäntyö olisi olla luova ja edetä omien intohimojensa mukaan.

screen-shot-2016-10-21-at-20-30-05

Työ siinä merkityksessä missä me sen nyt näemme, tulee väistämättä muuttumaan. Kun teknologia kehittyy jatkuvasti, ja siis ihan uskomatonta tahtia, moni asia automatisoituu. Moni tekijä menettää työnsä. Eikä työtä kaikille ole. Sellaisena siis kun me työn ehkä tänä päivänä näemme. Siinä vaiheessa, kun työttömyys alkaa lisääntyä teknologian kehittymisen myötä, alkaa nykyinen rahajärjestelmäkin huojua. Ehkä se päivä, kun kaikki maailman pankit romahtavat ja meillä ei enää ole rahaa rajoittamassa tekemisiämme, näyttää lopulta uuden suunnan ihmiskunnalle.

screen-shot-2016-10-21-at-20-36-11

Maailmassa olisi tarpeeksi resursseja tarjota tämä kaikki maapallon jokaiselle ihmiselle. Maapallolla ei kuitenkaan ole tarpeeksi rahaa tämän kaiken toteuttamiseen. Se, mitä me tällä planeetalla tällä hetkellä teemme, riippuu kaikki rahasta. Jota pankit luovat tyhjästä. Ja joka kertyy hetki hetkeltä ylemmäs pyramidissa. Ilman taloudellisia hyötyjä ei myöskään olisi sotaa. Jos sota ei olisi tuottoisaa, ei sitä olisi. Jos meillä olisi jo kaikki, mitä tarvitsemme, ei olisi rikollisuutta. Kukaan ei ryöstäisi ketään, koska sille ei yksinkertaisesti oli tarvetta. Jos perheen isä tai äiti saa pelastettua lapsensa hengen sillä, että varastaa kaupasta ruokaa – tottakai hän sen tekee. Vaikka se onkin vastoin lakia. Ja väärin. Ja rangaistavaa. Ja niin edelleen. Toisenlaisessa maailmassa niin ei tarvitsisi tehdä.

screen-shot-2016-10-21-at-20-33-07
screen-shot-2016-10-21-at-20-31-20

Ihminen on geeniensä ja ympäristönsä summa. Ihminen oppii jatkuvasti, muuttuu ympäristön vaikutuksen myötä. Moni perustelee ihmisten ahneutta ja raakuutta (esimerkiksi sotaa) sillä, että ihminen nyt vaan on sellainen. Ihminen on peto. Uskon, että ihminen pystyy muuttumaan. Ihminen pystyy omaksumaan uusia ajatusmalleja. En usko, että ahneus on ihmisessä sisäsyntyistä. Uskon että se on opittua.

screen-shot-2016-10-21-at-20-29-23

Mikä meitä estää luomasta tällaistä utopialta ja haaveilta kuulostavaa maailmaa? Tällä hetkellä yhteiskuntarakenne. Politiikka, rahajärjestelmä ja media, jotka kaikki nivoutuvat yhteen. Jacque Fresco esittää Venus Projektissaan, että kaikki on muutettavissa. Että yksi kaikista mahdollisista tulevaisuuksista voisi olla sellainen, jota hän kutsuu resurssilähtöiseksi taloudeksi (vapaa suomennos). Jossa resursseja käytetään älykkäästi niin, että maapallon kantokyky kestää ja ihminen saa kaiken tarvitsemansa riippumatta lähtökohdistaan. Tulevaisuus, jossa tiede näyttäisi meille suunnan.

screen-shot-2016-10-21-at-20-33-51

The Venus Project- The choice is ours

Tässä olisi ajatuksia, joita ”The Venus Project – The choice is ours” dokumentti sai minussa heräämään. Tällaisia ihmisiä tarvitaan: jotka uskaltavat unelmoida ja tehdä asioita unelmiensa eteen, kuten Fresco. Kertokaa ihmeessä omia ajatuksianne, jotka jaksoitte dokumentin katsoa. Onko tämä utopiaa vai yksi mahdollinen näkymä tulevaisuudesta? Miten sinä muuttaisit maailmaa? Uskotko, että maailmaa voi muuttaa?

”If you think we can’t change the world, it just means you’re not one of those who will.” – Jacque Fresco