Väsyneet

Väsyneet ihmiset tulivat mieleeni tuosta nuoren opiskelijanaisen blogista Where is my mind?. Hän käsittelee ihmisen aivojen rakenteita. Sanoisin Heikki Kinnusen sketsihahmon sanoin ”mielenkiintoista”. Se juttu oli joskus kun minua vielä televisio kiinnosti.

Pään sisäinen maailma on minuakin kovasti kiinnostanut. Outoa sinänsä koska minulla on fysioterapeutin koulutus, jossa ei aivoja ja sen rakenteita juurikaan opiskeltu. Sekin on tietenkin outoa.

Fyysinen työ jossa ihminen hikoilee, ja jos se vielä tapahtuu raittiissa ulkoilmassa virkistää, lisää energisyyttä.

Henkinen työ harvoin virkistää. Miksi? Henkinen jännitys väsyttää, siihen kun lisätään pelot ja vihat niin aivojen limbinen järjestelmä rasittuu, ja se rasittuu ja väsyy nimenomaan ihmisen vihantunteessa.

Limbinen järjestelmä ohjaa ihmisen tunne-elämää ja kun se on sekaisin on koko ihminen sekaisin.

Kokemusasiantuntija on nykyinen uusi termi, kun on jotakin kokenut ja nähnyt. Voisinkohan olla sellainen.

Koska uskon että ihmisellä on sielu joka sekin väsyy niin turhaan sitä vihantunteella väsyttää.

Kommentit

  • Ari Niemeläinen

    Plokkariukkikin on monesti miettinyt, milloin esimerkiksi työssäkäyvät pienten lasten nykyvanhemmat lepäävät? Järkyttävän pitkät työpäivät matkoineen ja monesti jossakin sisätiloissa tietokoneen tai vaikkapa kaupan kassan ääressä istuen, sitten ruuhkassa ajellaan iltapimeässä kotia kohti ja haetaan lapset hoidosta, jossa ovat olleet ylipitkän päivän. Ei ihme jos kotona joskus käämit käryävät niin lapsilta kuin vanhemmiltakin. Mikä tähänkin avuksi? Toisaalla kaiket päivät etsitään töitä, mistä ja milloin tärppäisi, osa on sitten jo luovuttanut. Kenen osa on helpoin? Pienikin kävelylenkki saattaisi ainakin hetkeksi helpottaa!

    • Veikko Kastinen

      Ei varmasti ole nykyvanhemmilla helppoa. Työelämän vaatimukset vaan kovenee. Riittämättömyys, kova velvollisuuden tunne, vastuun ottaminen kaikesta, pahimmillaan eläminen toisten ihmisten puolesta heidän elämää. Siinä ehkä joitakin asioita jotka rasittaa, vaikka kaikki tapahtuisi vaan pään sisällä. Minun vanha karjalaismummoni puhui valkokaulus työläisistä ”parempaisina”. Lieneekö noita parempaisia.

Jätä kommentti

*