Koskelan lapset

Kehittymättömät ihmiset niin kuin nyt Koskelan lapset tekivät hirmutekoja, kiduttivat ja häpäisivät uhriaan. Sivistyneet aikuiset ihmiset katsovat murha elokuvia joissa häpäistään ihmisiä ja vuodatetaan verta. Onko pahan tuomitseminen sivistyneisyyden tunnus. Rakkautta, sielunrauhaa ja elämäniloa. Suosittelen kaikille rakkauselokuvien ja luontodokumenttien katsomista.

Lue lisää

Kuntavaalit ja korona

Kuntavaaleissa valitaan kuntiin luottamusmiehiä ja naisia yhdessä kunnan virkahenkilöiden kanssa hoitamaan yhteisiä asioita. Näin minä olen antanut itseni ymmärtää. Mitä hirveää tapahtuu, jos vaaleja siirretään esim. syksyyn, jolloin koronarokotukset olisivat jo annettu ainakin suuremmalle väestölle kuin huhtikuussa tulee olemaan. Kesän yli kunnat varmasti selviytyvät. Minulla ei ole poliittista ymmärrystä, mutta kannattaako nyt 4,3 miljoonan ihmisten […]

Lue lisää

Viisaus vai järkevyys

Tehdäänkö esim. polittiset päätökset viisauden vai järkevyyden perusteella siinä on eroa. Minulla ei nuorena ollut kumpaakaan. sitten tapasin (humalatilassa) järkevän tytön, josta tuli vaimoni. 47-vuotta hän on lempeästi takonut järkeä päähäni ja aikamoinen loukkaus olisi vaimoani kohtaan jos sanoisin että kaikki olisi mennyt ihan hukkaan. Ainakin tukkani on ohentunut. Naiset ovat järkeviä. Kaikkein järkevimmät ihmiset […]

Lue lisää

Töpö,töpö Oski, Kersantti Karhu, Kaatuva Ville

Nyt kun kaikki tapahtuu verkoissa ja verkkolähetyksinä, niin kerron  -60 luvulta suorana elettyä kuvaa elävästä elämästä. Ohjelmaa oli koko lauantaipäiväksi. Oli kyläbaari, jossa ukot ja akat joivat pilsneriä, kolmosolutta ei vielä oltu keksittykään. Aamupäivästä baariin tuli Töpö, töpö Oski, kohta alkoi levyautomaatista kuulumaan Tapio Rautavaaran Häävalssi. Oski istui yksin nurkkapöydässä ja itki. Oliko hän leskeksi […]

Lue lisää

Olin koulukiusattu

Koskelassa tapahtunut koulupojan raaka surma sai minun arpeutuneet haavat repeämään ja sydän hakkaa koko ajan ylikierroksilla. Minun on pakko kirjoittaa. Lapsuudessani muutimme korvesta kylälle jossa oli ikäisiäni poikia paljon. Menin kyläkouluun kesken kolmannen luokan. Ensimmäinen aamu jännitti, olin saanut uhkauksia että turpaan tulee. No tulihan sitä turpaan, kun koulupäivä loppui, kuusi poikaa piiritti minut, tuli […]

Lue lisää

Aika,menneisyys ja tulevaisuus

Kellot tikittää, tai ainakin aikoinaan tikittivät ja aikaa mittasivat, kuka lieneekään ajan keksinyt. Nuorena ja nyt vanhempana aika tuntuu erilaiselta, ihan kuin se nyt lyhenisi. Siinä ajassa jona nuorena kerkesi tehdä melkeinpä ihan mitä vaan, nyt huomattavasti vähemmän. Silti kiireen tuntu on jäänyt, pitäisi jotakin tehdä, todellisuudessa mitään ei tapahdu. Nuorena kun hyppäsi tennareihin, 10 […]

Lue lisää

Miehistä pojiksi

Näin unen joka sai minut muistelemaan Reijoa ja Marttia, lapsuuden kavereita. Unessa laskimme mäkeä, joka on totta. Reijo ja Martti olivat muutaman vuoden minua vanhempia. Oli pitkä mäki, jota laskettiin järven jäälle. Erään reissun muistan hyvin. Lähdettiin aamulla hiihtämään noin viiden kilometrin matkan järven yli ja sitten alettiin mäen nousut ja laskut, eikä ollut hissinousuja. […]

Lue lisää

Oliko ennen kaikki paremmin

Mitenkähän tuo lienee,mitenkähän tuota paremmuutta voisi mitata, olisiko henkilökohtaisilla mittareilla. Ennen oli enemmän voimaa, energiaa, jaksamista. Ennen tapahtui enemmän kun oli seksuaalienergiaa. Kaikki asiat olivat ymmärrettävissä. Olihan kaikki ennen paremmin, nyt pitäisi itseään muuttaa, sopeutua ja sehän on sitten pirun vaikeaa. Elämäntarkoitustakin pitäisi etsiä ja löytää, korvata fyysinen voima henkisellä voimalla. Vielä pitäisi oppia uusia […]

Lue lisää

Vastuuta amerikkalaiset

Vastuuta amerikkalaiset Me olemme ylistettyjä ja palkittuja amerikkalaisia Meidän velvollisuutemme on pelastaa Amerikka Meille on annettu velvollisuus Amerikka ensin Amerikka ensin Missä on vastuuntunto jota nyt koko maailma huutaa vastuuntunto ensin vastuuntunto ensin   Kunniamerkit ja arvonimet ihmiselle annetaan ja joku toinen meidät velvoittaa. Vastuuntunnon ihminen ottaa itse. Amerikka on nyt sekaisin. Suomen presidentille ja […]

Lue lisää

Itkemällä aivot puhdistuu

Äitini oli isontalon tytär, joka rakastui karjalaispoikaan sodan aikaan rintamalla. Isäni oli eturintamamiehiä ja äitini eturintamanaisia. Äitini ei perinyt isosta talosta yhtään mitään, niinkuin eivät toisetkaan talon tyttäret. Isäni oli yhtä tyhjätasku kuin äitinikin naimisiin mennessään. He olivat kovia kokeneet ja äitini sanoin jotka hän dementikkona minulle sanoi, isänmaansa häpäiseminä. Isänmaansa jota he olivat pystyssäpäin […]

Lue lisää

Lapsen joulu

Lapsen joulu Kun jännitykseni kasvoi vaan aloin joulua pelätä tosissaan onko tänäkin jouluna haettava apua kuka antaisi turvaa, kuka saattaisi rohkaista Kyllä minä halusin olla hyvä ja hellä jokainen lapsi haluaa vanhempiensa olevan riemumielellä joka joulu minussa kuolee seimeen lapsi ja syntyy uudelleen, koska niin halutaan ja kaikki riemuitsee, koska sitä tarvitaan   Onhan se […]

Lue lisää

Selekärankoo ja mummon runnakkoo

Työssäni fysioterapeuttina oli yllättävän paljon tapauksia joissa sydänoireiden syyt löytyivät rintarangan oireista ja ne taas tulivat etukumarassa ”kyyryssä” asennossa tehtävästä työstä, jos ei ollut muuta traumaa tapahtunut.Tällainen yksinkertainen harjoittelu helpotti oireita tai jopa poisti ne: Nouse seisomaan, laita kädet rintarangan kohdalle, kylkiluiden kohdalle,hengittele rauhallisesti ja nosta selkärankaasi ajatuksen ja lihasten voimalla ylöspäin ikäänkuin sinua vedettäisiin […]

Lue lisää

Mitä mies menneisyydestä

Mitä sinä tekisit jos ei olisi televisiota, ei nettiä, eikä sattia, vätttiä eikä vittiä. Tulisiko henkinen romahdus, vai alkaisitko elää. Ei minulta kysytä tarvitsenko minä älyä, vaan myydään älypyhelin älyttömälle, en sitä käytä ja kunnes ei kysytä käytätkö vaan sinä käytät jos aiot elää järjestäytyneessä yhteiskunnassa, kun sinusta ei ole sinne luolaankaan elämään lähtijäksi, minne […]

Lue lisää

Mitään opimme

Korona opettaa jos opimme muuttuu arvomaailmamme jos muutumme virheistä opimme jos opimme Luonnonvaramme loppuvat jos loppuvat olemme toistaneet virheitämme

Lue lisää

Sote-hyvinvointia

Sote ja hyvinvointi, siinäpä sitä soppaa riittää hämmentää vielä pitkään. Asiantuntijoilla ja politikoilla riittää pähkäiltävää, mistä rahat ja miten palvelut. Kun en ole asiantuntija, enkä politikko voin kirjoitella mitä päähän pälkähtää ja ainahan sinne jotakin pälkähtää. Kovin on hatarat tiedot minulla mitä ihmiselämää sote sisältää. Hoito ja hoiva ilmeisesti, siis sairaalat kuuluu soteen. Entä päiväkodit, […]

Lue lisää

Kuusivuotiaana kuusi auttoi

Kuusivuotiaana itkin kuusen alla kuusi otti itkuni itseensä minä olin pieni kitukasvuinen kuusi iso ja voimakas itkettiin se yö yhdessä tänä kesänä etsin kuustani en löytänyt joku ymmärtämätön oli sinut kaatanut tehnyt sinusta lujaa lankkua silti jotakin sinun voimastasi jäi minuunkin Ihmiset ja muut elolliset ovat samaa puuta

Lue lisää

Koneen/ihmisen lataus

Ikääntyntyvien ihmisten joukko kasvaa kaikissa kehittyneissä maissa. Mitä se kehitys sitten tarkoittaneekaan, koneita, automaatteja, robotteja, eli kylmää metallia. Osamme on olla koneiden osia, jopa niiden orjia, ei liene ihan totuus mutta uskoisin että tällaista tunetta meillä ikääntyneillä on ja jokainenhan ikääntyy, tänään syntynyt vauva on huomenna jo päivän vanhempi. Eikö ihmisen elämässä ole muutakin kehitettävää  […]

Lue lisää

Ketkä veivät ainoan omaisuutemme

Menneinä aikoina ihmisillä oli paljon työtä, työt tehtiin lihasvoimin ja Jumalan vilja kasvoi kyntäjälle. Lehmän kantturat antoivat aitoa terveellistä luomumaitoa lypsäjälle. Työtä oli paljon että sai jokapäiväisen ravinnon. Paljon oli puutetta, eikä aina aurinko paistanut, eikä joka perheessä vallinnut harmooninen perhe-elämä. Yhtä asiaa, jota nykyään kuulee yhtenään, harvoin kuuli ettei ole aikaa. Nyt aikaa ei […]

Lue lisää

Ostaisin energiaa ja viisautta

Nyt kun koronavirus on pienentänyt kaikkien elämänpiiriämme, on ehkä jäänyt aikaa miettiä että mikä se on se hyvä jota haetaan ja etsitään. Onko se hyvä siellä missä minä en ole ja sitä mitä minulla ei ole. Löytyykö se hyvä ulkomaille matkustaessamme ulkomaan ihmeitä ihmettelemään. Totta on että kaikkia ihmeitä ei kotinurkiltamme löydy, mutta tarvineeko löytyäkään. […]

Lue lisää

Ihminen

En ole käynyt amerikassa. En tiedä siitä maasta oikeastaan yhtään mitään. Uutisia kun kuuntelen, moniakin asioita ihmettelen, yhtä asiaa eniten, että vielä 2020 puhutaan valkoisista ja mustista ihmisistä ja valkoisten ylivallasta. Eikö muka vieläkään ole ihmisrodut sekoittuneet niin että olemme kaikki tulleet yhdeksi, ihmisiksi. Kuka meistä tietää tarkalleen oman sukupuunsa (kehityksensä), eikä mielestäni tarvitsekkaan tietää.

Lue lisää

Kävin kylpylässä rentoutumassa

Mitä avaimia ja mihin niitä tarvitaan. Miten portit avautuvat, mihin muoviläpysköitä laitetaan. Miten saan pukukopit avattua, miten suljettua. Suihkuista ei tule vettä, miten saan veden tulemaan. Saunassa ei ole vettä, mistä napista painan että saan kiukaalle vettä.   Hermojännite ei ole enää sopiva, minun sähköjohtoja ylikuormitetaan. Sähköasentaja tietää miten käy jos sähköjohtoja ylikuormitetaan.   TIETO= […]

Lue lisää