Tässä talventuloa odotellessa ja pimeyden lisääntyessä joutaa aina jotakin ajattelemaan. Yhtenä iltana ajattelin sukupuolielimiä ja sitä että ihminen ei pysty katsomaan itseään milloinkaan selkäpuolelta.

Vajavaiset ovat ihmisen välineet ja hajanaiset ovat ajatukset.

En tiedä johtuneeko se kristinuskosta vai jostakin muusta että me ihmiset jostakin kummallisesta syystä häpeämme sukupuolielimiämme. Siunatahan niitä pitäisi. Siunata miehen elimestä tulevaa siemennestettä. Siunata naisen sukupuolielimestä syntyvää lasta.

Eiköhän ne sukupuolielimet ole ihmiskunnalle kaikkein tärkeimmät. Siksi ne tärkeät elimet ovat parhaiten turvassa ihmisen lantiossa.

Kun lisääntyminen on turvattu, sittenpä sitä ihminen voi ryhtyä toisia neuvomaan ja moralisoimaan ja vetäisemään kristinuskon aseekseen ja johan taas häpeä siirtyy seuraavaan sukupolveen. Tämmöistä se oli ainakin minun lapsuudessani.

Voisihan sitä toiseksi tärkeinä elintä eli aivoja käyttää, mutta me ihmiset olemme vain ihmisiä.

Pieni lapsi ei häpeä mitään, mutta siitä sitä kohta hävetään. Vallankäyttöähän se on mutta…..