Lasten psyykenlääkkeet

Sattui korvaan radiosta uutinen, että lasten psyykenlääkitykset ja keskushermostoon vaikuttavien stimulanttien käyttö on voimakkaasti lisääntynyt. Minun korvaan se kuulosti että sitä pidetään täysin asiaankuuluvana juttuna. Suositeltavana asiana. Ihan kavahdin.

Syyllistää en halua meitä vanhempia, sillä kuka jotakin tekee, se tekee myös virheitä. Meitä on paljon, minun sukupolven poikia jotka kasvoimme korpimökeissä ja joita sodissa, tai sotien jälkeen vammautuneet isät kasvattivat,nyrkein.

Nykyiset pienten lasten vanhemmat ovat jo paljon valistuneempia ja fiksumpia. Mutta se raamatussakin kerrottu asia, isien pahat teot kostetaan kolmanteen ja neljänteen polveen taitaa valitettavasti olla totta. Samat virheet toistuvat sukupolvelta toiselle.

Kuulostaa varmaan siltä että mies jotakin katuu. Tiedän, että sellainen tunne on yhtä tyhjän kanssa. Hyödytön. Voin vaan vaikuttaa tähän aamuun ja tästä eteenpäin. Kohti uusia virheitä(vitsi). Jos en olisi jotakin oppinut, silloin olisin elänyt turhaan.

Sinä nuori isä osaat katkaista sukupolvien virheet. Kuuntele lastasi. Kysy lapseltasi: Mikä aiheuttaa sinun sairastelusi? Lapset ovat aina älykkäämpiä kuin me vanhemmat, koska kehitys kehittyy. Lapsella voi olla paha olla vanhempien virheiden vuoksi ja usein onkin. Onko lapsen lääkitys silloin oikea toimenpide?. Lapsi kyllä kertoo ymmärtävälle vanhemmalle.

Jos et ole ymmärtävä vanhempi, työskentele ajatuksiesi kanssa=suhtautumisesi muuttuu=teot muuttuvat=Lapsi muuttuu, rauhoittuu. Jokainen vanhempi toivoo lapselleen parasta, siksi on hyvä ottaa huomioon, että psyykenlääkkeiden käyttö saattaa vammauttaa lapsen loppuiäkseen. Vakavasti sairastunut kuuluu hoitaa asianmukaisesti, johon kuuluu myös lääkehoito. Muissa lasten lievemmissä käytöshäiriöissä kanattaa myös perehtyä hyvään ravitemukseen esim. sokereiden ja kofeiinin aiheuttamaan levottomuuteen.

Mielelläni kuulisin kommentteja millä mallilla lastemme asiat ovat.

Kommentit

  • plokkariukki

    Pienten lasten vanhemmat ja isovanhemmat, kun te olette saaneet Luojalta lahjan – lapsen, sen jälkeen ajattele vain lapsen parasta, lapsen etua. Mitä sinä omana lapsenasi itseltäsi ja vanhemmiltasi toivoisit? Jätä vanhempana oma etu toiseksi, mammonan perässä juoksu, jopa rakkaat harrastuksetkin vähemmälle. Lapsi on vain kerran pieni ja se aika on lyhyt, liian lyhyt, huomaat sen joskus, ehkä liian myöhään. Ei lasten kanssa ole helppoa; kysy apua, sitä on tarjolla kun vain rohkenet kysyä!

Kommentointi on suljettu.