Viime viikon uutisista kuulin,että Suomesta maailman huipulle pääsevä urheilija on ihme. Oli siinä uutisessa varmaan muutakin. Ihme se maailman huippu on, ollaan sentään aika pieni kansa

Minultakin on kysytty, varsinkin silloin kun doping käryjä uutisoitiin paljon; Onko huippu-urheilu terveellistä. Parhaiten sen tietävät uransa lopettaneet ja jo ikääntyneet huipulla urheilleet, edistikö urheilu terveyttä vai päinvastoin. Hyvin vähän entisiä huippu-urheilijoita on julkisuudessa puhunut uran jälkeen terveydentilastaan. Sen sijaan moni urheilija kauden loputtua sanoo lähtevänsä uuteen harjoituskauteen leikkauspöydän kautta. Ei mielestäni kuulosta hyvältä, työssäni fysioterapeuttina näen esimerkin vaikutuksen, leikkauksilla kuvitellaan liian helposti päästävän eroon vaivasta kuin vaivasta. Eihän se niin mene, samat luonnonlait koskevat niin huippu-urheilijaa kuin tavan tallaajaakin.

Jos ajatellaan puhtaasti terveyden edistämisen kannalta, niin kannatan ehdottomasti iloista kuntourheilua.

Huippu-urheilu lajeja on vaikka kuinka monta, miten paljon lieneekään? Olympia lajejakin on paljon, joten niiden vertaaminen terveyden kannalta lienee mahdottomuus. Sekin lienee selvää että huipulle pyrkivä joutuu ottamaan terveydellisiä riskijä.

Jos nyt kuvittelen tämän kirjoituksen tavoittavan jonkun palavasieluisen vipeltäjän, suosittelenko huippu-urheilijan uraa? Jos sinulla lapsi/nuori on sisäistä paloa, nautit ja rakastat lajiasi, sinulla on luonnollinen halu olla aina parempi olipa sijoituksesi tulosluettelossa mikä hyvänsä. Osaat rentoutua, kunnioitat luonnonlakeja, lepoa, hyvää ravintoa, henkistä kasvua. Osaat kuunnella itseäsi ja toimit niiden viestien mukaan. Sinusta voi hyvinkin tulla Olympia voittaja. Silloin sinä päivänä, siinä omassa lajissasi olet maailman paras. Jatkoitpa sitten urheilu-uraa tai et sinulla säilyy luonnollinen halu olla aina parempi. Et varmasti tarvinnut minun etkä kenenkään muunkaan suositteluja.