Kuusivuotiaana itkin kuusen alla
kuusi otti itkuni itseensä
minä olin pieni kitukasvuinen
kuusi iso ja voimakas
itkettiin se yö yhdessä
tänä kesänä etsin kuustani
en löytänyt
joku ymmärtämätön oli sinut kaatanut
tehnyt sinusta lujaa lankkua
silti jotakin sinun voimastasi jäi minuunkin
Ihmiset ja muut elolliset ovat samaa puuta
plokkariukki
Veikon kanssa meillä on paljon yhteistä, metsään on menty ja mennään vieläkin, niin ilossa kuin murheessa. Onneksi on välillä iloakin, jopa enemmän kuin surua, aikansa kullakin
Veikko Kastinen
-40 ja -50-luvuilla syntyneet tytöt ja pojat ovat itkeneet, isät ja äidit sodissa itkeneet, ukit ja mummot huutolaislapsina itkeneet ja me tehty samat virheet omien lastemme kanssa (kaikki tehty väärin).
Nyt kun alkaisi jotakin elämästä ymmärtämään, sillä ymmärryksellä ei ole mitään käyttöä, älyä pitäisi olla älylaitteiden kanssa seurusteluun. Ari, no onhan sitä iloakin ollut kun oikein muistelee ja ihan ilman viinaa.
Veikko Kastinen
”itkuilla” tarkoitan itkemättömiä itkuja jotka on siirretty tulevien sukupolvien ”itkettäviksi”.