Olin koulukiusattu

Koskelassa tapahtunut koulupojan raaka surma sai minun arpeutuneet haavat repeämään ja sydän hakkaa koko ajan ylikierroksilla.

Minun on pakko kirjoittaa.

Lapsuudessani muutimme korvesta kylälle jossa oli ikäisiäni poikia paljon. Menin kyläkouluun kesken kolmannen luokan. Ensimmäinen aamu jännitti, olin saanut uhkauksia että turpaan tulee. No tulihan sitä turpaan, kun koulupäivä loppui, kuusi poikaa piiritti minut, tuli nimittelyä ja kaikenlaista haukkumista ja haistattelua.

Tapahtui se mihin pieni Koskelan poika ei pystynyt, minä raivostuin silmittömästi, minä olin tehnyt ihan pienestä lähtien maatöitä ja luonnossa liikkunut, olin huomattavasti vahvempi kuin ikäiseni. Kun turpaan alkoi tulemaan pojat eivät varautuneet että tulee suuremmalla voimalla takaisin. Siihen loppui poikien kiusaaminen. Mutta alkoi opettajan aivan järjetön nolaaminen, alistaminen, itsetuntoni tuhoaminen. Sille työlle en voinut mitään. Kotona oli vaikeaa ja koulussa oli vaikeaa, elämä meni sekaisin.

Hyvät opettajat, teillä on suuri valta pieniin oppilaisiinne, toivon teille viisautta ja herkkyyttä nähdä, nähdä myös sitä mikä ei näy.

Ei elämä ole ollut minua kohtaan epäreilu. Kaikki kokemukset ovat olleet tarpeen. Olen nähnyt asioita joita kaikki eivät tule näkemään. En luovuttanut, kävin peruskoulun myöhemmin aikuisena ja sain tutustua hyviin opettajiin.

Mutta se yksi opettaja oli täysi……, enkä minä häntä edes ihmisenä voi kuvitella. Nyt olen yliherkkä epäoikeudenmukaiselle kohtelulle, en siedä sitä, se aiheuttaa ylireakointia. Valitettavasti se ei anna valmiuksia nähdä muiden kokemaa epäoikeudenmukaisuutta, ainakaan yhtään paremmin.

Kiitos kun luit ja anteeksi.

Kommentit

  • Arja Hakala

    Kiitos.

    Tämä on merkityksellinen kirjoitus kaikille meille koulukiusatuille.
    Kiusaaminen tosiaankin pulpahtaa vahvasti esille, kun lukee samankaltaisista tapahtumista.
    Voin peilata omia tapahtumia tähän teidän kokemukseen.

    Olen pohtinut koulukiusatuksi tulemistani sillä, että olin hyvä oppilas koulussa ja siksi minua kiusattiin.

    Noina vuosikymmeninä opettajatkin osasivat kiusaamisen taidon.

    Täytyy sanoa, kuin vanhempani aikoinaan ”olen, millaiseksi olen syntynyt, kasvanut, muuksi en voi muuttua”.

  • seija sanaleikkimökistään

    Hyvä ja tärkeä kirjoitus, joka on nostettu myös Savon Sanomien paperilehden sivulle B3 perjantaina 5.2.

  • Veikko Kastinen

    Kiitos Arja kommentistasi. Kaikesta voidaan kiusata, sinua Arja hyvästä oppimisesta.

    Kyläkouluissa ei opettajilla ollut minkäänlaista kontrollia. Opettajan ammattiin pääsi lyhyellä koulutuksella ja sellaisia ihmisiä, joita ei olisi ikinä pitänyt päästää ihmiselämää tuhoamaan.

    Kun männä vuosikymmeninä fysioterapeutin työssäni kuntoutin halvaantuneita ihmisiä tein havainnon että he yllättävän paljon kertoivat lapsuuden koulukiusaamisesta.

    Koulukiusaamisella on kauaskantoisia terveysvaikutuksia, siinäkin olis tutkimisen aihetta saada asia tieteellisesti tutkituksi.

    Koulukiusaaminen (opettajat) on raskas taakka ihmiselle, raskas taakka yhteiskunnalle, raskas taakka kansantaloudelle.

  • Veikko Kastinen

    Kiitos Seija kommentistasi.

  • plokkariukki

    Ensin kansakoulussa pari veljestä ottivat kynsiinsä. Isossa oppikoulussa alaluokilla kahdelta luokalle jääneeltä goljatilta ja opettajien ja rehtorin taholta muutama tahattomastikin väärinkohdelluksi tuleminen, nämä ovat ehkä osasyynä nykyisiin omiin ylireagointeihini kun näen jotakin kohdeltavan epäoikeudenmukaisesti. Tuohon aikaan opettajilla oli käsittämätön valta kohdella oppilasta mielivaltaisesti kuulematta lainkaan muka väärintekijää. Tästäkin syystä aloin harrastaa voimailulajeja ja jopa nyrkkeilyä, kiusaaminen loppui. Onneksi koskaan en ole käyttänyt voimaa heikompaa kohtaan nyrkeistä puhumattakaan ja vahvempaankin vain tarvittaessa sanan säilää.

  • Veikko Kastinen

    Kiitos Ari hyvästä kommentista. Nyrkkeilyä minäkin vähän harrastin, tyrmättykin on.

    Nyt harrastan hiihtelyä, tänään oli ongelmia suksien kanssa, sain niin mahtavaa ja asiantuntevaa palvelua Leppävirran urheilukaupassa, tuli iloinen mieli.

Kommentointi on suljettu.