Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Politikot ovat kansan palvelijoita. Politikkojen tunnusmerkkejä ovat järkevien sanojen lausuminen. Ennen sanomista hän punnitsee ja ajattelee, sillä hän tietää ja tuntee sanan voiman. Sanat voivat luoda hyvää tai sanat voivat aihettaa sekasortoa.
Politikot tietenkin tietävät että jos he kuulevat ”jotakin” ja kertovat sen eteenpäin se on jo heidän puhettaan. Aivan samoin jos minä kuulen ”juorun” jonka tarkoituksena on vahingoittaa ja kerron sen eteenpäin, se on jo minun puhettani. Minä vastaan siitä mitä tulee minun suustani. Monta kertaa on parasta olla puhumatta. Mutta on inhimillistä puhua ajattelematta, sitä tehdään me kaikki.
On myös tiedostettava, että me ihmiset puhumme yleensä aina itsestämme, joten puheemme on itsemme kaltainen. Voi miten paljon minäkin olen puhunut ajattelematta. Puhuminen on helppoa, kuunteleminen on taidetta.