Olipa kerran ja kerran oli tyttö, vaatimaton, ujo, mutta tasapainoinen.
Olipa kerran ja kerran oli poika, pöyhkeä ja epätasapainoinen.
No niinhän siinä kävi että he naimisiin menivät.
Poika muistaa vieläkin vihkipapin halveksuvan katseen. Olihan tyttö ryysyMaria ja poika resuPekka. Poika olin minä ja rinnallani näin enkelin.
Nyt kerron tytöstä vähän enemmän. Perhepäivähoitajan arvokkaassa, mutta alipalkatussa työssään hän kasvatti suuren joukon lapsia joista monet olivat ”vaikeita” lapsia. Hän ei HALUNNUT olla johtaja. Hän OLI johtaja jota lapset mielellään tottelivat ja halusivat hänen seuraansa.
Vieläkin näen hänessä enkelin ja enkelitkin voivat olla seksikkäitä. Minä en HALUA rakastaa häntä. Minä RAKASTAN häntä ja minäkin olen kasvanut tasapainoisemmaksi, joten eihän tässä elämässä hullummin käynyt.
Olen viidentoista vuoden ikäisestä elättänyt itseni joten siihen mahtuu monenlaisia töitä ja keinoja selvytymiseen. Olen nähnyt elämän rumuuden niinkuin kauneudenkin äärimäisen raakuuden kuin hyvyydenkin. Vihan, josta on tuntunut mahdottomalta selvitä, rakkauden joka on kulkenut vierelläni en vaan sitä ole tiennyt. Kirjoitan elämän ilmiöistä, ihmettelen terveysasioita.
