Olen ollut naimisissa saman naisen kanssa yli 40 vuotta ja olen edelleenkin. Kunnioitettava saavutus voisi ajatella, mutta hetkinen kun nykypäivänä mies esittelee perhealbumistaan ensimmäisen, toisen, kolmannen, neljännen ja nykyisen vaimon komeat hääkuvat, joissa mies vanhenee mutta vaimo vaan nuortuu niinkuin Dannyn tanssitytöt. Muissa kuvissa mies kyllä vanhenee mutta vehkeet vaan suurenee, niin siinähän sitä alkaa itseään ihan vialliseksi epäillä.

Eikun rakkaudestahan minun piti kirjoittaa

Lauluja rakkaudesta, runoja rakkaudesta, kirjoja suuresta rakkaudesta, niitä on tehty.-Sanat ovat siis tärkeitä rakkaudessa. Kukaan ei ole tietääkseni pystynyt määrittelemään rakkautta. Tiedekään ei pysty meille kertomaan että tässä on se rakkaus. Kaikkien meidän elämä taitaa mennä sitä opetellessa, kaikkihan me rakkautta tarvitaan. Vai tarvitaanko?

Minä rakastan sinua, sinä olet niin hyvä, näinhän sanotaan. Entä jos en olekaan hyvä, vaan täysi mulkku. Voiko siis rakkaudessa laittaa ehtoja, vai onko ehdoton rakkaus sitä aidointa rakkautta? Tämän me tiedämme että ihmistä ei voi muuttaa, mutta ihminen muuttuu itse kaiken aikaa.

Vaikka rakkaudessa sanat ovat tärkeitä, ajattelen että olisikohan niitä sanoja nykyään jo liikaakin. Rakkautta on hiljainen lähestyminen ja varovainen halaus. Lämpimän tunteen antaminen. Tällaiseen halaukseen olen saanut rauhassa opetella, sellaiseen olen tuntenut tarvetta, sellainen on pitänyt opetella.

Rakkauden syvät tunteet ilmaistaan siis vaieten, siksi ajattelen, että rakkaus on myös vaikenemista.

Laitan tämän ukon nyt jäähylle kirjoittamisesta. Kiitän Savon-Sanomia. Kiitän lukijoita, jos jokin pienikin ajatus on jollekin jäänyt itämään että noinkin voi ajatella-tai ettei noin kannata ajatella, niin hyvä niin. Jäähyn pituutta en pysty arvioimaan.