Tulin kansanedustajaksi koska halusin
Otin palkkiokorotuksen koska tarvitsin
Tuli konflikti itseni kanssa
Miten minä selitän äänestäjilleni etttä teiltä leikataan
Ja mitään en mahtanut että minulle annetaan.
Tulin kansanedustajaksi koska halusin
Otin palkkiokorotuksen koska tarvitsin
Tuli konflikti itseni kanssa
Miten minä selitän äänestäjilleni etttä teiltä leikataan
Ja mitään en mahtanut että minulle annetaan.
Matti
Vaalit tuli ja meni. Oli putoajia sekä paikkansa säilyttäneitä. Näinhän se aina käy, kansa on seurannut tarkkaan neljä vuotta hallituksen ja eduskunnan tekemisiä ja tekemättä jättämisiä. Tämä tarkoittaa mielestäni sitä, että kansalaisten muisti on parantunut. Mitä he ovat luvanneet edellisten vaalien edellä ja suurin osa lupauksista on ollut , sanoisinko, perättämiä lupauksia. Lievämmästä päästä juolahtaa ensimmäiseksi mieleen Rinteen vappusataset, hänen sanoessaan, että rahaa on ? Niin, kenellä sitä rahaa on; havaintojeni mukaan ei ainakaan valtiolla. Seuraava näytelmä on uuden hallituksen kokoaminen ; luultavasti taas käydään Perussuomalaisten ”kravateista kiinni” kuten tähänkin asti on ollut. Tämä tarkoittaa sitä, että viisaita ei päästetä sotkemaan toisten ”hiekkalaatikko leikkejä” valtion rahoilla.
Veikko Kastinen
Kiitos Matti kommentistasi.