Minä antaudun

Kohta minäkin siirryn iloisten pankkikortillisten kansalaisten joukkoon. Saankohan minä valita otanko minä sinisen vai punaisen kortin.

Olenhan minä tätä “en tarvitse” vapautta saanutkin elää, nyt minut ohjataan sellaiseen “hyvään” jota en onneton ole ymmärtänyt.

Sittenhän mikään ei maksa mitään, ihmeellinen kortti kuittaa kaikki puolestani. Rahaa en kuulemma tarvitse.

Minua viedään, sillä näin täytyy.

Minä antaudun.

Minä liityn yhteisöllisten ihmisten joukkoon, jotka esim. Lahden hiihtostadionilla MM- hiihtojen aikaan huiskuttelivat ja hankailivat persuuksiinsa pankkikorttejaan, mutta jokin kone oli tehnyt päätöksen heidän puolestaan etteivät he makkaraa tarvitse. Minä luulin olevani vapaa mies ostamaan makkarani rahalla niinkuin ainoana jonossa olevana teinkin. Nyt häpeän sitä. Mikä oikeus se minulla on kysellä mitä minä tarvitsen. Kyllä siitä ovat viisaammat jo päättäneet.

No, hyvä on viekää minut hyvään, kunhan ette vie liialliseen hyvyyteen, minun ymmärrykseni mukaan se tietää kärsimyksiä.

Korttien kulut ovat yrittäjille kovat ja kuluttajathan ne maksaa.

Jätä kommentti

*