Kenen armosta elämme

Minä olen sitä ikäpolvea jotka elimme lapsuutemme metsäläisinä. Luonto ja luonnonantimet pitivät meidät hengissä. Luonto oli minulle myös piilopaikka ja turva. Metsässä yksin olo ei pelottanut vaan päinvastoin, kuuset olivat ystäviäni. Minä juttelin paljon niille, kerroin asioita joita en koskaan ole muille kertonut. (olin siellä humalaisen isäni riehuntaa paossa).

Koen hyvin vahvasti että olen elossa LUONNON ARMOSTA.

Nyt jo näin lyhyen ajan aikana minkä minäkin olen elänyt ovat asiat kääntyneet toisinpäin, nyt luontoa suojellaan ja me ihmiset olemme Herroja ja Rouvia ikäänkuin luonto eläisi MEIDÄN ARMOSTA. Siihen armoon minä en usko.

Kaikki luonnonmukaisesti elävät kansat olemme panneet ruotuun: Eihän sitä nyt ilmaista ruokaa, juomaa ja naintia ole suvaittu vaan heidät on ohjattu “parempaan elämään”, kun eivät ole itse sitä ymmärtäneet. Heidät on ohjattu kulutusyhteiskuntaan.

Luonto kyllä pitää ihmisistäkin huolta kun ymmärrämme että elämme LUONNON ARMOSTA ja jos uskot korkeimpaan korvaa luonto sanalla Jumala, siis elämme JUMALAN ARMOSTA.

Jätä kommentti

*