Miten niitä lapsia pitäisi kasvattaa

Nyt kun omat lapset ja lastenlapsetkin alkavat olla aikuisia, niin sitä katsoo pieniä ihmisiä aivan toisenlaisin silmin kuin omia lapsiaan.

Meidän suvun miehiä on siunattu viisailla naisilla, he ovat kasvattaneet ja suojelleet lapsiaan. Urhoollisia naisia. Aina kuitenkin sukupolvi sukupolvelta miehetkin ovat jotakin oppineet, silti kun katson miten nykyisät osallistuvat lastensa hoitoon, tunnen piston sydämessäni ja armahtamista kaipaan. Jotakin sentään olen tehnyt oikeinkin, kun vietimme vaimon kanssa 44-vuotishääpäiväämme.

Nykyisät ovat aivan erilaisia kuin meidän sodissa olleet isät. Olimme hääpäiväämme viettämässä lomapaikassa jossa oli paljon lapsiperheitä. Hyviä kasvattajia ja helliä isiä.

Kun katsoin niitä pieniä ihmisiä jo ikämiehen silmin ja ulkopuolisena, niin jäin miettimään että miltä se tuntuu lapsesta jatkuva isojen ihmisten kieltely jota vanhemmat joutuvat väkisinkin heihin kohdistamaan: tee ja älä tee, mene ja älä mene, tule ja älä tule, puhu ja älä puhu, ole hiljaa ja älä ole hiljaa,älä leiki sillä ja leiki sitten tällä, jne. Pieni ihminen ei saa ajatella omilla aivoillaan eikä päättää omista tekemisistään. Ajatteleppa jos sinua aikuinen ihminen koko päivän joku komentaa samalla tavalla, niin saisit varmasti jossakin vaiheessa raivokohtauksen. Ei ihme jos lapsetkin saavat raivokohtauksia. Miten raivokohtauksia voisi välttää en osaa sanoa, vai kuuluuko lapsen kehitykseen ne raivokohtaukset?

Vaativaa ja arvokasta työtä on lasten kasvatus ja siihen panostus on tärkeää. Miten siinä onnistutaan on Suomenkin kohtalonkysymys.

 

Jätä kommentti

*