Elämä on draamaa, komediaa, farssia

Siksi minä harrastan teatteria Leppävirran kesäteatterissa. Ihmisen elämästä saadaan huvittavaa, traagista, itkettävää, vihattavaa, surullista, iloista  jne. teatteria, se mikä toista naurattaa, saattaa toista itkettää. Se mikä toista huvittaa, se toista loukkaa.

Kävin katsomassa Varkauden teatterin “pieleen meni” näytelmän, joka kertoo harrastajateatteri ryhmästä jonka esityksessä menee kaikki pieleen. Oli hauska esitys ja oli mukava nauraa itselleen, sillä sellaistahan se harrastajateatteri saattaa olla, mutta eipä tietenkään meillä.

Kirjoitan vähän ja kevyehkösti vakavasta aiheesta, anteeksiannosta.

Joku ei anna ikinä kohtaamaansa vääryyttä anteeksi, toinen antaa, eikä välttämättä koe edes vääryyttä kärsineen.

Toiset meistä jäävät vihaan kiinni ja katkeroituvat, sairastuvat ja kärsivät, eivätkä anna anteeksi ikinä kokemiaan vääryyksiä.

Hornettien muodossa ostetaan romurautaa kymmenellä tai kymmenillä miljardeilla ( 20-vuoden päästä romutetaan). Jokainen maa tietenkin haluaa puolustaa itseään ja kaikilla on puolustusvoimat, silti kaikki varustautuvat kynsin hampain sotaan. Hyvähän se on että Suomessakin varaudutaan. Mutta ollaanhan me ihmiset melko naurettavia. Järkihän meille on annettu, mutta muut voimat meitä kuljettaa.

Isäni ja äitini olivat viime sodissamme eturintamalla alusta katkeraan loppuun. Isäni haavoittui sirpalevammoihin ja molemmat tunnevammautuivat ja neljä heidän jälkeläistään vammautuivat vielä enemmän.

Paljon on pitänyt anteeksiantaa että pystyn nyt jopa nauramaan ihmisen hulluudelle, olematta itse hoidon tarpeessa. Anteeksipyydettävääkin on ollut.

Pojat jotka Oulussa raiskasivat eivät saaneet kasvaa henkisesti rauhassa kotimaassaan ja niin  tuli lisää vammautuneita tyttöjä (lapsia) ja anteeksi pyydettävää ja anteeksiannettavaa. En tosin tiedä mitä on tapahtunut, asianosaiset parhaiten tietää.

Jätä kommentti

*