Minun isäni oli tunteeton, tai hän ei osannut näyttää tunteitaan. Sota johon hän joutui ilman syyttään vei karjalanpojan iloisuuden ja kaikki tunteet. Sota oli hilkulla tappaa hänet, haavoituttuaan kaksi kertaa.

Äitini palveli rintamalottana jossa tunteet piti kuolettaa täysin, mistä me sodan jälkeen syntyneet lapset olisimme oppineet yhtään mitään hellyydestä, rakkaudesta jne.

Sotien jälkeen jatkui kylmä sota jota perhe-elämäksi sanottiin, tätäkö me ihmiset tarvitsemme, kaipaamme, kun jossakin maailmankolkassa on aina sota. Minä en kaipaa, siinä kylmässä sodassa menetin pitkäksi aikaa ymmärtämiskykyni.

Uskoa toivoa ja rakkautta maailman mahtimiehille, miehiähän he ovat jotka sotivat. Kannattaisi ajatella että jospa se jälleensyntyminen on totta, mihin asemaan sitä sitten syntyykään.