Tarve ja höperyydellä rahastaminen

Minulle on tärkeää tiedostaa omat tarpeeni. Elämä on sen minulle opettanut. Oppitunnit ovat olleet hyvinkin ankaria.

Minä kysyn ihan arkipäiväisissäkin asioissa tarvitsenko, esim. kaupassa kun katson houkuttelevia uutuusoluita ja kun käsi aikoo tavoittaa, kysyn itseltäni tarvitsenko niitä ja tarvitsenko 4-puolen litran tölkkiä. Kaksi litraa olutta on melkoinen määrä. Lähes poikkeuksetta sisäinen ääneni sanoo etten tarvitse ainuttakaan.

Mitä minä tarvitsen ruuasta: Ravintoaineita, vitamiineja, hivenaineita, rasvahappoja ja proteiineja, myös polttoaineeksi hiilihydraatteja ja elämän nesteeksi vettä.

Kun sinulla on edessäsi iso täytekakkupala, kysy itseltäsi miten paljon tätä tarvitset vai tarvitsetko yhtään. Voi tuntua höperöltä ja vähäjärkisen touhulta. Tunnustan vähäjärkisyyteni esim. tekniikan alalla. Tietotekniikka ei kiinnosta minua lainkaan. Tietokonetta käytän pankkiasioiden hoitamiseen ja sähköposteihin ja tähän plogin kirjoitteluun, en tosin ymmärrä mikä hemmetin plogi, kirjoittelu on kirjoittelua. Kun yritän nettiliittymäni maksua pienentää lopputulos on että se lähes tuplaantuu, sitä voi hyvin sanoa höperyydeksi ja vähäjärkisyydeksi.

Jos kauppa lähettäisi minulle korillisen tai eihän niitä koreja enää ole, vaan 24 tölkin viulukotelon olutta joka kuukausi ja minä joisin niistä aina yhden, höperöhän minä olisin. Tällainen höperö olen netti liittymissä. Ei minulla ole mitään tarvetta katsella jostakin you tubesta kissavideoita tai lasten leikkejä. Naapurissa on 4 kissaa, jokainen omanarvonsa tunteva persoona. Naapurustossa on myös lapsia jotka kasvavat ja muuttuvat, kehittyvät yllättävän nopeasti.

Tällaisiin nettiliittymätyylisiin rahastusautomaatioihin varmaan tulevaisuudessa kaikki ihmiset kytketään. Nytkin yhden euron sähkönkulutuksella saattaa loppulasku olla sata euroa. Tällaisen liiketoiminnan voi laajentaa mihin tahansa ja höperöt politikot saattavat hyvinkin antaa hyväksynnän.

Olin vaimon kanssa mustikoita poimimassa. Oli kuuma ja oli mustikoita, hikoilin kovasti ja niinkuin aina marjankeruussa, uuvuin. Ymmärrän sanonnan, että olen mies enkä marjanpoimija. Häviän vaimolle kestävyydessä 100-0. Joku sanontahan miesten on pitänyt keksiä. Kun viimein sain vaimoni houkuteltua kotimatkalle, kävellessämme tunsin että silmäni oudosti välillä sumenivat ja sydämessäkin tuntui oudolta. Kotiin päästyämme kuulostelin elimistöäni ja kysyin miksi sydämessäni on outo tunne, minulle tuli heti ajatus merisuolasta, mutta kun minullekin ajatukset tulee ja äkkiä menee, unohdin sen suolan. Noin tunnin päästä sain tuskallisen krampin lonkan lähentäjälihakseen, samaan jalkaan jonka lähentäjälihas on kerran pahasti revennyt ja nyt tänä kesänä saman jalan lonkankoukistajalihaksessa on ollut kaksi kertaa repeämä. Urheiluvammoja, enää en jalkapallopoikien kanssa uskalla kirmata,on aika siirtyä kentänlaidalle.

Heti krampin saatuani huusin vaimolle tuomaan lasillisen merisuolavettä, juotuani sen kramppi lauksesi välittömästi ja muutenkin virkistyin.

Oma keho kertoo mitä se tarvitsee. Sisäinen ääni on olemassa ja sen kuuntelu on tärkeää, sitä ei pidä roskaruualla, alkoholilla tai huumeilla vaimentaa. Enkä vielä ole heittänyt pyyhettä kehään höperyydelläni rahastamiseen. Eihän se tällaisilla kirjoitteluilla korjaannu yhtävähän kuin kansanradioon soittamisella, mutta kaikella on tarkoituksensa.

Kommentit

  • plokkariukki

    Kovin tuntuvat tutuilta Veikon pohdinnat, tarvitsenko tuota ja tuota. Outoja oloja siellä ja täällä, suolanko puutetta vai mitä? Pienestä eläkkeestäkin jää hiukan säästöön, jos kaikki “ylimääräinen” ei mene lääkkeisiin ja lääkäreille, välttämättömiin kun ei mene kaikkien tarjousten perään. Kunto alkaa olla kiikun kaakun, tarvitsenko enää rintamamiestaloa ja kesämökkiä, orapihlaja-aitakin pitäisi leikata ja paikkoja muutenkin kunnostaa, ei vaan tahdo jaksaa. Olisikohan aika siirtyä seniori- tai vuokraluukkuun ja pelkästään harrastelemaan niin kauan kun vielä voi?

  • Veikko Kastinen

    Kyllä sitä itsekukin vanhetessaan joutuu miettimään mikä se auinpaikka on johon maallisen asuinpaikkamme (kehomme) viemme. Missä vaiheessa omakotitalon työt alkavat käydä ylivoimaiseksi.
    Hyviä pohdintoja vaimosi kanssa Ari. Omaehtoinen ratkaisu on paras ratkaisu.

Jätä kommentti

*