Orkidean kasvualustana hydrosora

Nykyisellään, kun orkideaharrastajia alkaa olla jo enenevässä määrin, alkaa uusia ideoita ao. kukan kasvattamiseenkin viritä entistä tiuhempaan tahtiin. Tyttärenikin keksi jo noin viisi vuotta sitten alkaa kasvattaa orkideaansa ihan ilman ksvualustaa, ja hyvin on kukkansa voinut. Tämä tapa on nyt viime aikoina tullut myös yleisempään käyttöön ja tietoisuuteen. Itsekin siirsin joku aika sitten perhoskämmekät tuohon kasvatustapaan ja ainakin toistaiseksi kaikki ilman kasvualustaa olevat orkideat voivat hyvin. Tosin, ihan periksi en vielä tälle idealle antanut ja laitoin useimpien perhoskämmekkä ruukkujen pohjalle kumminkin matalan kerroksen hydrosoraa.

Jokunen perhoskämmekkä minulla on ollut jo vuosia hydrosorassa (= vesiviljelyssä). Perhoskämmekät ovat paksujuurisia ja pärjäävät mainiosti pelkässä hydrosorassa. Ohutjuurisille orkideoille hydrosora ei välttämättä sovi ollenkaan. Lecasoraa taas en käyttäisi orkideoille, sillä se on liian kevyttä ja nousee ruukusta uppokastelussa keposesti pois. Hydrosora sen sijaan pysyy ruukussa ja tukee siihen istutettua orkideaa. Ohessa kuva hydrosorasta.

hydrosora

Hydrosorainen kasvualusta on mielestäni parempi vaihtoehto kun ei kasvualustaa ollenkaan. Hydrosora pidättää kumminkin jonkin aikaa kosteutta ja näin ollen orkidean kastelutarve ei ole ihan niin tiuha kuin täysin paljasjuurisilla orkideoille.  phale-sorassa-2016-lahelta

Laitoin jokin aika sitten kokeeksi myös 25 pienikokoista katleija orkideaa (= Cattleya risteymä) hydrosoraan. Katleijat ovat mielestäni vielä ‘riittävän’ paksujuurisia, joten uskalsin ryhtyä tähän kokeiluun. Hyvin ovat orkideat tulleet sorassa toimeen tähän asti ja niissä on havaittavissa jopa uutta kasvuakin. Kuvan katleijat ovat juuri uppokastelussa, jossa annan niiden viipyä muutaman tunnin ajan.

catleijat-hydrosorassa-1

Hydrosoraista kasvualustaa pitää hieman huoltaakin eli huuhtoa lannoitejäämistä tms. pariin kertaan vuodessa. Muutoin sora kasvualustana on vaivaton ja siisti käyttää kaikille niille orkideoille joille se sopii.  Hydrosoraa on pussissaan isompia ja pienempiä pallukoita. Isoimpia käytän perhoskämmeköille ja pienempiä hieman sitä ohutjuurisemmille (esim. katleijat). Kunhan olen saanut hydrosoran katleijoille sopivaksi varmistettua, alan kokeilla sitä vielä hieman ohutjuurisimmillekin :)

Jätä kommentti

*