Maailman onnellisin kansa

Vaikka räntää rätkii naamalle vaakatasossa suomalainen hymyilee onnellisena. Hymyilee siksi että me tunnemme olevamme ihmisiä. Miten niin ihmisiä?

Kuusikymmentäluvun puolivälissä veljeni lähti kielitaidottomana ja ilman minkäänlaista koulutusta Ruotsiin töitä etsimään, päätyen Volvon tehtaalle liukuhihna töihin. Nyt vanhana miehenä, elämän kolhimana sanoo aina kun tapaamme, että hän tunsi ensikertaa elämässään olevansa ihminen siellä Ruotsissa. Minä ymmärrän häntä.

Kuusikymmen luvun alussa kansakoulun opettaja nimitteli minua elukaksi, yhdeksänvuotiasta poikaa! Tämä kertonee siitä huimasta kehityksestä joka Suomessa on tapahtunut. Että olemme ihmisiä, elukoiksi haukkujat ovat historiaa.

Suomen ja Ruotsin lähihistoriat poikkeavat kovasti.

Ruotsissa oltiin ihmisiä jo kuusikymmen luvulla. Suomessa nyt lapset, naiset, toisinajattelijat, toisinuskovat, toisenväriset, köyhät jne. ovat ihmisiä. Siitä minun mielestäni on pohjimmiltaan kysymys onnellisuuden kokemisessa. Jos ihminen ei tunne olevansa ihminen, mitään positiivista kehitystä ei tapahdu yhteiskunnassa eikä ihmisen henkilökohtaisessa elämässä.

Jätä kommentti

*