Mitä se viinalla hoidettu kipu oli

Kävin vaimoni kanssa ennen joulua hautausmaalla. Löysimme kymmenkunta nuorena kuollutta nuoruuteni kaverin hautaa ja minä kerroin vaimolleni heidän elämän tarinansa ja yhteiset hölmöilymme.

Kerroin kaiken kylmän asiallisesti. Aika monta kaveria oli mennyt oman käden kautta. Kävimme myös vanhempieni haudalla enkä pystynyt puhumaan mitään. Näkymätön käsi sulki suuni.

Ajelimme kotiin hiljaisina, puhumattomina.

Kotiin päästyämme tuntui kuin verenkiertoni olisi pysähtynyt täysin ja minua paleli aivan perkeleellisesti ja sitten iski ihan sietämätön koko vartalon kipu. Nyt jos koskaan tarvittiin alkoholia että minä pystyisin ajattelemaan rauhallisesti, mutta viinaa ei kotona ollut, oli käytävä tuskallinen matka viinakauppaan, käyttäydyttävä “kylmän” asiallisesti ja toivoteltava myyjälle hyvät joulut. Kotiin päästyäni tein vahvan juoman ja kohta veri alkoi kiertää ja tuli lämmin olo, ajatuksenikin kirkastuivat, kehoni lämpeni. Kipukin alkoi kehon lämpenemisen myötä sulaa.

En nyt kaikkia ajatuksiani pysty enkä halua, eikä se ole tarpeenkaan tuoda julki. Tärkeintä on ymmärtää että kova kipu voi tulla pelkistä ikävistä ajatuksista ja jos niitä tulee ryöppynä paljon, kipu voi olla aivan sietämätön. Silloin alkoholi voi olla joskus hyväkin ensiapu.

No sitten kun lämpenin ja rauhoituin ajattelin että me kaikki ihmiset ollaan perusluonteiltamme hyviä, mutta olosuhteet saattavat muuttaa jotkut meistä piruiksi.

Oman käden kautta menneillä nuorilla miehillä on yhteistä se että he eivät ole rohjenneet tutustua rakkauden lähteeseen= naiseen. Vaimollakin on sellainen lähde, enkä nyt tarkoita sitä lähdettä joka sijaitsee puutarhassa ja jonka perään eräs ulkoministerimme haikaili, vaan naisen hengessä on rakkauden lähde jota meillä miehillä ei ole.

Oman käden kautta menneet miehet ovat ensin sulkeutuneet, sitten yrittäneet hoitaa itseään alkoholilla, sitten huumeilla ja sortuneet rikoksiin. Yhteinen nimittäjä on ollut puuttunut rakkauden lähde=nainen.

Äitinikin oli joskus nuori toiveikas nainen, hänen osakseen tuli liian kova elämä. Uskon että jos siellä taivaassa ollaan oikeudenmukaisia niin hänen rohkeutensa ja urheutensa on huomioitu.

Jätä kommentti

*