Elämä ja estejuoksu

Kesällä oli hyviäkin kelejä vaikkapa juoksemiseen. En ollut muutamaan vuoteen juoksua harrastanutkaan. Nyt tuli mieleeni että lenkkarit jalkaan ja urheilukentälle. No hyvinhän se menikin, kierros juoksua ja toinen kävelyä ja sitten juoksukierroksia lisäten. Juoksuhan on erinomainen kuntoilumuoto, hikoillessa ihminen puhdistuu, se on myös henkistä ja sielullista puhdistumista, viha virtaa hikenä ulos.

Mutta vihaisena ei kannata vetäistä 110-metrin estejuoksua varsinkaan minun ikäisenä ja ilman lajiharjoittelua. Sellainen hölmöys tuli kuitenkin kokeiltua ja se loppui toiseen esteeseen. Este kyllä kaatui mutta polvi vaurioitui. Enkä uskonut vielä siihenkään vaan menin seuraavana päivänä kentälle kokeilemaan juoksemista huomatakseni että kävelykin oli tuskallista.

Jokainen jolla on, tai on ollut polvi kipeänä tietää mitä siitä seuraa kun joutuu varovasti askeltamaan. Siitä seuraa kineettisen ketjun häiriö, eli “koko ruato tulloo kippeeks”.

No nyt olen kohta puoli vuotta polveani parannellut ja kuntouttanut. Fysioterapeutin koulutuksestani on tietenkin ollut kovasti hyötyä, mutta yhtä paljon on auttanut omatoiminen pääni kuntoutus, vaikka en päätäni siihen esteeseen kolauttanutkaan.

Mitä opin, no sen että elämä on kuin estejuoksu. Elämän esteitä päin voit mennä vihalla ja voimalla ja kaataa ne, mutta varaudu siihen että samalla telot itsesi sairaalakuntoon. Esteitä voit myös loivemmin kiertää. Ja urheilija joka haluat välttää vammoja älä mene harjoittelemaan vihaisena.

Eikä ne minun esteet olleet kuin lasten esteet (korkuiset).

Kommentit

  • plokkariukki

    Veikon estejuoksuun voinen verrata vaikka eilisiä lumitöitä omalla pihalla. Jonkin aikaa hilluttuani ja valitettuani kropan piiputtamista vaimo totesi, että onko sitä pakko haukata joka kerta koko kolallinen, vähemmälläkin nämä tulee iltaan mennessä tehtyä. Tuon kun vielä oppisi! En ole enää nuori ja riski, olen vaan riski. Päivä se on vielä huomennakin jos Luoja suo, ja ainakin luvassa lisää kolattavaa

    • Veikko Kastinen

      Vaimoilta tulee aina asiallisia neuvoja. Perillemenossa on kyllä minullakin puutteita.
      Samat sanat Ari, nuoria emme enää ole.

  • Kaunis

    Rakastan seksiä. Minun yhteyshenkilöni täällä room.info Hauskaa tiedossa!

Jätä kommentti

*