Ensin kerron vähän 50-luvulta.
NÄLKÄ
Äidin kanssa teurastettiin vasikka. Siitä käytettiin kaikki. Veri laskettiin ämpäriin ja äiti teki romppeista lipeäsaippuaa. Olin silloin alle kymmenvuotias. Metsästä marjat kerättiin. Syötiin luonnonheiniä, yrttejä. Oli pakko olla omatoiminen. Teurastuksen yksityiskohtia en nyt selosta, mutta itkemäänkään ei auttanut ruveta.
KÖYHÄ
On siihen varmaan määritelmänsä kuka on köyhä. Ainakin aineellisesti mitattuna. Henkinen rikkaus tai köyhyys on jo monimutkaisempi mitata. Ihmistä kun lyödään fyysisesti tai henkisesti niin aiheuttaahan se terveysongelmia joko kehoon tai mieleen. Yleensä molempiin. Alkoholi ja huumeet ovat helpot ” hyvät” auttajat. Jokainen meistä tietää niiden todellisen vaikutuksen. Tuhoavat ja vievät aloitekyvyn. Syntyy tuhon kierre.
Nyt kun moitin kohta leipäjonoja, haluan sanoa että ihmistä siellä leipäjonossa en moiti. Tunnistan hänet veljekseni ja siskokseni. Toivon kaikille selviytymistä. Joka tapauksessa olemme yhtä arvokkaita ihmisinä oli meidän materiaalinen omaisuutemme mitä tahansa.
LEIPÄJONOT
Miksi leipäjonot? Miten olis hedelmäjonot? Marjajonot? Kalajonot? Miksi leipä, pulla sokerituotteet, valkoiset makaroonit? Hyvä tarkoitus on auttaa. Mutta ihminen ollakseen aloitekykyinen on oltava hyvässä mielenterveydessä. Pullalla, leivällä, makaroonilla ihminen vaan turpoaa ja menettää viimeisenkin toimintakykynsä. Jos autetaan, autetaan sitten ihan oikeasti.
Kyllä nyt kaikkien: Politikoiden, työnantajien, työntekijöiden, työssäolijoiden, työtttömien, minun ja sinun on omalta osalta toimittava niin että tulevaisuuden usko saadaan Suomessa palautettua. Kun on toivoa, ihmiset ovat toimeliaita. Sinulle kanveisiin lyödylle-tuleva mestari nousee aina ylös. Yrittäjille on Suomessa tilausta ei tämä maailma ole vielä läheskään valmis. Nyt eletään monen alan murrosta: Energia-automaatio-terveys-ja sosiaaliala-julkisen sektorin ulkoistukset ym.
plokkariukki
Veikon kanssa pohdin samoja asioita, miksi ihminen menee leipäjonoon? Hyvinvointiyhteiskunta nimen voisi vääntää aivan hyvin huonovointiyhteiskunnaksi. Olemme tulleet passiivisiksi odottajiksi, pirskatin jonniinjoutavan harrastelijoiksi. Odottamme jopa uskomme, että yhteiskunta tai joku muu toimija pelastaa meidät tästä suosta. On kai olemassa jotkut yhteiset tekijät, jotka ovat tähän vieneet, koska ei kai iso osa kansasta kuitenkaan halua tällaista alennustilaa jossa elämme? Syytän tästä muunmuassa ns. hyvinvointiyhteiskuntaa, mediaa ja teknologista kehitystä tästä tuhon tiestä eli siis ”viisasta” ihmistä itseään. Ihminen on loppujen lopuksi eläin, joka on tarkoitettu hankkimaan elantonsa tekemällä jotakin, fyysistäkin, eikä vain odottamaan valmista. Onko se näin yksinkertaista tämä elämä?
Tuula Kyyrönen
Kiitos Veikko, nostit tärkeän asian pohdittavaksi, oikeastaan ihan oleellisen. Kyse on pohjimmiltaan ihmis- ja tasa-arvosta.
Olen lukenut leipäjonolaisten kommentteja, että ensimmäinen kerta mennä hakemaan apua, oli vaikeinta, mutta sieltä on löytänyt samanlaisia kohtaloita, jakamista, yhteisöllisyyttä, ihmisiä, jotka puhuvat samaa kieltä.
Itse uskon pienryhmiin, rinnalta auttamiseen, keskusteluun ihmisten kanssa, jotka ovat kokeneet saman, löytäneet ratkaisun ja avun.
Politiikan tehtävänä on luoda puitteet yhteiskunnalle, jossa jokaiselle on paikka, merkitys. Uskon, että jo herännyt keskustelu kansalaispalkasta olisi ratkaisu.
Maailmamme muuttuu yhä pirstaleisemmaksi. On näkyvissä entistä suuremmassa määrin pätkätöitä, projekteja, muuttoja, työn ja uudelleen oppimisen perässä juoksua, pienyrittäjyyttä, työttömyyttä, sairautta..
Veikko Kastinen
Kiitokset Ari ja Tuula kommenteista. Ajattelen että autettava on. Mutta tilapäisesti. Ketään ei pitäisi jättää leipäjonoon pullansyöntiin, joka romahduttaa ihmisen terveyden. Mikä tahansa muu ratkaisu on parempi. Kansalaispalkka ehkä, jos se tuo aktiivista toimintaa yhteiskuntaan. Ainakin se selkeyttäisi erilaisten tukien viidakkoa ja sekin energia mikä siinä viidakossa tuhlautuu menisi järkevämpään toimintaan. Kansalaipalkassa on tosin siinäkin loukkunsa.
plokkariukki
Tuula, luulen kansalaispalkan olevan lopullinen niitti tekemättömyyden ja yrittämättömyyden hyväksymiseen. Sairaat ja muut todella vajaatoimintakykyiset ymmärrän täysin, mutta terveet ihmiset, voi jumprahuiti?