Alkoholisti tuhoaa kehon

Kun nyt elämme poikkeusaikoja maailmanlaajuisen epidemian vuoksi on kriisejä, pelkoa, surua, huolia ja paineita niin mikä sen parempi lääke on kuin alkoholi. Alkoholi todellakin auttaa ja syvän henkisen trauman hoidossa se on erinomainen lääke. Mutta viina on viisasten juoma ja juoppoja on duunareista proffessoreihin. Olen tuntenut monta juoppoa lääkäriäkin. Itseäni en pidä viisaana mutta tyhmenpänäkin olen osannut juoda.

En moiti enkä halveksi alkoholisteja. He ovat yleensä hienoja ihmisiä. Lapsena sain turvaa ja ruokaa pahasti alkoholisoituneelta pariskunnalta. Isäni oli väkivaltainen ja arvaamaton, mutta he olivat erilaisia.

Alkoholi antaa sitä mitä ihminen tarvitsee. Surullisesta tulee iloinen. Tyhmästäkin tulee viisas. Ujosta rohkea, kaikki naisetkin juotiin kauniiksi ja kun ilta pimeni niin miehet rumeni ja emme enää niin iloisia olleetkaan.

Jokaisessa maassa tehdään alkoholia ja sen myynninedistämistä. Suomessa Alko on valtion monopoli, tehtävänä myydä viinaa.

Lapsuuskodissani näin karmealla tavalla mitä viina aiheutti. Nyt ajattelen että olisihan niistä kokemuksista voinut jotakin oppia, mutta eihän se niin valitettavasti mene.

Ongelma ei ole alkoholissa, vaan meissä sen kuluttajissa. Isäni ja äitini olivat molemmat sodassa eturintamassa katkeraan loppuun saakka. He eivät osanneet tai halunneet puhua sodasta mitään, mitäpä he ymmärtämättömille lapsilleen olisivatkaan voineet puhua. Minun mielestäni he joivat suruunsa, jos he olisivat siitä voineet vapautua, he eivät olisi alkoholisoituneet.

Pieni määrä alkoholia on hyväksi, mutta mikä se määrä on en pysty sanomaan. Mutta sanon sen jonka jokainen varmasti tietää, mutta valitettavasti se pyrkii unohtumaan meiltä itsekultakin

Alkoholi TUHOAA vääjäämättä alkoholistin kehon.

Toivon todellakin että tämänpäivän perheet osaisivat nyt vaikeana aikana purkaa paineensa ja saisivat siihen tukea. Toimeentulohuolia on paljon.

Sodissa vammautui ihmisiä paljon ja sodan jälkeen syntyi aivan liian paljon vammautuneita lapsia ja se on näkynyt suomalaisessa yhteiskunnassa.

Jätä kommentti

*