Orkideat – nuo viehättävät innoittajat

Eipä ole kauankaan siitä, kun orkideojen arveltiin vielä olevan suorastaan ‘harvojen herkkua’. Vaikeina kasvateltavinakin niitä on pidetty ja niin arvellaan ehkä vielä tänäkin päivänä.

Tosi kuitenkin on, että orkidean viihtymiseen kotona vaikuttaa ehkä eniten sen kasvuolosuhteet (kasvupaikka/valoisuus) ja sitten sen varsinaiset hoitotavat (kastelu/lannoitus).  Joku tuumaa  kuinka esim.  ‘Perhoskämmekkä’ (Phalaenopsis) kukkii hänellä jatkuvasti melkeinpä tekemättä mitään ja toinen huokaa, että kaikki kuolevat käsiin tekipä niin tai näin. Näin varmaan onkin, sillä esim. vanhassa, viileässä ja sopivan kostean huoneilman omaavassa omakotitalossa orkideat viihtyvät paremmin kuin uudemmissa asunnoissa, joissa niille on usein liian kuiva ja lämmin huoneilma. Näin erilaisissa olosuhteissa kasvavien orkideojen menestymiseen kotosalla vaikuttavat oikea kasvupaikka (esim. ilmansuunta) ja oikean kastelurytmin ‘oivallus’. Ei siis ole aina hoitajan vika jos orkidea ei menesty tai kuki – ei pidä lannistua :)

Erilaisten orkideojen saatavuuskin on nykyisellään jo runsasta. Markettien orkideavalikoimista löytyy jo paljon muitakin orkideoja kuin ‘perinteisiä’ ‘Perhoskämmeköitä’ ja usein sopuhintaankin vielä.

Itsellänikin on kerättynä jo runsaasti erilaisia orkideoja, kooltaan erikokoisia ja ihan miniatyyrejäkin. Suurimman osan orkideoistani olen tilannut ulkomaalaisista orkideapuutarhoista (esim. Saksa, Ruotsi, Hollanti ja Ecuador).  Se on jo koettuna,  että varmimmin terve ja hyväkuntoinen orkidea löytyy täältä kotimaasta ja itse valiten. Postimyynnin kautta hankittujen orkideojen lajivalikoima on tietysti huomattavasti laajempi, mutta niiden laatu ja kunto ovat aina ‘arvoitus’. Enimmäkseen orkideat ovat olleet kuitenkin hyväkuntoisia, koska niitä uskalletaan niin runsaslukuisten orkideaharrastajien kesken kuin ihan itsenäisestikin sieltä kaukaa tilata.

Kommentit

  • Paula Mehto

    Orkideojen kasvualusta toimii yllättävän kauan. Oletko tehnyt vaihtoa tai lisäystä alustaan? Jos olet niin miten vaihdon voi tehdä niin, ettei kukka vahingoittuisi? En itse ole vielä joutunut sitä tekemään, jossain vaiheessa varmaan tulee ajankohtaiseksi. Minulla on kaksi orgideaa. Toinen kukkii tällähetkellä.

    • Aulikki Pitkänen

      Hei, Jos sinun orkideat ovat hyväkuntoisia ei kasvualustan vaihto ole ollenkaan tarpeen. Jos kasvu alkaa näyttää pysähtymisen merkkejä, voit tutkailla juurten kuntoa ja silloin on mahd. kasvualustan vaihtokin edessä. Mitähän orkideoja sinulla on? Esim. Perhoskämmekälle (phalaenopsis) käy isorakeinen kaarna/hiiliseos, sillä se on paksujuurinen kun taas esim. Puikkokämmekkä (dendrobium) on ohutjuurinen ja sen kasvualustan tulee olla jo hienojakoisempi. Kaupoista saa orkideakasvualustaa kaarnalla jossa on vähän seassa hiiltäkin joka desinfioi kasvualustaa. Nykyisin kaupan valikoimiin on tullut myös kookoskuitu, johon olen itse suuresti ihastunut. Minulla on kahdella suurempikokoisella perhoskämmekällä kasvualustana pelkkä hydrosora (punasaven väristä palleroa, jota myy esim. IKEA), jolloin kukka on vesiviljelyssä. Tässäkin kasvualustassa Perhoskämmekkä viihtyy. Joka tapauksessa, jos orkideasi voivat hyvin ja kukkivatkin, voit antaa kasvualustan olla ihan entisellään :)

    • Aulikki Pitkänen

      Hei, esim. Perhoskämmekän kasvualustan vaihdosta: Orkidea nostetaan varovasti ruukusta ja juuret huuhdellaan niitä varoen. Tummat/kuolleet juuret poistetaan. Sitten orkidean juuret asetellaan varovasti pestyyn/puhtaaseen ruukkuun (tarpeen mukaan vähän isompaan ruukkuun kuin edellinen oli) ja uusi kasvualusta ripotellaan juurille. Istutus tiivistetääbn vedellä ja sitten orkidea saakin olla rauhassa niin kauan kun kasvualusta on täysin kuiva. Sen jälkeen aletaan taas kastella omassa opitussa rytmissä – mieluummin vähän kun liikaa märkyyttä juurille :)

      • Paula Mehto

        Kiitos vastausista ja vinkeistä. Kysyisin vielä toisesta orgideastani. Se voi hyvin mutta ei ole kukkinut vaan työntää kovasti lehtiä. Alunalkaen se oli kolmivanainen ja nyt yksi vana jonka päässä on kolme pientä lehteä. Alaosassa on 10 lehtä. Se kasvaa alkuperäisessä alustassa. Lehdet ovat hyväkuntoiset ja isot. Onko lehtiä liikaa? Nätti se on ihan noinkin mutta voisiko jotain tehdä että saisi sen kukkimaan? T Paula

        • Aulikki Pitkänen

          Hei Paula, pahoittelen ensin, että vastaukseni on viivästynyt. Toiseksi: Onnittelut – sinulla on vanhan kukkavanan päässä ‘keiki’ eli uusi perhoskämmekän taimi kasvamassa. Anna keikin kasvaa paikallaan nyt niin kauan kun siihen on kasvanut ainakin kolme lehteä ja vähintään kolme hyvänmittaista juurta. Orkideasi voi joka suhteessa hyvin sillä se kasvattaa myös uusia lehtiä :) Nyt tarvitaan kukinnan aikaansaamiseksi kumminkin luultavasti lisälannoitusta. Oletko käyttänyt mitään? Itse käytän tällä hetkellä marketeista löytyvää ‘Rain Mix’:ä. Se sopii orkideoille, sen NPK-luku 13-1-13 (= typpi – fosfori – kalium / tämä NPK-suhde kirvoittaa orkideaa myös kukkimaan). Muitakin lannoitteita toki on. Itsekin käytin ennen vaalenpunaista jauhemaista kesäkukkalannoitetta vuodet läpeensä orkidoille, mietona seoksena. Kokeen vuoksi olen käyttänyt nyt tätä Rain Mixiä ja ihan hyvin tuloksin (vaihtelu virkistää). Perhoskämmekästä olen huomannut erityisesti tänä kesänä, että sille oivallisin kukintapaikka on löytynyt kotonamme pohjoisikkunalta. Perhoskämmekkä, joka sinunkin orkideasi mitä ilmeisemmin on, ei tarvitse suoraan porottavaa auringonvaloa, sillä sen lehdet saa palovaurioita helposti. Jos kasvupaikka on eteläikkunalla, on hyväksi suojata orkideaa liialta paahteelta (esim. pitsikangas tai suojakelmu ikkunalasin alaosaan sijoitettuna tms.). Kasvualustan vaihtotarpeen näet kukkasi juurien kunnosta. Se on varmaankin läpinäkyvässä muoviruukussa. Jos juuret ovat kuivina harmaita ja vihertävät kosteina, on kaikki OK. Jos seassa näkyy paljon tummia juuria, on aika vaihtaa kasvualusta.

          • Paula Mehto

            Kiitos taas kerran vastauksista. Olen antanut orkideoilleni Substralin orkidearavinnetta. NPK on 4+2+6,6. Onko ok? Se on veteen sekoitettavaa. En ihan joka kerran laita sitä…ehkä joka toinen kastelukerta. Katkaisenko taimen vanasta sitten kun se on valmis ja laitan uuteen alustaan?

          • Aulikki Pitkänen

            Hei, voit irrottaa keikin kun se on valmis ja istuttaa sen omaan ruukkuunsa. Leikkaa keikin mukaan pieni pätkä ’emokukan’ kukkavanaa (noin 3 cm :n pituudelta) Ei kannata kiirehtiä tuon irrotuksen kanssa :) Alussa keikin vointia olisi seurattava omassa ruukussaan. Se voi tarvita enemmän kastelua kun perhoskämmekkä muutoin, sillä e ei saa enää siinä vaiheessa virtaa ’emostaan’ ja on vähän ihmeissään muutoksesta :) Kunhan paikka tulee tutuksi niin lisää juuria alkaa syntyä. Hyväjuurisen keikin kasvualusta on sama kun perhoskämmeköillä yleensäkin.

  • Sari

    Mielenkiintoinen aihe! (sanoo ex-puutarhuri :) )
    Jään innolla odottelemaan ensimmäisiä kuvia kukista!

    • Aulikki Pitkänen

      Kiitos Sari – tulossa on, tänään ammattilainen kuvasi esim. pienen miniatyyriorkideani josta olen aivan otettu kun kukkii minun hoidossani :) Palaillaan :)

Jätä kommentti

*