Koira ja Savon Sanomat

Minä löysin hänet erään syrjässä olevan ladon alta. Siellä hän uikutti, pieni sekarotuinen koira. Kaulassa oli kuristamisen jälkiä ja toinen etujalka poikki. Varovasti tutustuttiin ja alettiin puhua. Minä olin 5-6 vuoden ikäinen, puheltiin toisillemme miltä tuntui tulla kaltoinkohdelluksi. Ymmärrettiin hyvin toisiamme. Se kesä jonka Tessu eli ladon alla opetti minulle paljon. Hän kertoi minulle mitä on ”koiran elämä” kun isäntä potkii jalan poikki. Se on häikäilemätöntä valtaa.

Miten Savon Sanomat ja koira liittyvät yhteen. Ne liittyvät häikäilemättömän vallan kautta. Niinkuin kaikki monopoli asemassa olevat instanssit: pankit, vakuutusyhtiöt, sähköyhtiöt ym. joissa pieni koira ei muuta voi kuin yrittää häntäänsä heiluttaa.

Olen ollut koko ikäni hyvin kriitinen lääketiedettä kohtaan. Siellä tehdään mielestäni järjettömiä asioita. Kirjoittelin -70 ja -80 luvulla Savon Sanomiin esim. kolesterolin lääkityksestä jota kaikki proffesorit pitivät lähes kaikille tarpeellisena. Kirjoitukseni menivät roskakoriin. Pieni koira ei muuta voinut kuin painaa häntänsä alas ja vähän näytellä kulmahampaitaan.

Pieni koira kirjoitti sydänverellään kirjan. Kipitti sen Savon Sanoman toimistoon häntä heiluen. Hän pääsi porstuaan asti, siihen hänet torpattiin. Kirjan kuitenkin sai annettua. Häntä heiluen odotti että edes jotakin olisi kirjasta kirjoitettu. Taisi mennä roskakoriin sekin. Herkkähipiäinen pieni koira otti nokkiinsa.

Nyt minä ymmärrän miksi koirat ovat vihaisia postinkantajille ja mielellään repivät sanomalehdet palasiksi. Ne ovat viisaita, ne tietävät mitä sanomalehdet sisältävät.

Minäpä ryhdyn kissaksi, se ei häntäänsä heiluttele miellytääkseeen. Se on vapaa, ainakin vapaampi kuin koira. Kissa osaa aina pudota jaloilleen. Ja vanhaan hyvään aikaan kun koirat olivat koiria eivätkä häiriintyneitä tappajakoiria kuin nykyään niin kissa päihitti aina koiran.

Ps. Kävin kauan, kauan sitten koirien koulutusohjaaja kurssit ja harrastin koirien kanssa. Meille kurssilla painotetiin ettei koiraa saa koskaan rangaista kädellä lyömällä. Kädellä vaan silitetään. No mikäs muu siellä kotona on käden ulottuvilla kuin sanomalehti, jolla koiraa huidotaan. että jos sanomalehti tulee revityksi, syytetään siitä meitä viisaita ohjaajia.

Kommentit

  • Mustamies

    Vihainen koira reppii lehet ja antaa lähöt myös posti-pojalle ja nuohoojalle.
    Nimimerkillä kokemusta on.
    Kolesterolin lääkeistä, en tiijjä muuta, kun mitä oon Savon Sanomista ja kirjoista lukenut.

    • Veikko Kastinen

      Kiitokset kommentista. Terveystietoahan on aivan tarpeeksi.
      Sielu, henki, ja keho ovat omassa hallussamme ja omalla vastuulla elellään, eikä sitä vastuuta voi myö savolaisetkaan kenellekään siirtämmään.
      Lääkkeet eivätkä lääkärit eivät voi lahjoittaa kenelekkään terveyttä.
      Kehomme ei ainakaan elä ikuisesti,sielusta ei voi mennä takuuseen.
      Eiköhän se terve mualaisjärki liene kaikista viisain terveysneuvo.
      Minä epäilin että se koira osaa lukea ne lehdet ja siksi repii, mutta eiköhän sillä ole muu ihmisen aihettama syy käytökseensä.

Jätä kommentti

*