Pelekästään positiivisesti

Olen aikaisemmissani kirjoituksissani, joita blogiksikin kutsutaan kirjoittanut että antauduin oikean rahan käytöstä ja tilasin pankkikortin.

No nyt minäkin pääsin kaupan kassalla päätähdeksi näytelmään jossa olin sekä näytelmän käsikirjoittaja että ohjaaja ja vielä pääroolin näyttelijä, samaan tapaan kuin Paavo Väyrynen omassa omistamassaan teatterissa.

Ei toiminut korttini vaikka kuinka teatraalisesti sitä näyttelin ja kaikille huiskuttelin, vetelin ja sitä rakoseen asettelin. Eihän se toki minua milläänlailla yllättänyt ja olin varautunut tähän pienoisnäytelmään.

Mutta kun ei aploodeja kuulunut, eikä ihastuneita huokauksia, armahdin yleisöni ja maksoin ostokseni rahalla jota vielä onnekseni oli lompakossani.

Kyllä minä tiedän että tällainen näytelmä (jota en tosin tahtonut) johtui minun negatiivisista ajatuksistani.

Nyt kotonani lupaan harjoitella ja ainoastaan positiivisin ajatuksin: Rakas pankkikorttini auta minua lähestymään sinun lukijaasi (maksupääte) rauhallisin mielin ja iloitsemaan siitä että sinua vilauttamalla minä saan jokapäiväisen ravintoni maksettua ilman turhanpäiväistä rahaa. Kiitos siitä. Näillä evväillä kohti uusia koitoksia.

Jätä kommentti

*