Stressilääkkeen keksijästä miljardööri ja yhteiskunnat köyhiksi

Stressilääke, siinä oiva innovaatio lääkefirmoille ja varma rahanimuri. Stressitöntä ihmistä tuskin on joten diagnosoituja tapauksia riittää ja kauppa käy.

No, tuskin sitä ihan heti keksitään. Stressejä on niin tuhottoman eri sorttisia, ettei yksi lääke siihen auta, eikä yhteiskunnan rahat niihin riitä.

70-80- luvun vaihteessa tuli kova hypetys kolesterolilääkkeisiin. Suhtauduin niihin kriittisesti ja kirjoittelin mm. Savon-Sanomien lukijapalstalle mielipiteitäni, niitä ei koskaan julkaistu. Se oli sellaista sananvapautta.

Kananmunan vaarallisuudesta silloin varoteltiin ja niin piti minunkin terveydenhuollon ammattilaisena sitä “ilosanomaa” julistaa terveysluennoillani joissa oli kuulijoina mm. nälkää nähneitä sotavankeja. Hävetti ja hävettää vieläkin, koska en uskonut itsekään “ilosanomaani”.

Enkä ymmärrä vieläkään miten verikokeen perusteella voidaan sanoa että sydän-ja verisuonisairauden riski on sillä jolla kolesterolia virtaa veressä, eikä taas sillä ihmisellä jonka kolesteroliarvot ovat alhaiset. Minun logiikkani sanoo että se kolesteroli voi hänellä hyvinkin olla sitoutuneena verisuonten seinämissä, jossa se on huonompi asia kuin veressä virtaava kolesteroli.

Suomi on yhden totuuden maa – olkoon.

Jokainen saa elää niinkuin haluaa ja parhaakseen katsoo. Niin teen minäkin. Olenkohan vähän katkera, voin ollakin, mutta kun katson itseäni ulkopuolisena, osaan hymyillä itselleni ja jopa nauraa.

Mielestäni terveydenhoidon voimavaroja olisi säästettävä ja kohdistettava sitten vanhusväestöön. Raihnaisuus odottaa jossakin vaiheessa jokaista joka elää pitkän elämän.

En ole lääkäri, olen lähihoitaja ja fysioterapeutti. Enkä ole määrännyt kenellekään koskaan mitään ja vaikka olisinkin lääkäri en määräisi mitään enkä määräilisi kenenkään elämää. Ihmisen itsensä on oltava oman elämänsä kapteeni.

Vinkkejä voin antaa

Sinulle, jolla on paljon suruja (srtessejä), älä itke sisäänpäin, vaan anna tulla kyynelvirtana tai pura surua vaikka huutamalla – ajatelkoon ihmiset mitä hyvänsä -. Se on parasta ja ilmaista stressilääkettä ja sivuvaikutuksena tulee kevyt olo.

Äitini sairasti viherkaihia (glaukooma), se on sairaus jossa silmänpaineet nousee ja ihminen voi sokeutua. Äiti ei itkenyt näkyvästi koskaan. Suuret surunsa hän itki aina sisäänpäin. Näin hän ilmeisesti halusi säästää lapsiaan. Silmänpaineet nousi sisäänpäin itkiessään, hän uhrasi silmänsä.

Ps. En minä usko että tällaisilla kirjoitteluilla olisi mitään vaikutusta tai merkitystä, terveydenhoitokustannukset kasvaa, poliitikot puhuvat, se on heidän työtään ja vanhukset makaavat märissä vaipoissaan. Hornetteja ostellaan ja ihmiset yrittävät ottaa ilon irti kuka suuresti, kuka pienesti. Kunpahan kirjoittelen. Olinkohan liian pessimistinen. Venezuelan slummeissa elävällä ei ole varaa olla pessimistinen jos aikoo saada tänäänkin jotakin syödäkseen. Ai niin onhan Suomessa vaalitkin tulossa, täytyy piristyä, jos vaikka vielä jotakin kirjoittelen.

 

 

Kommentit

  • Tomppa

    On olemassa nykyään jo käytössä masennuslääke, jonka on todettu jopa puolittavan stressihormoni kortisolin määrän kehossa.

  • Veikko Kastinen

    Kiitos Tompalle tiedosta, vaikka ei hyvältä kuulostakaan että masennuslääkettä stressaantuneille.
    Kaikkia kannustan korjaamaan niitä tekijöitä ja virheitä jotka aiheuttavat stressiä, yleensä ne löytyvät ajattelusta.

Jätä kommentti

*