Nyt taas nähtiin mihin ihminen kykenee ja mihin meitä kaikkia yritetään lietsoa, pelkoon ja vihaan, sekasortoon ja elukkamaiseen riehuntaan.
On sellainen lääketieteellinen termi kuin letargia, suomeksi valekuolema. Siinä oma ajatus ja oma tahto katoaa, tunteita ei tunne minkäänlaisia. Hitlerin joukot olivat valekuolleita, nyt näyttää heitä olevan Venäjän sotureissa. Valekuolleista herää kun alkaa tuntea tunteista aidointa= rakkaus. Myös itseään ja omaa kehoaan on rakastettava.
Voi miten minä kaipaan Jumalan luo, minulle ja vaimolleni se tarkoittaa luontoa, kun lumet sulavat ja uusi kasvu alkaa, kävele metsässä varoen, voit huomata pyyn pesän taitavasti maahan piilotettuna. Siinä jotakin Jumalallista.
Ari Niemeläinen
Asiaa Veikko taas kirjoittaa. Ilman luonnossa käyntejä minulla ei olisi elämää, tätä kuvastanee juuri kirjoittamani plogitekstikin.
Veikko Kastinen
Lapsena luonto oli pakopaikka. Luonnossa en pelännyt mitään.
Luonto on nytkin turvallinen paikka missä sydämen syke laskee ja tulee levollinen olo.
Suomessa on hyvät jokamiehen oikeudet huojentaa mieltänsä luonnossa. Kannattaa myös muistaa ne velvollisuudet.
Se on Ari totta että ilman luontoa ei olisi elämää.
Matti
Joku metsästäjä sanoi joitakin aikoja taaksepäin, että Luonnossa kävely on hyvä harrastus. Mutta miksi pitää silti olla ase (ase) mukana. Eikö voisi aseensa jättää kotiin, olisi kevyempi kävellä ilman painavaa asetta. Nämä on mielestäni näitä metsästäjien juttuja, kalamiehillä on erilaiset.
Veikko Kastinen
Jospa se ase on mukana henkisenä tukena. ”Enhän minä nyt turhanpäiten kävele”.
Paljonhan sitä vaelluksillakin kannetaan turhaa tavaraa, joita ei sitten tarvita. Kun vanhenee ja ”viisastuu” on pakko reppua keventää.
Kiitos Matti kommentista.